Kirja- ja linkkivinkkejä
Semiotiikka, merkitysten tutkimus, kulttuurinen tekstintutkimus, kulttuurintutkimus
John Fiske: Merkkien kieli. Johdatus viestinnän tutkimiseen (1993)
Hyvä perusopas semiotiikkaan (ja joukkoviestinnän tutkimukseen ylipäätään). Hiukan jo vanhentunut mutta kohtuullisen helppolukuinen, inspiroiva, provosoiva ja hyvin jäsennelty. Minua kutkuttavin osuus esittelee Lévi-Straussin tutkimuksia. Kirja saa näkemään koko maailman uusin silmin, kuin yhtäkkiä näkisi tutun todellisuuden läpi tuhansia eri todellisuuksia. Ärsyttävästi kirjaa ei ole suomennettu vaan se on muokattu suomeksi niin, että on vaikea sanoa, mitä Fiske on kirjoittanut ja mitä joku muu. Ensimmäinen versio alkuperäisestä teoksesta Introduction to Communication Studies julkaistiin vuonna 1982.
Mikko Lehtonen: Merkitysten maailma. Kulttuurisen tekstintutkimuksen lähtökohtia (1996)
Merkitysten maailma on kirja, johon perustuu viime kädessä kaikki, mitä tieteellistä ja akateemista ikinä haluan sanoa. Käyn sitä taas läpi, ja nyt on vaikea nähdä, miksi se oli ensimmäisillä lukukerroilla haastava. Nyt Merkitysten maailma tuntuu vain helppotajuiselta, kiehtovalta ja kiinnostavalta. Kirja on hieno perusteos sen intellektuellin liikehdinnän perusteiden ja vivahteiden ymmärtämiseksi, jota on kutsuttu semioottiseksi vallankumoukseksi kirjallisuuden, joukkoviestinnän ja muiden tekstien tutkimuksessa. Itse kaipaisin siihen enemmän kyseisen ameebamaisen tutkimusotteen historian selventämistä, mutta ehkä kirja olisi paisunut siitä liikaa. Lehtonen myös toistaa koko ajan asiaansa, niin että kun häneen viittaa, ei oikein tiedä, minkä sivun ottaisi viitattavaksi.
Eniten pidän Lehtosen tavasta kirjoittaa: hänen tekstinsä kulkee tarinoiden ja esimerkkien kuljettamana. Hänen äänensä ja persoonansa kuultaa viehättävästi tekstin läpi, tieteellisyyden kärsimättä.
Isi, Imatran kansainvälisen semiotiikan instituutti
Helsingin yliopiston semiotiikan oppiaine
Teen niin hitaasti väitöskirjaa, että Suomen Semiotiikan Seuran löytyminen verkosta oli (noloa myöntää) täysi yllätys. En vielä tiedä, minkätasoisesta seurasta on kyse, mutta katsotaan. Ainakin se on hyväksytty tieteelliseksi yhdistykseksi, mutta verkkosivut ovat koko ajan kesken ja yhteystiedot ovat vanhentuneet, niin että en pääse jäseneksi. Seuraan voi liittyä ja saada siten neljä kertaa vuodessa ilmestyvän Synteesi-lehden, jota on tekemässä myös Suomen Estetiikan Seura. Meneillään (2010) olevan seminaarin ohjelma ei ihan vakuuttanut minua, mutta vähintäänkin yhdistyksessä pääsee käsiksi siihen, mikä on välttämätöntä tieteen maailmassa mutta mistä on tuskastuttavan vaikeaa saada tietoa: kuka on alan tärkeä tyyppi, kuka ei, kuka ja mikä on muodissa, mikä on vanhentunutta, mikä on saanut kritiikkiä, mistä keskustellaan ylipäätään.
Samasta syystä kannattaa haravoida muut tässä esittämäni linkit. Semiotiikan verkostoyliopistossa voi opiskella semiotiikkaa omana oppiaineenaan, samoin Helsingin yliopistossa. Imatralla toimii myös ISI, Imatran kansainvälinen semiotiikan instituutti, joka on kuulemma tärkein kansainvälinen alan elin. Opintovaatimuksista saa koko ajan päivitetysti selkoa siitä, mitä pidetään keskeisenä semiotiikan kirjallisuutena. Näiltä sivuilta hahmotin myös kunnolla, että se, mitä olen tottunut kutsumaan semiotiikaksi, on vain lingvistis-kulttuurista semiotiikkaa. Semiotiikkoja on huikean paljon enemmänkin. Voi siksi olla, että en välttämättä saa niin paljon käteen näistä tahoista, koska niiden semiotiikka hajautuu hahmottoman laajalle.
Mediatutkimuksen vaeltava teoria (2004)
Jos tietää yhtä ja toista semiotiikasta ja kulttuurintutkimuksesta ja kaikesta siitä, millä tutkitaan valtaa, merkityksiä ja kulttuuria, mutta on ihan pihalla siitä, kuka kukin on ja mikä on kenenkin suhde toisiinsa, Mediatutkimuksen vaeltava teoria on hyvä kirja napattavaksi. Se on tasokas tieteellisten artikkelien kokoelma mediatutkimuksen teoreettisista päähahmoista. Artikkelit tekevät selkoa monipuolisesti ja vivahteikkaasti eri teoreetikoista, ja ne, jotka ovat hikoilleet yrittäessään saada tolkkua esimerkiksi sellaisten henkilöiden kuin Foucault’n, Barthesin ja Hallin keskinäisestä asemoitumisesta, nauttivat tästä kirjasta. Hienointa on, että kirja ei esittele henkilöiden ajatuksia sellaisinaan, abstrakteina ja ikuisina löytöinä, vaan historiallisina.
Nykykulttuurin tutkimuskeskus Jyväskylässä
Aloin kutsua edustamaani semiotiikkaa artikulaatiosemiotiikaksi, ja se yhdistää jälkistrukturalistista ja kulttuurintutkimuksellista semiotiikkaa puheviestinnän tutkimukseen. Kulttuurintutkimusta ei tosin usein nähdä semiotiikkana ollenkaan, ja nämä käsitteet ymmärretään eri tahoilla ihan eri tavoin.
Jyväskylän yliopistossa on erikseen nykykulttuurin tutkimus -niminen oppiaine, joka ilmeisesti edustaa suomalaista kulttuurintutkimusta. En ole ihan varma, onko se sitä, mitä etsin, mutta ainakin se on kytköksissä Kulttuurintutkimuksen seuraan ja Kulttuurintutkimus-lehteen, joissa on ollut minua kiinnostavia juttuja.
Roland Barthes: Tekijän kuolema, Tekstin syntymä (1993)
Sairaan vaikeaselkoinen kirja. Kokoelma Barthesin artikkeleita vuosilta 1953–1984 (muun muassa ”Kirjoituksen nolla-aste”, ”Tieteestä kirjallisuuteen”, ”Toden tuntu”, ”Tekijän kuolema”, ”Tekstin teoria”, virkaanastujaisluento). En suosittele ensilukemistoksi, vaan Barthesista täytyy tietää jo aika paljon jotain, jotta kirjaan pääsisi sisälle. Sitten se onkin kiehtova. Hänen on kerrottu vaihtavan jatkuvasti paikkaa pyrkiessään olemaan kielen vallan ulottumattomista, ja kirjan jälkeen oma maailma näyttää yhtäkkiä aivan toiselta kuin ennen. Hän tavoittelee jotain, joka on sanatonta, merkitöntä, kieletöntä, ja samalla hän analysoi sanoja, merkkejä, kieltä.
d
Puheviestintä
Kielijelppi on apusivusto, josta saa perustietoa kirjoitetun ja puhutun kielen analysoimisesta ja korjaamisesta. Se on tarkoitettu yliopistolaisille mutta sopii muillekin.
Sivusto on minulle hieno juttu, koska se osuu suoraan tutkimuskysymykseeni, tieteen puheviestintäkäytäntöihin. Arkikäyttäjän kannalta se on taas yksi näistä: se kertoo paljon puheviestinnästä tieteenä, sen käsitteistä, sen lähestymistavasta, se kertoo tilanteiden ongelmista, mutta varsinaisia vinkkejä on vaikea löytää. Silmiä sivu kyllä avaa ja saa miettimään asioita, mutta nopeaa apua sieltä ei saa. Lähdeluettelojakin kaipaisin artikkelien loppuun. Oikeakielisyysseikkojen kannalta sivusto kuitenkin korvaa kotiin kannettavat kielenhuolto-oppaat, koska sivuston tieto päivittyy nopeasti.
Sivusto on osa Helsingin yliopiston kielikeskuksen Äidinkielen viestintäopetuksen kehittämishanketta 2004—2006.
Apurahoja
Apurahaviidakko on tolkuton mytty erilaisia tahoja ja aikatauluja, ja jos hakuajan missaa, saa odottaa taas vuoden verran. Suurin ongelma on, että työ pitäisi olla todella pitkällä ennen kuin apurahan saa, enkä ainakaan minä ole vielä keksinyt, mistä saisin aikaa ja rahaa siihen valmistelutyöhön.
Tähän olen listannut oman alani potentiaaleja apurahan antajia.
Suomalaisen tiedeakatemian Eino Jutikkalan säätiö. Apurahaa myönnetään humanistiseen tutkimukseen vuodeksi kerrallaan (23 000 euroa). Painotus on sellainen, että suositaan tieteen liikkumista eli että tutkija ravaa eri yliopistoissa. Hakuaika on 1. 4. – 9. 6. Päätökset tulevat syyskuun lopussa. Suomalainen tiedeakatemia on yleistieteellinen keskusseura, ja sillä on muitakin rahastoja.
Koneen säätiö. Apurahaa myönnetään tutkijastipendeinä vuodeksi kerrallaan (22 800 euroa). Painotus on humanistisessa, yhteiskuntatieteellisessä, taiteellisessa ja ympäristöntutkimuksessa ja valitettavasti tutkimuksessa ulkomailla, eikä apurahoja mielellään myönnetä muun muassa viestinnän tutkimukseen. Hakuaika on 1. 8 – 30. 9. Päätökset tulevat marraskuun lopussa.
Koneen säätiöltä sain apurahan vuonna 2011! Kirjoitin tänne verkkoon erillisen sivun siitä, mitä pitää käytännössä, kun apuraha on myönnetty.
Suomen Akatemia. Tämä taho on tärkeä, mutta väitöskirjan tekijä ei sieltä haeskele mitään. Jos voisin pistää pystyyn jonkin hankkeen tai jos olisin jo väitellyt, sinne voisi lähettää papereita.
Suomen Kulttuurirahasto. Täältä voi hakea väitöskirjaan apurahaa. Keskusrahaston hakuaika on 1. 10 – 29. 10. Lisäksi on maakuntarahastoja, joiden hakuaika on 10. 1 – 10. 2. Maakuntarahastoilla on vuosittain eri painopistealueita. Keskusrahaston päätökset tulevat helmikuun aikana.
Emil Aaltosen säätiöltä voi hakea apurahaa 15. 1 – 15. 2.
Turun yliopiston sivuilta löytyy jonkin verran tietoa siitä, mitä apurahoja on. Erityisesti sieltä kannattaa katsoa, mitä Turun yliopiston käsien kautta saatavia apurahoja on. Ongelma näiden rahastojen kanssa on, että summat ovat hyvin pieniä.
Suomen ylioppilaskuntien liiton sivuille on koottu kaikki mahdolliset suomalaiset tahot, joilta voi hakea apurahaa. Harmillisesti luettelosta ei näe heti, mitkä apurahat on suunnattu vain tietyn yliopiston tai alueen tutkimukseen.
Tura-tietokannasta löytyy ääretön kimara apurahoja myös, mutta sinne pääsee vain yliopiston mikrotukiverkon salasanan ja käyttöoikeuksien avulla.
Otto A. Malmin lahjoitusrahasto myöntää joka toinen vuosi rahoitusta tutkimukseen (joka toinen vuosi muihin projekteihin). Seuraava tutkimus-myöntövuosi on 2012. Hakuaika on 1. – 30. 4., ja myönnetyt summat näyttäisivät olleen korkeintaan 7000 euroa.
Niilo Helanderin säätiö myöntää täysimääräisiä vuoden mittaisia apurahoja, vuosittain vaihtuville aloille. Hakuaika 1. – 31. 3. Tänä vuonna alat eivät suosineet minua.
Alfred Kordelinin säätiö jakaa täysimääräisiä apurahoja. Hakuaika on 1. – 31. 8. Säätiöllä on erillisrahastojakin lisäksi, mutta ne eivät osuneet omaan tutkimukseeni.
Helsingin Sanomain 100-vuotissäätiö jakaa myös apurahoja. Se keskittää erityisesti viestinnän tutkimukseen. En löytänyt verkkosivuilta hakuaikoja tai ylipäätään käytännön ohjeita. Ilmeisesti säätiö keksii erilaisia projekteja ja linjauksia, joihin voi sitten hakea kuhunkin kerrallaan.
Jenny ja Antti Wihurin rahasto. Se jakaa täysimääräisiä apurahoja. Hakuaika on 1. – 31. 5.
Tohtorikoulutusohjelmia
Oma lukunsa on sitten tohtorikoulutusohjelmat. Ne ovat useavuotisia tohtorikouluja, joissa saa palkan ja huomattavan määrän tukea ja apua – ja toisaalta myös sellaista kontrollia ja säätelyä, joka ei aina ole kivaa. Tällä hetkellä apurahoja ei enää mielellään anneta väitöstyöhön vaan rahoitus pyritään kanavoimaan tohtorikouluihin. Tohtorikoulupaikat julistetaan haettaviksi vain parin kolmen vuoden välein. Niitä on verkosta aika vaikea löytää, jos ei tiedä suoraan niiden nimeä, sillä tohtorikouluiksi nimitetään myös jokaisen yliopiston tohtorikoulutusohjelmaa, johon täytyy siis itse hankkia rahoitus.
Kasva. Kasvatuksen, koulutuksen ja oppimisen tohtoriohjelma. Sillä on useita osaohjelmia, joista yksi (Kasvatus, tieto ja kulttuuri) voisi sopia väitöskirjalleni. Tohtorikoulutettavat otetaan työsuhteeseen niihin yliopistoihin, jotka ovat mukana ohjelmassa, ja palkkaus menee yliopiston palkkausjärjestelmän mukaisesti. Papereita pitää väsätä ja lähettää paljon enemmän kuin apurahahakemuksissa. Hakuaika oli 22.8.-7.10.2011.
Memornet. Memornet keskittyy ”muistifunktioihin”, mikä käsite on aika käsittämätön. Käytännössä se ulottuu monelle alueelle, sillä se on kiinnostunut kaikesta, miten ja minne kerätään yhteiskunnallisia ja kulttuurisia muistoja. Sen verkkosivuista en olisi arvannut, että sen kautta voi saada rahoitusta, mutta sähköpostissa tuli tiedote, että ainakin vuonna 2012 on haettavana kolme palkattua tohtorikoulutettavan paikkaa.