Kosketuksen, tekstuurien jälkiä

Maria Spiik

 

Kaikkein pienimmille tehtyjä käsitöitä tuli niin paljon, että ne saivat oman sivunsa.

Tervetuloa seuraamaan myös käsityöblogia.

 

Peittoja, tyynyjä ja pehmoleluja

Tässä lepäilevät Lerppu, Littana ja Lörtsy. Ne ommeltiin syksyllä 2008 vanhasta villapaidasta, flanellista ja tekoturkisjäännöspaloista. Kaavat piirsin itse.

Kavereiden takaa löytyy meidän sohvatyynyn päälliset, jotka saivat materiaalinsa vanhasta patjanpäällisestä. Sen löysin äitini varastosta, hiirtenpesien ja nimettömien vaate- ja riepukasojen alta.

Helistinlelu ommeltiin ja virkattiin kesällä 2008, omin ideoin ja kaavoin. Materiaaleina käytin vanhaa villapaitaa, reikäistä villasukkaa, Seitsemän veljeksen neulelankaa ja juuttinarua.

Meidän pienin rakasti erityisesti juuttinarun jyrsimistä. Lelu oli helppo ja hauska tehdä, ja laitan tänne verkkoon siihen ohjeet, heti, kun ehdin.

Peiton ompelin pienimmälle kapalopeitoksi, mutta hän ei viihtynyt kapalossa, joten käsityöstä tuli vain vauvanpeitto.

Vauvanpeittoon käytin vanhoja verhoja, pöytäliinoja, pyyheliinoja, äitini kauan sitten hamstraamia kangaspaloja sekä taustaksi harmaata flanellia. Reunat ja tilkkujen saumat saivat leppoisat koristepistot vihertävistä ja ruskehtavista langoista. Peitosta tuli lämmin, pehmeä ja kevyt.

 

Hahtuvapupu neulottiin aina-oikein-neuleella syksyllä 1999. Sen materiaalina on Ruskovillan hahtuvavilla, ja ohje on 1980-luvun Suuri Käsityökerho -lehdestä.

Kaksi vanhinta lastani ei juuri ihastunut tähän pupuun, mutta pienin on pitänyt siitä. (Hän nyhtää siitä nukahtaessaan karvatolloja ja syö niitä.)

Pupu on muuten onnistunut, mutta sen pää nuokkuu vähemmän inhimillisesti eteen ja taakse, ja ilmeisesti ongelma on isopäisten pehmoisten lelujen tyyppivika…

Näistä pussukoista toinen tehtiin keskeneräisille käsitöilleni ja toinen lorukorteille.

Pussien materiaaleina on sukuni saaresta löytämäni kulahtanut sohvanpäällisen kangaspala, äidiltäni joskus kesken jäänyt puolitekoinen paita, ala-asteen käsityötunnilta saamani kankaankappale, risa, äidinäitini kirjailema keittiöpyyhe ja raakapuuvilla. Pussit valmistuivat kesällä 2008.

Käsitöitä nyherrän vain itselleni, perheelleni ja lahjaksi, mutta tauluja ja piirroksia teen mielelläni korvausta vastaan kaikille.

Harmaita säilytyspusseja varten leikkasin puolisoni risoja college-housuja suikaleiksi ja virkkasin sitä suurella virkkuukoukulla.

Suikaletta menee yhteen pussiin ällistyttäviä määriä, ja suurin vaiva työssä on pöksyjen leikkeleminen. Virkkaaminen sujuu nopeasti, joskin käsi väsyy.

Pussit ovat oma ideani. Työ alkaa noin kymmenen senttimetriä pitkällä ketjusilmukkapätkällä, johon virkataan kiinteitä silmukoita ensin normaalisti yksi kerros. Sitten työtä ei käännetäkään vaan virkkaamista jatketaan suoraan eteenpäin ja ajaudutaan ketjusilmukoiden alapuolelle. Kun kerros saadaan loppuun, jatketaan eteenpäin, ja sitten virkataankin soikeaa ympyrää niin pitkään kuin halutaan.

g

Asusteita ja reppuja

Villakangasreppuja ommeltiin kesä 2007, ja pojat osallistuivat omien reppujensa kirjomiseen. Ideat ja mitat keksittiin ja kaavoitettiin itse.

Reppujen materiaaleina on sekalaiset tilkut ja villakankaat, jotka löytyivät äitini päättymättömistä kangaskokoelmista, joihin hän ei ollut koskenut sitten lapsuuteni.

Äitinihän keräsi kankaita toisensa perään, kunnes muutama vuosi sitten raivasimme hänen asuntonsa ja muutimme hänet toiseen paikkaan. Meille tuli kymmenisen jätesäkillistä kankaita, ja yhtä paljon kankaita veimme seurakunnalle.

Reppuihin ommeltiin monta vetoketjutaskua. Läpän kiinnitysmekanismina on nappi, joka ei kestä reppujen kovaa käyttöä, mutta en ole löytänyt muita hulttioromanttisiin reppuihin sopivia lukitussysteemejä.

Yksi repuista oli vähällä jäädä Budapestiin Unkariin. Se unohtui eräältä pieneltä pojalta lentokentän kahvilaan, lähdimme lentokoneesta juosten hakemaan sitä, sitä ei enää löytynyt, joku oli lähtenyt kahvilasta juoksemaan meidän peräämme reppu kädessä ja hukannut meidät, lentokoneen stuertti juoksi etsimään reppua ja palasi tyhjin käsin, ja viimein koneen ovet oli pakko sulkea. Lentokone alkoi hurista, kiinnitimme turvavyöt, ja yhtäkkiä kuului valtava hakkaaminen ja koko matkustamo kohahti. Ovi avattiin, matkustamosta kuului huudahdus: ”Reppu!” Sieltä tuli pieni villakangasreppu, ja vasta sitten tuli itkukin…

 

Villakangashatun ompelin vuonna 1994, puolisoni käydessä armeijaa. Ohje oli taas Suuresta Käsityölehdestä, ja kangas oli jäännöspala itselleni ompelemasta talvitakista. Takki on ajat sitten purettu uuteen käyttöön, mutta lakki on edelleen arkikäytössä.

Raitakaulaliinan kudoin kymmenisen vuotta sitten lohdutusversioksi alkuperäisestä liinasta, jonka olin tehnyt puolisolleni vuonna 1992. Alkuperäinen kaulaliina ryöstettiin Prahassa keväällä 1999. Mahtoivat ryöstäjät ällistyä, kun puolisoani saatiin retuuttaa pitkällisen kauan, ennen kuin hänestä saatiin irrotettua reppu, josta löytyi sitten vain raidallinen kaulaliina ja 32 valmiiksi kirjoitettua postikorttia… Hassuinta on, että ne postikortit tulivat perille.

Korvalappulippiksen ompelin pikapikaa vuonna 2003, kun esikoiselle oli saatava äkkiä päähine eikä opiskelijaperheessä ollut varaa ostaa mitään. Lippiksen tultua valmiiksi häkellyin siitä, että myssystä tuli niin hieno, juhlalakki oikeastaan.

Ohje oli Suuresta Käsityölehdestä jälleen, ja kangas päätyi minulle erään toisen äidin työpaikan jäännöspalana. Myssy mahtui nelivuotiaasta yhdeksänvuotiaalle.

Maastokintaat ompelin samoihin aikoihin Suuren Käsityölehden ohjeilla. Kintaista tuli hauskat, mutta kaava oli pettymys. Ompelin samasta lehdestä useita lasten asusteita, joista jokainen esti lasta leikkimästä. Kankaan olin ostanut halvalla esikoiseni haalaria varten, jonka ompelin myös Suuren Käsityölehden kaavoilla ja joka sekin oli mitoitukseltaan epäkäytännöllinen ja jäi harmittamaan. (Pian tämän tekstin kirjoittamisen jälkeen toinen näistä kintaista katosi jonnekin esikoulun uumeniin.)

Harmaan hiippamyssyn ja tumput kudoin vuonna 2003 kirpputorilangoista. Malli oli omani ja toimi hyvin.

Myssy löystyi käytössä, ja reunaan piti laittaa myöhemmin kuminauha. Sitten se on ollut liian kireä.

 

Tämän raitakaulaliinan etenemisestä on kuvia keskeneräisenä käsityöblogissani. Se tuli nyt syksyllä 2009 valmiiksi.

Hapsuissa on heijastinnauhaa, ja ne loistavat pimeässä. Kaulaliina on hauskannäköinen mutta ihan liian ohut ja lyhyt ja kapea.

df

Pienten lasten vaatteita

Tästä hellemekosta (2009) piti alun perin tulla ihan erilainen. Siitä tuli vähän vähemmän hellemekko… Yläosan virkkaaminen oli yllättävän pitkällistä, ja lisäksi en virkatessani yhtäkkiä ollutkaan tyytyväinen käsityölehden malliin, joten aloin pistellä sinne omia kuvioitani. Etuosasta ehkä joku voi joskus erottaa tyttäreni nimen ja syntymävuoden. Helma on äitini vanha pöytäliina.

Mekko ei ole ollut vielä käytössä.

h

 

(Sivuhuomautuksena: vinkkejä kiinnostavista, erityisesti käsitöitä koskevista verkkosivuista kokoan vähitellen linkkivinkkeihin. Käsityöblogia ja vauvan vaatteita kannattaa vilkaista myös.)