Sielun täydeltä katsottavaa

Maria Kesti

Ponille kyytiä (Smack the Pony)

Ponille kyytiä edustaa ainoaa komedialajia, joka on minustakin hauska. Jokainen episodi on niin taitavasti ja huolellisesti tehty, että sarjaa tuntematon ei arvaa kyseessä olevan komedia ennen kuin jotain pähkähullua tapahtuu. Sokerina päällä tekijät hyödyntävät absurdien tapahtumien jälkeisen hiljaisuuden ja hämmennyksen voimaa. Nonverbaalin viestinnän tuntijoille sarja on aarreaitta: näyttelijät ovat tehneet hienoa työtä kaivaessaan esiin tuhansien erilaisten ihmistyyppien uskottavia ja koskettavia protoversioita sekä kasvokkaistilanteiden minimaalisimpia eleitä, räpsähdyksiä ja reagointitapoja. Sarjassa herkutellaan itsekritiikillä ja kaivellaan riemastuneena esiin länsimaisen elämäntavan ominaispiirteitä.

Ponille kyytiä -sarjan kirjoittajina ja näyttelijöinä on kolme brittikoomikkoa, Fiona Allen, Doon Mackichan ja Sally Phillips. Sarjasta voi samalla bongata muita tuttuja brittinäyttelijöitä. Sarjaa tehtiin Englannissa 1999–2003, ja se sai Emmy-Palkinnon. Osa sketseistä on mestariteoksia, osa ei.

Lapsille sarja sopii vain sensuroituna.

(Ponille kyytiä tulee ajoittain Suomessa televisiosta. DVD:nä voi ostaa kaikki jaksot.)

f

Villi Pohjola (Nothern Exposure)

Villi Pohjola edustaa kaikkea sitä, mitä rakastan: julman tarkkanäköistä mutta silti ystävällistä satiiria, maagista realismia, ihmisen monimutkaisuuden kiehtovaa tutkimista, pähkähulluutta. Sarja on näennäisesti draamakomedia Alaskasta, jonne juutalainen newyorkilaislääkäri joutuu; todellisuudessa jokainen jakso on surrealistinen kokeilu siitä, miten kunkin valitun teeman voi kuvittaa sekä narratiivisesti, kulttuurihistoriallisesti, tieteellisin teorioin että tunteellisesti. Kukin päähenkilö velloo vähän väliä jonkin oudon tuntemattoman kynsissä, jonka selitysyrityksistä länsimais-rationaalinen ja orgaanis-villi käyvät kamppailua. Sarjassa ei ole mitään läpinäkyvää, osoittelevaa eikä yksiselitteistä, vaan Villi Pohjola on nöyrä käsitellessään ihmisyyden absurdiutta. Koko sarjasta näkee, miten suurta mutta rehellistä rakkautta sen tekijät ovat tunteneet ihmisluonnetta, sopeutumisvaikeuksia ja kulttuurihistoriaa kohtaan. Samalla sarja on juonellisesti herkullinen, nopea ja käsittämättömine mutta metaforisesti perusteltuine juonenkäänteineen kutkuttava. On suurta, että näin intellektuellisuudesta ja ihmistuntemuksesta täysi televisiodraama sai katsojamassat mukaansa. Ehkä älyllisyyden yhdistäminen mutkattomuuteen puraisi.

Villiä Pohjolaa tehtiin Yhdysvalloissa vuosina 1990–1995. Sitä tehtiin kuusi kautta, yhteensä 110 jaksoa. Sarja palkittiin lähes kaikilla TV-alan palkinnoilla.

Osa Villin Pohjolan jaksoista on mestariteoksia, osa ei.

(Villiä Pohjolaa ei enää lähetetä MTV3:lla. Silloin kun sitä lähetettiin, se tuli eetteriin arki-iltapäivisin epäennustettavasti. DVD:itä on vaikea saada, ja saatavilla olevatkin ovat torsoversioita.)