Rakentamisen linkkivinkkejä
Puupinnoille sisätiloissa
Osmon puuöljyistä ja -vahoista olen kuullut paljon hyvää. Osmon öljy ja vaha hengittää ja on luonnollinen, vanhoihin menetelmiin perustuva suoja puulle, ja ne jättävät käsituntumaan tarpeeksi puun tuntua jäljelle.
Osmon tuotteiden nimet aiheuttavat kuitenkin päänvaivaa, ja meillä esimerkiksi puoliso onnistui hakemaan pari kertaa väärää tavaraa, kun myyjä ymmärsi väärin terveiseni. Osmoa on siis ensinnäkin puuvahaa, jota laitetaan seiniin, kalusteisiin, leluihin jne. Käsittelykertoja tarvitaan vain yksi – mistä syystä Osmon neliöhinta on halvempi kuin tavallisten maalien, vaikka litrahinta on kallis – , mutta kovaan rasitukseen (kuten sisäoviin ja karmeihin) laitetaan kaksi kerrosta. Jos väristä ei halua tummaa, toinen kerros laitetaan värittömällä puuvahalla. Puuvaha sopii myös kosteisiin tiloihin. Sitä voi laittaa lattialle, mutta silloin sen päälle pitää laittaa vielä kerros Osmon öljyvahaa. Öljyvaha on siis tarkoitettu lattioille mutta sitä voi laittaa muuallekin.
Lisäksi Osmoa on erikoisöljyvahaa (Osmo Color TopOil), joka on tarkoitettu keittiön ja kylpyhuoneiden työtasoille ja muille kovan kulutuksen alueille. Käsittelykertoja on 2–4, ja erityisen huolellisesti on käsiteltävä esimerkiksi upotettavien altaiden kolojen sahausreunat. Tasot voidaan sävyttää muilla tuotteilla ennen erikoisöljyvahan levittämistä. Osmo Color Wisch-Fixillä sitten hoidetaan ja pestään näitä puupintoja myöhemmin. Kovan kulutuksen lattiat olisi myös hyvä vahata erityisellä hoito- ja puhdistusvahalla ja vahauskoneella aika ajoin.
Lattioista: Ennen lattia-Osmon levittämistä lattia on hiottava ja hiontapöly imuroitava huolellisesti, joskin Osmoa voi käyttää myös höylätylle pinnalle. Osmo ei kuitenkaan peitä mitään lattian epätasaisuuksia, joten hionta on yleensä tarpeen. Viimeinen hiontakierros on tehtävä puun syiden mukaisesti, jotta lattiaan ei jää hiontakoneen pyörintäjälkiä. Hiontapölyllä on imuripussissa ennen pitkää itsesyttymisvaara, ja hiomiseen sopii nauhahiomakone, ei rumpuhiomakone eikä reunahiomakone. Pölyä ei saa poistaa vedellä. Öljyvahaa ja pigmenttejä levitetään syiden suuntaisesti. Jos lattia halutaan käsitellä myöhemmin elämässä uudelleen, vanhaa öljyvahapintaa ei tarvitse hioa pois.
Kun lattioita meillä myöhemmin mietittiin, kävi ilmi, että itse ei kannata hioa lattioita, jäljestä tulee niin helposti mitä sattuu, ja hionnan teettäminen muilla taas tulee tolkuttoman kalliiksi. Päädyimme valmiiksi osmottuihin lattialautoihin, joita myy Luviawood.
Työtasoista: Työtasot pitää aina käsitellä molemmin puolin erikoisöljyvahalla, jotta levy ei kuperru! TopOilia levitetään ensin syysuuntaa vastaan ja sitten niiden suuntaisesti (lisäämättä enempää öljyä). Menekki on noin 1/2 dl / neliömetri. Toista käsittely parin päivän välein 3–4 kertaa. Jos alle laittaa värillistä puuvahaa, TopOilia tarvitaan vain 1–2 kerrosta. Työtaso kestää kosteutta erinomaisesti mutta ei esimerkiksi etikkaa (kääk, sillä desinfioin aina meidän tasot) eikä kuuman kattilan tai lautasen pohjaa. Työtasoille voidaan myös käyttää lattioiden öljyvahaa.
Rakentamisen ja sisustamisen messuilla kysyin Osmon pisteestä etikasta, ja minulle kerrottiin, että ei pinta juuri kärsi pienistä maustekurkkuliemiroiskeista. Pinnan voi desinfioidakin etikalla, mutta silloin pinta ehkä pitää käsitellä TopOililla useammin.
Seinistä: pintaa ei tarvitse hioa ennen osmottamista.
Yllättävä takaisku oli, että jos Osmoa laittaa puukuitulevylle, väri voi olla jotain hyvin erilaista kuin on ajateltu. Koekäsittely on tarpeen, mutta en haluaisi rakennusvaiheessa tehdä senkaltaisia soutamis-huopaamis-väännöksiä vaan haluaisin päättää värisävyt nyt. (Jos yksi väri huoneen kokonaisuudessa muuttuu tai vaihtuu, silloin on muutettava muitakin, ja rakennusvaiheessa on tarpeeksi muuta ajateltavaa.) Toinen takaisku, joka minun olisi pitänyt tulla ajatelleeksi, on se, että esimerkiksi Ikean keittiönkaappeja ei tietenkään voi maalata Osmolla, ellei Ikean polyesterimaalia hio kokonaan pois, ja alla on sitten taas se puukuitulevy. Kolmas takaisku on, että kun Hongan ulko- ja sisäovet sekä ikkunanpuitteet ovat jo perussuojakäsitelty, Osmon käyttäminen voi olla ongelmallista. Varsinkaan lakkamaiselle pinnalle Osmoa ei voi levittää.
Hongalta sain kuulla, että ovet ja ikkunat saa myös perussuojaamattomina. Osmolta taas suositeltiin ikkunanpuitteisiin Osmon ikkunamaalia, jota ei esitellä verkossa.
Kun meidän tontilla sitten maalailtaan Osmon puuvahoilla ja öljyvahoilla, sain seuraavia kokemuksia: Tuoksu on yhden päivän verran aika voimakas, joten jos samassa asunnossa haluaa nukkua seuraavan yön, voi tulla ongelmia. Puuvahoja on miellyttävä levittää ja tulee kaunista jälkeä. Puu kuultaa värin läpi ja jokainen siveltimenveto jää näkyviin. Maalaa ainoastaan päivänvalossa ja hyvässä valaistuksessa ja niin, että voit tarkastella maalattua pintaa useasta eri kulmasta. Meille tuli monta hupsista. Tummilla öljyvahoilla voi myös huijata puunsyitä ”takaisin” näkyviin, jos ne on maalattu jollain toisella värillä peittoon; toisin sanoen siveltimenvedot näyttävät puun syiltä. Puu- ja öljyvahat näyttävät AIVAN erilaiselta esimerkiksi höylätyllä raakapontilla tai hirrellä. On kuin kyseessä olisi kaksi täysin eri väriä ja tuotetta, kun pohja on eri. En löytänyt millään hyvää harmaan sävyä, kokeiluista huolimatta, ja nyt meidän talossa on varmaan kymmenen seinää sävyä, joka ei ihan ole se oikea. Osmottu puupinta tuntuu todella miellyttävältä kosketettaessa. Väritöntä puuvahaa menee enemmän kuin värillisiä, ja se kuivuu herkemmin, kun purkki on avattu. Jos vahaat hirsiä tai hirsipaneeleita, vahaa paneelien väliset raot kuivalla pensselillä, tai muuten hirsiraoista pulppuaa uskomattomia määriä vahaa sen jälkeen ulos valumaan, kun olet lähtenyt pois. Tummat värisävyt ovat tummempia kuin kaupan mallipaloissa.
Olen kuullut hyvää myös Uulasta. Perusperiaate minulla on, että pinnoitteiden on oltava himmeitä. Osmo ja Uula ovat molemmat vanhoihin menetelmiin perustuvia ja hengittäviä. Samalla niillä on perinnemenetelmien heikkouksia, eli vaikka ne vanhenevat kauniisti, niillä ei välttämättä saa tasalaatuista jälkeä ja niiden erikoisvaatimukset täytyy maalaamisvaiheessa tuntea hyvin.
Osmon ja Uulan ero on oikeastaan siinä, että Osmo valmistaa puuvahoja, Uula maaleja. Uulan värikartta on laajempi, mutta silti Osmon tuotteiden sisustuksellinen vuorovaikutus puun kanssa puhuttelee minua enemmän.
Uulalla hirrelle ja laudalle käy a) Into-sisustusmaali (luonnonöljypohjainen, vesiohenteinen, nopeasti kuivuva maali, menekki on 1 litra per 7 neliömetriä), b) Uula-öljykuulto (vastaa ilmeisesti Osmon puuvahoja, jättää puun syyt näkyviin, menekki 8–12 neliömetriä per litra), c) Uula-himmeä sisäöljymaali (vernissapohjainen, perinteinen öljymaali etuineen ja haittoineen, menekki sama kuin Intolla).
Osmo mainostaa, että siinä missä muiden valmistajien öljykuullot imeytyvät puuhun ja jättävät ikään kuin pinnan lialle alttiiksi, Osmo sekä imeytyy puuhun että muodostaa suojaavan kerroksen.
Puukuitulevylle Uulalta käy a) sama Into, b) pellavaöljymaali ja ovi- ja ikkunamaali, mutta ne ovat puolikiiltäviä enkä pidä niiden ominaisuuksista muutenkaan, c) Uulan himmea sisäöljymaali. Lisäksi Uulalta kerrottiin, että puukuitulevy imee väriä hyvin paljon, joten maalia kuluu normaalia enemmän ja levityskertoja tarvitaan ehkä useampia. Olisikohan Uulalla jotain pohjamaalia?
Oville ja ikkunoille ja kalusteille käy minun puolestani a) Uulan puulattiamaali (menekki per litra on 10–12 neliötä), b) Uulan öljykuulto. Itse lattioille en löytänyt Uulalta tuotetta, josta olisin pitänyt.
Into ja himmeä sisäöljymaali käyvät aiemmin maalatulle pinnalle, kunhan pinta karhennetaan. Ne eivät käy kuitenkaan kalusteille eivätkä oville. Öljykuulto käy kalusteille ja oville ja aiemmin käsitellylle pinnalle, kunhan se ei ole kalvopintainen – ja samalla esitteissä kerrotaan, että sitä voi laittaa myös lakkamaalien päälle, jos kiiltoastetta halutaan pienentää. Ööö? Voinko siis laittaa sitä Ikean Ståt-kaapinovien polyesterimaalin päälle vai en? Uulan puulattiamaalista ei kerrottu, voiko sitä käyttää aiemmin maalatuille pinnoille. Kysyin asiaa Uulalta, ja he kertoivat, että keittiön kaappien pinta kannattaa pestä Kiiruna-maalinpesuaineella ja sitten hioa, ja päälle sopisi Uulan puulattiamaali. Jihuu, löytyi ratkaisu… Puulattiamaalia kannattaa ensimmäiseen levityskertoon ohentaa kunnolla Uula-yleisohenteella.
Intoa ei voi sävyttää Uulan väripigmenteillä, vaan Tikkurilan Symphony -värikartan avulla (A- ja C-pohjat).
Katselin verkkokeskusteluja Uulasta ja Osmosta, ja moni on pitänyt enemmän jälkimmäisestä. Erityisesti oltiin työlästyneitä pellavaöljypohjaisiin tuotteisiin, jotka kuivuvat todella hitaasti, jotka vaativat valoa ympäri vuorokauden kuivuakseen, joiden ulkonäkö kärsii hitaasti kuivuessa, jotka homehtuvat herkästi tai joissa on homeenestomyrkkyjä mukana. Uulan kaikki tuotteet eivät myöskään ole luontopohjaisia, mistä esimerkiksi yksi perinne-idolini, Panu Kaila varoittaa. Lisäksi hajua päiviteltiin. Sellaisia korvaavia tuotteita suositeltiin kuin Permo, Lin ja Betolux, mutta kävin vilkaisemassa niitä Tikkurilan sivuilta, ja ne ovat joko ulkomaaleja tai alkydimaaleja. Yhdeltä keskustelupalstalta sainkin tähän selityksen: merkit olivat aiemmin takeita oikeasta öljymaalista mutta niiden koostumusta on muutettu. Monet vanhojen menetelmien tuntijat olivat todella sydämistyneitä Tikkurilalle; kyseisellä yhtiöllä on Suomessa monopoli, ja vaikka tuotteessa lukisi että ”kalkkimaali” tai ”öljymaali”, jos osaa lukea ainesosaluetteloa, mukana on säännönmukaisesti muovihippusia sun muita mukana, jotka voivat mädännyttää muutamassa vuodessa vanhojen rakennusten seinät.
Oma kokemukseni on, että näin taitaa olla – ja toisaalta Tikkurila osaa jotain, mitä monet perinne-tuotevalmistajat ja myyjät eivät: asiantuntevan, helposti saatavan neuvonnan, ymmärrettävää tietoa.
Uulalla on hienot värikartat, mutta rautakaupoissa Uulaan saa yleensä vain perus-värikartan (Tikkurilan?) mukaiset sävyt.
Keskusteluista sain Osmo-vinkkejä, ja niissä kerrottiin, että värejä voi sekoittaa keskenään (tietenkin, tyhmä minä, nyt tuli laajempi skaala…). Koivu-väri on oikeastaan väritön, mutta puu ei silloin kellastu. Osmo on melko kallista per purkki mutta todella riittoisaa, ja sitä ei edes kannata maalata paksulti. Jos haluaa ohuen ja mattamaisen pinnan, kannattaa käyttää levitykseen sientä. Kiiltoa saa hankaamalla, eli meillä ei sitten hangata. Ihmisillä on ollut Osmon kanssa paljon ongelmia, jos käyttöohjeita ei ole noudatettu. Osmoa saa peräti Bauhausistakin. Maalaustarvikkeissa on itsesyttymisen vaara, joten ne täytyy liottaa vedessä pari viikkoa ja sitten pakata umpitiiviisti tavalliseen roskikseen tai ne pitää kuivata narulla ensin rutikuiviksi. Osmon riittävyys on kuulemma huikea, parempi kuin purkeissa on ilmoitettu, eikä ylimääräisiä varmuus-purkkeja kannata siksi ostaa. Samaa riittävyyttä kehuttiin Uulasta; näiden tuotteiden neliöhinta on oikeasti halvempi kuin tiedoissa kerrotaan.
Keskusteluissa kerrottiin myös, että UV-suojaa Osmossa ei ole, eli mattojen ja taulujen alta seinä jää eriväriseksi kuin muu huone. Kolme kertaa käsitelty pinta tulee myös todella liukkaaksi, joten turhia levityskertoja kannattaa välttää.
Osmon öljyvahoista varoiteltiin niiden levitysvaiheen hurjasta hajusta. (Mutta kun myöhemmin maalasin niillä, eivät ne mitenkään erityisesti haisseet. Tai siis haisivat ne, mutta olen itse katkuherkkä ja tunsin kyllä hajun mutta itselleni ei tullut siitä huono olo. Toisaalta kun laitoin niitä hienosahatulle pinnalle – yleensä laitetaan höylätylle – vahaa meni valtavia määriä ja haju ja katku oli sen mukainen. Muutoin döfä on ollut kohtuullinen. Toisaalta emme vielä asu talossa, joten ehkä haju ahdistaisi enemmän, jos pitäisi nukkua samoissa tiloissa.)
Olin muuten ajatellut, että puukuitulevylle ja keittiön kaappeihin maalattava pinta pyyhittäisiin jotenkin, niin että pinta olisi elävä eikä muovimainen. Vilkuilin verkko-ohjeita, ja näyttäisi siltä, että Into ei nopeasti kuivuvana ole paras ratkaisu tähän, joten ehkä pitäisi valita puukuitulevyille Uulan himmea sisäöljymaali. (Tosin myöhemmin luovuin puukuitulevy-ajatuksesta kokonaan, mutta tulipahan tämäkin asia selvitettyä.)
Uulalta täytyy vielä kysyä, käykö Ikean kaappien rungoille ja hyllyille sama käsittely kuin kaappien ovien. Runkojen pinnassa on melamiinipinta ja/tai akrylaattimaali. Tikkurilan sivuilla neuvotaan melamiini- ja mdf-pinnoista näin: ”Puhdista pinnat Tikkurilan Maalipesulla huolellisesti etiketin käyttöohjeiden mukaan. Hio pinta kevyesti himmeäksi. Käytä pohjamaalaukseen Otex tartuntapohjamaalia ja pintamaalaukseen kohteeseen sopivia tuotteita. Kalusteet voit maalata Empire kalustemaalilla, Miranolilla tai vesiohenteisella Helmi kalustemaalilla.” Empireä meillä on kermanvärisenä saaressa remontin jäljiltä. Niitä jäämiä voisi käyttää näihin kaappeihin… Ällistyin vain, kun huomasin nyt, että Empire on alkydimaali. Kuvittelimme kovasti maalaavamme saaressa jollain ekologisella. Onhan alkydi parempi kuin akryyli, mutta silti.
Uulalta kerrottiin, että polyesterimaalipinta kaapeista karhennetaan sen verran, että siihen on hyvä maalata, minkä jälkeen voi siis maalata puulattiamaalilla. Melamiinikalvolla ja polypropeenimuovilla maali ei kuitenkaan välttämättä pysy.
Puukuitulevyistä vielä: ennen maalausta ne täytyy aina ensin pohjamaalata ja sitten tapetoida makulatuuripaperilla. Tiukkana kannattaa rakentajien kanssa olla siinä, että mitään muovipohjaista pohjamaalia tai liisteriä ei voi käyttää.
Luonnonmukaisia puunkäsittelyaineita ja maaleja valmistaa ja myy myös Pajutex Oy, Sateenkaarivärit ja moni muu verkkokauppa. Niiden sivuilla on vain kovin vähän tietoa ja kuvia tuotteista.
Puukuitulevyjen kanssa ilmaantui siis niin paljon ongelmia, että ei meille tulekaan niitä.
Ovista yhteyshenkilöni Hongasta kirjoitti, että kaikki värjäämättömät ovi- ja ikkunaelementit on karmeja myöten suojakäsitelty Gevewood stain 3530 -aineella. Kyseisen käsittelyn jälkeen voi pinnan värjätä/käsitellä lähes kaikilla markkinoilla olevilla aineilla. (Osmoa ei kuitenkaan välttämättä ole laskettu tähän… Nykyäänhän ”kaikki” käyttävät vain muovimaaleja!) Tehtaan suojakäsittelyaine ei ole ikuinen, vaan haihtuu aikaa myöden pinnasta pois. Ovet ja ikkunat saadaan myös tilattua käsittelemättöminä. Tällöin tehdas ei vastaa ikkunoiden oikeellisuudesta, mitä tulee pintakäsittelyyn, ja toimitusaika on myös hieman pidempi.
Keittiön kaapin oviin on yksi vaihtoehto myös Pintanikkareiden krakelointimaali. Näin sen Turun rakentamisen ja asumisen messuilla, ja sen jälki on ihana. Sillä maalataan pohjamaaliksi tummaa ja sitten sen päälle vaaleaa, ja valkea väri säröilee niin, että pinta näyttää vanhalta, halkeilleelta maalilta. Se on kuitenkin helposti pestävä, ja säröily on vain värissä. Akrylaattipohjainen se tietenkin on.
Osmolla kehutaan, että heidän tuotteissaan yhdistyy lakkojen ja muiden öljyvahojen parhaimmat puolet: pinta hengittää ja öljy imeytyy puuhun saakka, mutta samalla puun pinnalle tulee kalvo, joka suojaa lialta paremmin kuin tavalliset öljyvahat.
Lattian uusintakäsittelystä Osmolla kerrottiin, että yleensä lattiaa ei tarvitse käsitellä kovinkaan usein, ehkä kymmenen vuoden välein. Silloin sitä ei tarvitse hioa. Jos sen päästää naarmuiseksi ja likaiseksi, pinta täytyy hioa ennen uutta vahalevitystä.
Kun pyysin tarjouspyyntöä Osmon puu- ja öljyvahoista, kävi ilmi, että hintaerot eivät ole kovinkaan isot liikkeiden välillä. (Sen sijaan Osmon talomaalin osalta hintaeroa on valtavasti.) Parhaimman tarjouksen sain RTV:ltä Kaarinasta. Bauhaus oli kallein.
Keittiön huuvan metallipinnalle
Keittiöömme on tulossa kaksi huuvaa eli liesikupua, toinen puuhellalle, toinen sähköhellalle. Sähköhellan liesikupu on metallia (peltiä tai jotain sellaista), ja sen reunaan on tarkoitus tulla koristekaakeli ja itse huuva on määrä maalata.
Lähdin etsimään tietoa metallille maalaamisesta, ja näyttäisi siltä, että varsin moni maali käy sekä puulle että metallille. Verkossa myytiin myös erikseen maaleja kuumeneville pinnoille, mutta värivalikoima oli pieni eikä lieden huuva edes kuumene moneen sataan asteeseen.
Löysin kiinnostavan Decos-sivun, jolla myydään savipohjaisia maaleja. Näitä maaleja voi käyttää missä vain, ja niillä on hassuja luonnonmukaisia ominaisuuksia. Ne hengittävät, niitä voi käyttää uudelleen ja niin edelleen. Huuvalle ajattelin Tierrafino i-paint -sisustusmaalia, jolla voi maalata paitsi seiniä myös takkoja eli kuumenevia pintoja. Väreistä Gomera tuntuu sellaisenaan hyvältä.
Hinnoista en tiedä. Maalit ovat tuskin halpoja, mutta toisaalta yhteen liesikupuun maalia ei paljoa kulu. Jäljellejääneen maalin voisi käyttää helposti koristemaalaukseen. Keskustelupalstoilla kerrottiin näiden tuotteiden maksaneen huikeat 15 euroa neliöltä, ja hintaa tulee paljon, jos värejä sekoittaa itse, koska niitä voi ostaa vain isoissa purkeissa. Ihmiset olivat itse sohineet tuotteita seinään.
Oletin, että kuumenevalle metallille käy myös Uulan Puulattiamaali (muitakin sopivia tuotteita Uulalla on, mutta ne ovat puolikiiltäviä). Uula ei kuitenkaan suosittele oikein mitään tuotettaan huuvaan pinnan kuumenemisen vuoksi. Urgh. Kuulemma peltiuunit eivät kuumene pinnaltaan niin paljon, joten siksi peltiuuneissa voi käyttää Uulan pellavaöljymaalia.
Tikkurilallakin on maaleja metallille, mutta niiden ei verkossa erityisesti mainittu sopivan kuumeneville pinnoille ja Tikkurilalle tyypillisesti niiden sisältö jää arvoitukseksi (eli todennäköisesti kaikkea muuta kuin luonnonmukaiseksi). Voi kuitenkin olla, että Tikkurila tässä täytyy valita. Kysyin asiaa, ja he kertoivat, että lakkabensiiniohenteiset tuotteet kestävät kuumuutta noin 100 astetta. Pinta täytyy pohjamaalata joko Rostex ruosteenesto-pohjamaalilla (se sopii teräkselle, sinkitylle pinnalle, kevytmetallille) tai Rostex Superilla (se sopii edellisten lisäksi erikoismetallille, kuten kuparille). Pintamaaliksi soveltuu joko Miranol, Unica tai Miranol Metallac.
Kävin katselemassa verkossa näitä tuotteita, ja ainoastaan Unica saattaisi tulla meille. Se on puolikiiltävä, ja sen voi sävyttää melkein millä värillä tahansa (muun muassa Symphony-värikartan avulla). Yritän kuitenkin kysyä vielä Decosilta jotain mattapintaisempaa ja luonnonmukaisempaa vaihtoehtoa. Decos suosittelikin Tierrafinon i-paint -sisustusmaalia tai T-paint -tekstuuurimaalia, ja myös Rivedil-maalituotteet käyvät myös. Teräksen tai vastaavan päälle tulee tuotesarjan oma ”primer” ja sitten itse maalituote. Maalin päälle voi laittaa vielä jonkin suoja-aineen, jotta kupua on helpompi pitää puhtaana. Huomasinkin, että kahta ensinmainittua Decosin tuotetta ei voi pestä. Hmph. Sellainen pinta ei kyllä ole keittiössä ihan ok. Rivedilin Terre D’Italia Naturale -sisustusmaali kuulosti kyllä hyvältä, ja samoin saman sarjan Serie Emozioni, Euphori, I Colori di Elisa ja Patine Calce. Näiden levitys ei vaadi ammattitaitoa ja osaa kehuttiin kovin hengittäväksi ja ekologiseksi. Pinta on mykistyttävä: epätasainen, rosoinen, elävä, vaihteleva. Värit näyttävät siltä kuin olisin kaapinut pihalta multaa ja läästinyt sitä seinälle tasaisesti. Muutoin Decosin tuotteet ovat niin erikoisia, että en pysy kärryillä siitä, mitä niille voi tehdä ja mitä ei. Osa näistä ehdotuksistani tuntuu olevan Decosilla uutuuksia, niin että verkkoon on ehtinyt tietoja niistä varsin niukasti.
Pikkuhiljaa silti alkaa olla sellainen olo, että sen metallisen huuvan voisi jättää käsittelemättä… Miltähän kohokuviokaakeli näyttäisi ihan vain teräksenvärisen huuvan reunassa? Jos teräs alkaa häiritä, voihan huuvan maalata Decosin tuotteilla myöhemmin. Kai liesikupu-metallejakin saa jotenkin mattapintaisina.
Ei. Terästä on keittiössä jo ihan tarpeeksi. Haluan huuvaan romantiikkaa. Sitä paitsi se Decosin Rivedil Naturale ja Emozioni saivat minut vähitellen innostumaan paljonkin. Mihinköhän muualle sitä voisi käyttää? Ehkä huuvan maalijäämillä voisi multaistaa kaikki rumat yksityiskohdat talosta, tuuletusputket ja sen sellaiset!
Pohjapiirustusvaiheessa keittiön huuvan sijoitus muuttui, ja nyt olen epävarma, millainen huuva on tulossa. Ehkä se täytyy nimittäin yhdistää puulieden huuvaan.
Jos se edelleen on metallinen, yksi vaihtoehto on myös Pintanikkareiden krakelointimaali. Näin sen Turun rakentamisen ja asumisen messuilla, ja sen jälki on ihana. Sillä maalataan pohjamaaliksi tummaa ja päälle vaaleaa, ja valkea väri säröilee niin, että pinta näyttää vanhalta, halkeilleelta maalilta. Se on kuitenkin helposti pestävä, ja säröily on vain värissä.
Sillä voi maalata myös kodinkoneita. Haa, teenpä hellan hauskan näköiseksi… ja vessanpyntyn… Sen neliöhinta on todella korkea, 15 euroa, mutta toisaalta sillä ei olekaan tarkoitus maalata isoja pintoja.
Kivipinnalle, kevytsoraharkolle, tiilipinnalle, muuratulle pinnalle, pölynsidontaan
Se, mitä voi laittaa kivipinnoille ja muille vastaaville, on sitten aivan oma lukunsa. Sain siitä selville asioita aivan yllättäen ja mutkan takaa ja aina täysin uusia tuoteryhmiä löytäen.
Kiinnostukseni lähti alun perin liikkeelle siitä, että löysin Venuksen kylpy -sivuston esitteissä viehättäviä esimerkkejä siitä, miten kaunis on maalattu tiili- ja harkkopinta. Kivipinnoille löytyy maaleja pilvin pimein, mutta jälleen maalien hengittävyydestä on vaikea saada selkoa. Ainakin Uulan Into ja himmeä sisäöljymaali käyvät myös tiilelle.
Ruukintiili jää meillä näkyviin, mutta ajattelin, että kun pesutilat ja sauna ovat seinärakenteeltaan jonkinlaista harkkomateriaalia, se voisi varmaan näkyä ulospäin näiden huoneiden ulkopuolella. Harkkopinta voitaisiin siis maalata niin, että tiilirakenne näkyisi rosoineen maalin läpi. Tällöin en vielä tiennyt, että jos jokin tuote käy esimerkiksi tiilelle, se ei välttämättä käy lainkaan kevytsoraharkolle ja niin edelleen.
Kysyin asiaa Tikkurilalta, ja sieltä suositeltiin Harmony-sisustusmaalia, joka on tietenkin akrylaatti (himmeä) mutta jonka kerrotaan hengittävän. Lisäksi ehdotettiin Finnseco-kalkkisementtipinnoitetta, jolla voi pinnoittaa tiiltä, betonia, kevytsoraharkkoja ja vaikka mitä. Minulla on ehdoton ei akrylaattimaaleille, mutta olen törmännyt nyt niin moneen kertaan siihen, että niitäkin myydään hengittävinä. Voikohan muovin hengittäminen millään pitää paikkansa?
Kalkkisementtiä meille tuli myöhemmin kellarin ulkopintaan. Se hengittää mutta sopii silti kevytsoraharkolle. (Kalkkirappaukset yms. joita oikeasti olisin halunnut, eivät sovi kevytsoraharkolle.)
Päädyin silloin sisätiloissa tiilen tai harkon maalipintana Uulan Intoon. Sekin on vesiohenteinen eli helppo ja hajuton maalattava mutta sen pohjana on kasviöljyt. Luonnonmateriaali on kosketus- ja muilta aistimusmaailmoiltaan jotain aivan toista kuin muovi, vaikka akrylaatti hengittäisi puhkuen.
Saunan seinien kivimateriaali näkyy todennäköisesti myös työhuoneeseen. Päädyin aluksi Intoon ja pitkän pohdinnan jälkeen värikartoista saven väriin (L488, A/C-pohja). Ajattelin myös, että meille tulee Ikean kaappeihin savenväristä Uulan puulattiamaalia, joten järkevintä olisi käyttää samaa maalia, ettei komerot täyty puolityhjistä tölkeistä. Puulattiamaali on puolihimmeä, kun Into on himmeä.
Myöhemmin kävi niin, että kevytsoraharkko näyttikin niin hyvältä, että halusin jättää sen sellaisenaan näkyviin, mutta silloin siihen pitää laittaa jotain pölynsidontaa. Siitä kerron tässä samassa luvussa myöhemmin. Meille tuli piipun taakse yksi kipsilevy, johon hankin Intoa, ja samalla värillä maalasin laimennettuna yhden kellarin huoneen seinät. Pinta tuntui ok:lta, mutta väri oli vaaleanvihreä, ja kellarissa se näyttää nyt siltä, että seinät ovat homeiset… Maalasin tarkoituksella ohennettuna (puolet vettä ja puolet maalia, vain yksi kerros), jotta harkko kuultaisi kunnolla läpi.
Mietin myös sitä, voisiko näitä pintoja laastita, samalla tavoin kuin Keski-Euroopassa ja linnoissa. En tiennyt mitään laasteista ja niiden mahdollisuuksista. Decosilla on vaikka mitä, mutta luulisi, että seinälaasteja myyvät muutkin. Tikkurila siis suosittelikin sitä Finnseco-kalkkisementtipinnoitetta. Sen voi sävyttää Facade-värikartan mukaan. Se on kuulemma vettä ja vesihöyryä hyvin läpäisevä. Finnseco-pinnoite on himmeä, menekki on 2–5 kg per neliö. Sen pesu ei ole ihan helppo juttu.
Decosin jututkin kannattaa suojata jollain, jotta peseminen olisi helpompaa.
Ulkoseinässä (kellarin) kalkkisementti on ollut varsin hyvän näköistä. Se kuitenkin on sellaista ulkoseinän näköistä pintaa.
Hmm. Meillä on ollut vuokrakodeissa seinillä ja takan pinnassa jotain mömmöä, joka on sulanut, jos sitä on pessyt. Toisaalta puuliesiä voi hangata ihan hyvin (rätti vain hajoaa kivipinnassa). Mitä niiden puuliesien pinnassa on? Jaakko Moilasen sivuilla on ainakin takkoja rapattu perinteisellä kalkkilaastilla käsin lyömällä ja hiertämällä, ja sen pintaan sopii kuulemma parhaiten kalkkimaali. Kalkkilaasti on siis eri asia kuin se Finnseco-kalkkisementtipinnoite, ja restaurointi.net-sivun mukaan kalkkilaastiin käytetään kalkkia, hiekkaa ja vettä. Muurauksessa ja rappauksessa niiden suhde on erilainen. Museoviraston tiilisivujen mukaan kalkkimaali on tehty kalkkitahnasta ja väripigmenteistä. Samojen sivujen mukaan tiiltä voi rapata monilla eri tavoilla, ja slammaus on ohutrappausta, jossa kivipinnan saumat näkyvät. Rakennusperintösivuilta sain tietää, että kalkkilaastitaito on Suomessa hiukan ruostunut, koska sementtipohjaiset tuotteet ovat syrjäyttäneet niitä. Maxit valmistaa jotain laasteja, mutta sivuja on hiukan vaikea selata.
Ilmeisesti kalkkilaasti joustaa paremmin kuin sementtilaasti, ja siksi se sopii paremmin tiloihin, jotka elävät ja liikkuvat jonkin verran. Sementtilaastilla on myös tuhottu vanhoja rakennuksia, koska se on liian tiivistä ja hengittämätöntä. Kalkkilaastia kehutaan joka puolella, että ihmetellä täytyy, miksi sementtilaastia sitten oikein käytetään… Kuulemma kalkkilaastin ja kalkkimaalin laittaminen vaatii enemmän ammattitaitoa kuin sementti. Löysin myös lisää uunilaastitietoa Jaakko Moilasen ihanilta sivuilta. Siltikään en saanut tietoa, miksi kalkkilaasti maalataan. Kirjovärit kertoo kalkkimaaleista, ja kuulemma kalkkimaalista voi irrota aina hiukan pölyä tai väriä. Kalkkimaalia kehutaan kaikkialla, mutta kannattaa vilkaista, mitä kalkkimaali sisältää. Osa ei ole puhdasta kalkkimaalia.
Unohdin koko tämän kalkkimaali ja kalkkilaasti -jutun, ennen kuin palasin rakentamisen loppuvaiheessa niihin. Muurarimme – Jaakko Moilanen, muuten – laittoi puulieden pintaan kalkkilaastin, ja se jäi harmaaksi, sementin näköiseksi. Sen halusin valkoiseksi, ja ainoa, mikä silloin käy, on kalkkimaali. Kalkkilaastille eivät käy muunlaiset maalit. Kalkkimaalia voi tehdä itse kalkkitahnasta ja vedestä, mutta helpointa on ostaa Kirjovärien Maatilan kalkkimaalia. Sitä voi maalata suoraan purkista. Muita valmis-kalkkimaaleja – lue: Tikkurilaa – kannattaa kuulemma varoa. Maatilan kalkkimaali on melko edullista, mutta sen ongelma on, että se on ihan vesimäistä ja sitä pitää hiertää oikein kunnolla pintaan eli maalaaminen sottaa ihan hirveästi.
Puulieteen ei paljon kyseistä maalia mene (ja sitä myydään vain 10 litran purkeissa), joten mietin, voisiko sitä käyttää muuallekin. Katseeni kiinnittyi myös piippuun alakerrassa, jonka suhteen meillä oli Jaakon kanssa väärinymmärryksiä monen muun väärinymmärryksen ohella. Hän oletti, että se menee peittoon, eikä sen pinnassa ole ruukintiiltä. Aluksi ajattelin, että mitäpä tuosta, mutta se alkoi kuitenkin häiritä omaa silmää. Jospa senkin maalaisi samalla kalkkimaalilla?
Kysyin asiaa Kirjoväreiltä, mutta sieltä ei suositeltu asiaa. Silti verkossa oli ihan ohjeita, miten kalkkimaalilla maalataan tiiltä. Kysyin asiaa uudestaan, ja Kirjoväreiltä kerrottiin, että kalkkimaalilla voi kyllä maalata tiiltä suoraan – laittamatta väliin kalkkilaastia – mutta tiili on niin kovaa, että kalkkimaali voi lähteä pinnasta, jos sitä pitkin valuu vettä. Siksi esim. ulkoseinä-tiiltä ei kannata maalata sillä, eikä saunaa sisältä. Verkossa myös kommentoitiin, että saunassa kalkkimaali häviää näkyvistä ja paljastaa alla olevan pinnan joka kerta, kun heittää löylyä… kun sauna kuivuu, kalkkimaali tulee taas näkyviin.
Kun kalkkimaalilla maalaa, on suojattava silmät ja teipattava esim. hanskojen ja hihan välinen rako. Kalkkimaalia kannattaa laittaa kolme kerrosta, ja toisin kuin tavallisilla maaleilla, sitä on hyvä maalata kostealla säällä ja loppukesällä. Siihen tarvitaan erityinen, pyöreä suti. Maatilan kalkkimaalin neliöhinta on noin euron verran. Kalkkimaali desinfioi esim. sieniä, ja sitä käytetään siksi kellareissa ja navetoissa. Niissä vedetään joka vuosi uusi kalkkimaali seinään. Sitä voi laittaa myös puulle. Siitä irtoaa valkoista väriä vuoden verran, mutta sitten väriä ei enää tartu vaatteisiin.
Kun maalasin kalkkimaalilla, tuli huomattua seuraavat jutut: Vaikka tuotetta roiskui iholle, ainakaan oma ihoni ei kärsinyt. Suojata kuitenkin kannattaa huolellisesti. Kuivuttuaan kalkkimaalista ei lähtenyt meillä valkoista. Purkin kyljessä olevat ohjeet ovat surkeat, ja jouduin kyselemään yksityiskohtia Kirjoväreiltä moneen kertaan. Ennen kaikkea maalattava pohja on kostutettava ennen maalaamista, mutta kostutusta ei tehdä tavallisella vedellä vaan sillä kalkkivedellä, joka on maalin pinnassa ennen kuin sen sekoittaa. Kalkkihakkuri eli se erityinen sivellin maksaa kuusikymmentä euroa, joten käytin ihan tavallista leveää pensseliä ja hyvin sujui. Kalkkimaalia ei mennyt paljoakaan puulieden pintaan, mutta rosoinen ja huolimattomasti muurattu tiilipinta söi ihan tolkuttomia määriä maalia. Kalkkimaali on ihan vesimäistä ja purkki vuotaa avaamattomanakin, joten sitä ei kannata heittää huolettomasti autonpenkille, niin kuin minä tein. Sen kantaminen täysinäisenä on myös hankalaa, sillä sitä roiskuu avaamattomanakin hiukan housuille. Suojamuoveille roiskunut kalkkimaali kuivuu niin, että sitä irtoilee ja lentelee joka puolelle kuivina hiukkasina, ja ohi kulkevien sukissa tai imurin suulakkeessa sitä kulkeutuu kaikkialle muualle. Sitä poistin meidän lattialankuista tärpätillä jatkuvasti ennen kuin hoksasimme, mistä valkoiset laikut tulivat. Kun kalkkimaali on kuivunut, lähiympäristö kannattaa siis imuroida heti huolellisesti ja sen jälkeen hinkata imurin suulaketta johonkin piiloon jäävään paikkaan, kunnes siitä ei enää irtoa valkoista. Kalkkimaali tuoksuu märkänäkin hyvältä, kiviseltä, puhtaalta.
Kevytsoraharkolle – ajattelin, että maalaanpa tökötillä myös kellarin sisäseiniä – Kirjovärit ei ensin suositellut Maatilan kalkkimaalia, mutta totesi sitten, että voi se siellä pysyäkin, luultavasti paremmin kuin tiilellä. Jos seinään on kuitenkin laittanut esim. lattiadispersiota pölynsidontaan, maali ei pysy seinässä vaan helmeilee irti. Betonipohjaiset seinät kannattaa kostuttaa hyvin ennen kalkkimaalausta. Meillä ei riittänyt kalkkimaalia enää kevytsoraharkolle, mutta jos olisi, olisin laittanut sitä kellariinkin.
Kirjovärit suositteli tiilelle ja kevytsoraharkoille ennen kaikkea Sax Hydrosil -silikonihartsimaalia. Se on hengittävä, vesiohenteinen. Sillä voi maalata tiiltä ja dispersion päälle, mutta ei puulle eikä pellille. Se sopii myös kalkkirappauksen päälle. Siitä on sekä ulko- että sisäversio. Täyshimmeä. Alla pohjuste, sitten kaksi kerrosta ainettai. Tuotteen hinta on ihan mielipuolinen, kaksikymppiä per neliö, joten se jäi pois laskuista.
Taloon rakennettiin siis moneen paikkaan kevytsoraharkkoseiniä. Harkot ovat yllättävän hauskan näköisiä sinällään, ja ajattelin, että ne voisi jättää näkyviin. Selvittelin aiemmin harkkovalmistajilta (talon perustuksia koskevilla sivuilla), täytyykö niitä pinnoittaa millään, ja kävi ilmi, että sisätiloissa ei tarvitse – ja kun seinät tehtiin, minulle kerrottiin, että ne täytyy pinnoittaa jollain, jotta ne eivät pölyäisi. Betonityyppiset jutut pölyävät mustaa inhottavaa pölyä ikuisesti, toisin sanoen jos lakaiset tai peset niitä, ne eivät koskaan lakkaa päästämästä pölyä ja sitä pölyä menee ihan joka paikkaan.
Jos ei halua maalata (Innon hinta on noin 4 euroa per neliömetri, joskin menekki on luultavasti kaksinkertainen kevytsoraharkon uurteisuuden ja huokoisuuden takia), vaihtoehto on esimerkiksi betonidispersio, jota ohennetaan huomattavasti vedellä. Ongelma on, että pölynsidonnasta täytyy kysyä aina erikseen – betonidispersio-purkkien kyljissä ei esimerkiksi lue ohjeita pölynsidonnasta. Pinnan voi myös lakata tai suojata muutoin esimerkiksi jollain Soledon tuotteella. Soledosta en ole varma, tehoaako se nimenomaan pölyämiseen. Soledon hinta on siinä 1-2 euroa per neliö – tosin hinta vaihtelee rajusti pakkauskoon mukaan.
Kun ihmettelin betonidispersiota ja sitä, mitä se oikein on, kävi ilmi, että ensinnäkin dispersiomaali on kuin liimaa, Eri Keeperiä, lateksia. En ollut erityisen tyytyväinen tietoon, sillä sehän ei hengitä. Kuulemma sitä kuitenkin pitää laimentaa niin hurjasti ja kevytsoraharkko on niin huokoinen, että hengittävyys ei kuulemma vaarannu. Yhtä kaikki dispersiomaali on yksi nimi lateksimaalille. Dispersiomaalin nimellä löytyykin vaikka mitä maaleja, mutta nepä eivät ole betonidispersioita. Ja ai niin – kun otin selvää betonilattian käsittelystä kellarissa, joku suositteli, että Eri Keeperiä laimennetaan hurjasti vedellä ja se toimii yhtä hyvin kuin kalliit aineet.
Seinään käy sama Solmaster kuin kellarin lattiaan, mutta en halua niin kiiltävää ja peittävää pinnoitetta, vaan haluan, että kevytsoraharkko näkyy läpi ihan kunnolla.
Betonidispersion lisäksi työmiehet puhuvat, että seinään voisi laittaa ihan vain primeria. Se on aine, joka laitetaan laimennettuna pölynsidonnaksi seinään ennen tasoitteita ja rappaamisia, sillä muuten tasoitteet ja rappaukset tulevat seinästä alas. Primereita on esimerkiksi Kiillon Primer, riittoisuus 8 neliötä per litra.
Myös sanalla ”pölynsidonta” voi googlailla. Sillä löytyykin paljon. Tikkurilan mukaan kemiallisessa pölynsidonnassa sidotaan vapaa kalkki kemiallisesti pintaan, pinnalle ei tule kalvoa mutta epäpuhtaudet eivät pääse imeytymään seinään. Tällainen tuote on esimerkiksi Temafloor Fluat, ja puhutaan myös fluatointiaineista ja suolaseoksista. Lakkamaiset, pinnalle kalvon muodostavat pölynsidonnat taas ovat epoksi- tai polyuretaanipohjaisia – ja niitä siis katselin kellarin lattiaa varten (mistä olen kirjoitanut Talolla on väri II -sivulla).
Rähmä kun tuo kemiallinen pölynsidonta olisi ihan hyvin riittänyt meille lattiaankin. Toisaalta onhan kellarin lattia kiva pitää puhtaana. Seinään en siis haluaisi lakkaa kuitenkaan.
Pölynsidonta-aineita on myös mm. Semtulla.
Lähettelin sähköposteja, ja niiden perässä Lakalta soitettiin. Heidän mukaansa kaikki dispersiot ja primerit käyvät pölynsidontaan. Myöhemmin saa tarvittaessa tasoitteen päälle, jos haluaa. Pinta on periaatteessa hengittävä, kosteus kyllä pääsee todennäköisesti läpi, mutta asiasta ei tiedetä tarkasti. Eri valmistajien dispersiot ja primerit käyvät kaikki, ja tuotetta kannattaa tosiaan ohentaa, niin että on 1 osa ainetta ja 3 osaa vettä. Mikäli veden määrää nostaa isommaksi, pölynsitovuus heikkenee liikaa, ja mikäli taas itse ainetta on paljon, pintaan tulee lakkamainen kalvo. Betonilattiassa nämä aineet eivät kestä, vaan siihen kannattaa hankkia esim. Tikkurilalta tai Basfilta jotain. Dispersiosta ja primerista ainakin Lakalla primerit ovat kalliimpia. Niiden käyttöohjeissa saatetaan myös sanoa, että ei suositella ohennettavaksi, mutta pölynsidonta-tarkoituksessa ohennus on silti ok.
Verkossa on vähänlaisesti dispersioita myytävänä, mutta muun muassa Vetonit-lattiadispersiota myydään Taloon.comin sivuilla. Siellä menekki on ohennettuna 0,1 litraa per neliö, litrahinta on 6-10 euroa, joten neliöhintaa tulee pienimmillään 60 senttiä. Kuulostaa hyvältä… Kiillon primer samasta paikasta on pari euroa kalliimpi litrahinnaltaan, mutta sen menekkiä ei kerrota. Kaarinan RTV:ltä sain Vetonitin 7 euron litrahinnalla, 3 litran purkki.
Weberistä vastattiin, että tätä Vetonit MD 16 dispersiota voi laimentaa aina siihen saakka, että on 5 osaa vettä ja 1 osa ainetta; mitä enemmän itse ainetta, sitä kiiltävämpi lopputulos. Vetonit ruiskutetaan seinään; itse talossa se ei kyllä käy, mutta kellarissa voisi ruiskuttaa. Millähän näitä ruiskutetaan? Joka tapauksessa sain myös vastauksen, että sivellintä ja telaakin voi käyttää. Vetonit pitää tavallisessa käytössään harjata seinään, mutta pölynsidonnassa ei tarvitse. Jos haluaa ruiskuttaa, reppuruiskut ovat siinä sadan euron tienoilla ja ne sopivat tähän tarkoitukseen. Pensselin ja telan kannattaa olla mahdollisimman iso.
Huomattava on, että Vetonit-purkki ei kestä jäätymistä. Alustan on oltava vähintään +10 astetta – auts. Kuivuneena tuotetta on hyvin vaikea poistaa, joten sen roiskeita ei ole kiva saada mihinkään.
Solmasterilta vastattiin, että heidän tuotteensa EP 10 värittömänä käy pölynsidontaan. Sillä tehdään myös pölynsidontaa betonilattioissa teollisuushalleissa. Pölynsidontaan riittää yksi ohut kerros tuotetta. Kannattaa kokeilla ensin, minkälainen suhde näyttää hyvältä; kannattaa aloittaa niin, että laittaa hartsia ja kovetetta yhtä paljon. Jos pinnasta tulee liian kalvomainen, sekoitusta voi ohentaa vedellä, korkeintaan 20 % verran. Smartiassa hinta oli 19 euroa per litra, menekki on yksinkertaisena käsittelynä 7-9 neliötä per litra, eli neliöhinta on 2-3 euron luokkaa yksinkertaiselle pinnalle. (Lattialle tulee kaksinkertainen kerros.)
Soledolta kerrottiin, että heidän kivisuojaansa ei kannata käyttää pölynsidontaan! Sen sijaan Soledolla on betonikylläste, jota voi käyttää pölynsidontaan. Sitä on tähän mennessä käytetty lattiaan, mutta sitä voi myös laittaa seinään. Sen riittoisuus on 5-10 neliömetriä per litra. Betonikyllästettä käytetään myös ulkona esimerkiksi lastauslaitureiden pölynsidontaan, eikä se jätä kalvoa tai muuta betonin ulkonäköä tai väriä, ja pinta voidaan myöhemmin maalatakin tms. Tuotetta sumutetaan pinnalle ja pidetään märkänä 20 minuuttia. Hmm? Sumutuksen ongelmana voi olla, että tuotetta joutuu sisällä hirsiseinille ja muihin vääriin paikkoihin. Kysyin asiaa, ja tuotetta voi levittää myös siveltimellä tai telalla, kunhan pinnan pitää märkänä 20 minuuttia.
Kuulostaa siltä, että tätä olisi kannattanut laittaa kellarin lattiaan, kun sitä olisi voinut laittaa ihan suoraan uudelle betonilattialle. Vain kertakäsittely, ylimääräinen aine vedetään pois lastalla. Soledon betonikyllästeen hinta on verkossa Kodin Terran sivuilla 32,40 euroa per litra, joten neliöhintaa tulee 3-6 euroa.
Basf vastasi, että pölynsidontaan voi heiltä käyttää Mastertop P 686 W kaksikomponenttista vesiohenteista epoksilakkaa, joka ruiskutetaan. Menekki on noin 0.5 kg/m2. Sekin sopii jopa kostean betonin käsittelyyn, sekä lattioille että seinien ja kattojen käsittelyyn – eli sitäkin olisi voinut laittaa lattioille meidän valitseman Solmasterin sijasta. Tässä aineessa kyse on kuitenkin pohjustuslakasta, enkä tiedä, onko lattialle sitten pakko laittaa muitakin kerroksia. Seiniin ei ilmeisesti tarvitse. Ilmeisesti seiniin sitä myös ohennetaan? En löydä sille hintatietoja verkosta.
Semtu suositteli tuotettaan EverCrete Vetrofluid. Menekki on noin 0,2-0,3 litraa per neliö, hinta 18 euroa litra, eli neliöhinta on siinä 3-4 euron tienoilla. Se on virallinen pölynsidonta-aine, ja se soveltuu myös vedeneristeeksi – hmm? Voisiko sitä käyttää suihkuhuoneen seiniin? Joka tapauksessa pinta säilyy hengittävänä, mutta toisaalta siihen tulee myös kalvo. Se pohjautuu luonnonmateriaaleihin. Se oli kyllä hyvä uutinen – harmi, että se on niin paljon kalliimpi dispersioihin verrattuna. Sitä on käytetty silloissa, tunneleissakin, kaivoissa, tankeissa, myös juomavesitankeissa. Ennen levitystä kostutettava vedellä edellisenä päivänä. Levitys sumuttimella, harjalla tai kumilastalla. Jos laitetaan kaksi kerrosta, ei saa kuivua välissä. Käyttöohjeissa sanotaan, että menekki on 2-4 neliötä per litra, eli ilmeisesti tätä sitten ohennetaan seiniin laitettaessa? Lattialla hinnaksi tulisi siis neliöltä 36-72 euroa… Huh! Kysyin asiaa valmistajalta, ja heidän mukaansa tuotetta ei ohenneta, sitä vain levitetään seinälle vähemmän. (Ehkä se ei silloin myöskään tee mitään kunnon kalvoa?) Vedeneristykseen suihkuhuoneessa valmistaja ei uskaltanut ottaa kantaa, vaan päätös on rakennusvalvojan, eli heillä ei siis ole sertifikaattia siihen.
Kiillolta vastattiin, että heillä on pölynsidontaan käytetty betoniemulsiota ja tuotetta nimeltä Kiilto Care jälkihoitoaine, 1 osa ainetta ja 2 osaa vettä. Heillä ei ole kokemusta tästä tuotteesta seinällä, mutta todennäköisesti tuote sopii seinillekin. Kun katselin tuotekuvauksia, jälkimmäinen kuulosti pätevämmältä. Sitä voisi käyttää myös meidän kellarin lattiaan. Toisaalta se on värillinen, valkoinen. Hintaa en saa selville verkosta.
Tikkurilalta vastattiin, että heillä on pölynsidontaan Supi Saunasuojaa ja Paneeli-Ässä hirsisuojaa ohennettuna. Saunasuojasta hiukan epäilen, että siitä voi tulla liian tiivis, lakkamainen pinta, ja siinä on mukana homeenestoaineita, joita en halua; sama koskee Paneeli-Ässää. Kummatkin ovat akrylaatteja.
Olen vähän äimissäni – Talolla on väri II -sivulla pohdin kellarin lattian käsittelyä, eikä silloin näitä vaihtoehtoja tullut missään esiin, vaikka kyselin vaikka miltä tahoilta. Pointsi siis oli, että lattian betonipinta oli vielä ehkä hiukan kostea, ja kaikki tahot sanoivat, että kostealle pinnalle ei käy kuin muutama harva juttu. Kun nyt katselen näitä – yrittäen selvittää tuotteita kevytsoraharkko-seinälle – monet tuotteet olisivat sopineet myös lattiaan ja tuoreelle betonille. Ehkä kysyin aiemmin vääriä kysymyksiä? Olisi pitänyt puhua vain pölynsidonnasta. Selkeästi ammattilaisilla menevät dispersiot ja emulsiot ja lakat sekaisin, ja jos käyttää väärää sanaa väärälle ihmisille, lukitsee hänen mielestään pois suurimman osan vaihtoehdoista.
Tällä hetkellä olen seinien osalta kallistumassa ihan tavallisiin dispersioihin, esimerkiksi Vetonittiin. Toisaalta Semtun tökötti olisi hengittävä. Toisaalta Semtun aine kuulosti vaikeammalta levittää. Ja sitten olisi Soledon Betonikyllästekin, josta ei varmasti jäisi kalvoa pintaan. Ja sitten on Maatilan kalkkimaalikin, joka hengittää mutta joka voi valua pois kosteasta seinästä…
Myöhemmin meille sitten laitettiin Vetonittia, 1 osa sitä, 5 osaa vettä. Siitä tuli erittäin hyvä pinta: ei pölyä, ei näy. Hengittävyydestä en kuitenkaan mene sanomaan. Minulle kommentoitiin, että sitä ei saa millään niin tiiviiksi kevytsoraharkon päälle, etteikö sinne jäisi niin paljon rakoja, että kosteus pääsee kyllä kulkemaan. Ongelma on, että jos haluaa saada Maatilan kalkkimaalin sen päälle, se vaihtoehto on sitten jo suljettu pois laskuista.
Kun kysyin, mitä RTV ehdottaisi tiili- ja kevytsoraharkkoseinän maalaamiseen, he ehdottivat Sakretin silikaattimaalia. Se on erittäin hengittävä ja sillä saa kauniin himmeän pinnan. 10L prk on 77,40 + sävytys. Jos maalataan ulkona, tarvitaan pohjuste edelliseen 10L 61,30.
Lopputulema: tuotteita on ihan hirveästi! Ja niiden hintaerot ja ominaisuudet ovat tolkuttomat! Meille tuli lopulta sisälle Maatilan kalkkimaali, Vetonit ohennettuna, Into, kellarin lattiaan Solmasterin yksi juttu, johon emme olleet tyytyväisiä, ulos kalkkisementtilaasti.
Tiilipintaa voi sitten myös suojata monin tavoin. Tiesinkin, että jos haluaa pyyhkiä välillä likaa tiilipinnasta (niin kuin meillä keittiössä hellan takana), se kannattaa suojata Soledon kivisuojalla. Pelästyin kuitenkin sitä, että pitääkö tiiliseinäänkin laittaa pölynsidonta. Vastaukseksi sain, että ei tarvitse. Monet eivät halua laittaa kivisuojaakaan, sillä se muuttaa tiilen sävyä ja pelkkä imurointi riittää. Sitä meille nyt kuitenkin tulee keittiöön (ei olohuoneeseen eikä yläkerran piippuun). Löysin sille vaihtoehdon, Puijon Tervan siloksaanipohjaisen suoja-aineen, mutta sillä on hintaa ihan tolkuttomasti. Soledo maksaa (400 ml suihkepullo) euron neliö, Puijon Tervan aine lähes 300 euroa per 10 l purkki, eikä sitä myydä pienemmissä erissä. Soledo suihkutetaan seinään ja sitten sitä pitää tuputella rätillä tasaiseksi.
Märkätiloihin
Alun perin halusin märkätiloihin vain puuta. Pelkkä puu ei kuitenkaan ole mahdollinen kosteuden vuoksi, joten yhdessä vaiheessa päädyin kaakeleihin, vaikka pääasiassa en pidä kaakeleista (en pidä niiden kovuudesta, siitä, että joka ikisessä uudessa kylpyhuoneessa on nykyään kaakelit, ne sopivat mielestäni paremmin kivitaloihin ja linnoihin ja kerrostaloihin, ne kaikuvat jne.). Yhtä kaikki päädyin kaakeleihin, mutta haluamani olivat niin kalliita, että ajattelin, että maalaisimme nyt rakennusvaiheessa seinät jollain saven tai mudan värillä ja joskus sitten aikanaan tekisimme kylpyhuoneremontin ja laatoittaisimme seinät risaisilla multaisilla marmorikaakeleillani ja boordeillani. Sitten luovuin maalaus-ajatuksesta, koska maalissa on myrkkyjä mukana. Sitten päädyin maaliin takaisin. Kaakelit vain eivät millään tuntuneet sopivan meidän kylpyhuoneen kokonaistunnelmaan, ja luultavasti kosteussuojatököttikerrokset ovat yhtä lailla myrkytettyjä. Sitten päädyin Decosin märkätilan laasteihin – joista kerron kohta – ja lopulta muovitapettiin… Näillä näkymin Decosit tai vastaavat laitetaan meille sitten joskus usean kymmenen vuoden päästä, kun kylpyhuonetta remontoidaan. Seuraavassa kerron siitä, mitä löysin tietoa märkätilojen seinien maalaamisesta ja laastittamisesta.
Suihkuhuoneen seinille suositellaan akrylaattimaalia, ja otin selville, olisiko jotain luonnonmukaisempaa vaihtoehtoa. Decosilla on tuotteita, jotka käyvät, mutta niihin tarvitaan kunnon osaajat ja laastittaminen on monimutkaista.
Märkätiloihin on tavallisista maaleista suunniteltu esimerkiksi Luja ja Timantti 40, jotka ovat kaikkea muuta kuin luonnonmukaisia. Ne laitetaan esimerkiksi Vetonit-tasoitteen päälle. Lujaa on puolihimmeää, ja sen värit löytyvät Tikkurilan A ja C -kartoista. Sen riittävyys on 5–8 litraa per neliömetri, ja se kestää erittäin hyvin hankausta ja desinfiointiaineita. Timantista en saa esiin ihan kunnon tietoja. Perinteisiä tuotteita ei löydy, koska märkätilat kuuluisi perinnerakentamisessa sijoittaa pihalle ja toiseen tönöön.
Decosilla on märkätiloihin tadelakteja (kiiltäviä, kivimäisiä pintoja) (Tierrafino Stone) ja sisustuslaasteja (Rivedil Stile Barocco Travertino, Terran Zero, Twenty ja Lime). Pidän niistä varsin paljon. Maalilla haluaisin luoda hiukan kalkkilaastitunnelmaa, sellaista, että seinänä on vanhan linnan laastittu seinä. Erityisesti ihastuin TerraLime-laastiin, karkeaan Caramell-väriin (4).
Hintavertailu on varmasti vaikeaa, koska Decosin tuotteet ovat niin erikoisia.
Rakennusmestarimme ei oikein tiennyt, miten seinän maalaaminen luonnistuu, kun kosteuseristysmassa on niin hötöä. Teknoksen Timantti-maalista kerrottiin, että harkkojen yms. päälle tulee silotus esimerkiksi Silora LW -märkätilojen kevyttasoitteella. Sitten tulee lasikuitukankaan (?) kiinnitys Timantti-kosteussululla tai kostean tilan liimalla. Sitten tulee pohjustus Timantti-kosteussululla. Sitten maalataan kahteen kertaan Timantti 12, 20 tai 40 -dispersiomaalilla.
Tikkurilan Luja-menetelmä on kuulemma seinärakenteiden vedeneristysjärjestelmä, joka muodostaa kestävän, vesitiiviin ja saumattoman pinnan. Luja-menetelmällä on VTT:n myöntämä sertifikaatti C71/99, ja se täyttää rakennusmääräyskokoelman osan C2 vesitiiviysvaatimukset. Se koostuu Luja kosteussulusta, Ässätex lasikuitutapetista, Ässätex kosteantilan liimasta, Luja pintamaalista sekä putkien läpivientien ja liittymien saumaukseen tarkoitetusta Kiiltoflex K:sta.
En kyllä halua sitä lasikuitutapettia. Eihän silloin saa seinästä sellaista linnamaisesti epätasaista. Onkohan se pakko laittaa? Tapetilla saa erilaisia pintatekstuureja, mutta en halua niitä yhtään. Seinää ei saa millään puhtaaksi silloin, enkä pidä niistä muutenkaan. Ilmeisesti Hieno olisi sitten ainoa mahdollinen pintakuviovaihtoehto, mutta en pidä siitäkään.
Decosilta kerrottiin, että tämänhetkisistä materiaaleista Terralime maksaa töineen seinällä noin 200 euroa per neliö. Sen alla pitää olla valmis vesieriste, ja sen päällä tasainen kerros saneerauslaastia. Decosille on kuitenkin tulossa uusi materiaali, joka on sementtipohjainen ja maksaa noin 100 euroa neliö, töineen ja materiaaleineen. Lisätietoja kosteantilan pinnoituksista voi antaa Decosin tekninen asiantuntija Jari Leinonen (puh. 040 825 0310).
Ahaa, no niin. Eli Decosin kanssa on siis seinässä vesieriste, ja sitten tulee saneerauslaasti, ja sitten tulee se Decosin juttu.
Onkohan sata euroa per neliö paljon vai vähän? Joka tapauksessa siinä hinnassa eivät ole mukana vesieristeet.
Uutta Decoin laastia on nyt saatavana, ja sen nimi on Microfloor-sisustuslaasti, jonka hinta on 125 euroa neliö töineen. Olen kertonut siitä ja kostean tilan seinien maalaamisesta enemmän Talolla on seinät -sivulla.
Rautavihtrilli
Kun taloamme sitten rakennettiin, paljaat hirret saivat vuosisadan sateet niskaansa. Hirret alkoivat sinertää ikävästi ja epätasaisesti, niissä oli pystysuoria harmaita juovia kuin likavettä olisi kaadettu noroina alas. Olin pahoillani asiasta, sillä sisällä haluaisin hirsien syiden näkyvän ja olin ajatellut laittaa läpikuultavia Osmon puuvahoja. Mallikappaleista näin, että epätasainen sinerrys näyttää rumalta puuvahan alla.
Rakentajat meinasivat, että he hioisivat hirsien pinnan, mutta hoksasin itse, että seinät voisi harmaannuttaa rautavihtrillillä, jolloin sinistyminen olisi vain ihan hyvä juttu. Sen päälle haluaisin sitten laittaa Osmon väritöntä puuvahaa. En kuitenkaan tiedä, voiko näin tehdä.
Sinistyminenhän ei välttämättä lähde hiomalla, sillä se yleensä ulottuu läpi puun.
Sen tiedän, että saunaan vihtrilliä (rautasulfaattia) ei voi laittaa, sillä siinä saunassa ei kukaan sen jälkeen enää sauno. Muista sisätiloista on ollut vaikea saada tietoa. Vihtrilliä käytetään pääasiassa ulkoseinään, ja ilmeisesti sen väri syntyy nimenomaan UV-säteiden vaikutuksesta.
Joku kommentoi, että veden ja sulfaatin sopiva suhde kannattaa kokeilla ensin mallipalalla, sillä ohjeet käskevät tekemään yleensä liian vahvan eli tummanharmaata tekevän liuoksen. Ongelma tosin on, että ulkona väri syntyy vasta viikon kuluttua käsittelystä – entä sitten sisällä? Pääseeköhän sisälle koskaan tarpeeksi auringonvaloa?
Rautavihtrilli ei ole yksinomaan ulkonäköaine vaan se suojaa homeelta ja laholta.
Myöhemmin sain selville, kun kyselin valmistajilta, että rautavihtrilliä ei tosiaan voi käyttää sisätiloissa. Tai voi, jos laudat käsittelee ulkona, mutta hirsiseiniä on paha rahdata ulos auringonpaisteeseen. Rautavihtrillin aiheuttama reaktio ei käynnisty, jos se ei saa auringonpaahdetta. Saman voi muuten myös tehdä maalaamalla lautatavaraa piimällä.
Meidän hirsien kanssa päädyin siihen, että osaan seinistä tuli jokin tummahko puuvaha, joka peitti ihan hyvin sinistymät vaikka olikin läpikuultavaa. Osaan laitoimme ihan vain väritöntä puuvahaa ja sinistymät saavat nyt sitten näkyä. Silmä tottui niihin; ne saivat talon näyttämään jo valmiiksi vanhalta, mikä meidän talossa on toivottavaa eikä kartettua.
Värisävyistä
Kävin katsomassa rautakaupoissa Osmon sävyjä oikeasti.
Läpikuultavista puuvahoista näin, että ainakin poppeli, mänty, pähkinäpuu ja mahonki olivat kivoja. Ehdottoman ein saivat pyökki, savanni ja tammi, vaikka verkko- ja paperiesitteessä niiden sävyt näyttävät miellyttäviltä. Kuusen väri oli kirkuvanvalkoinen.
Kaikki värisävyt ovat rautakaupassa ja paperiesitteessä roimasti punertavampia kuin verkkosivuilla.
Ihastuin pähkinäpuuhun, mutta katselin verkkosivuilla muiden sillä vahaamia pintoja, enkä enää olekaan ihan varma. Se tuntuisi olevan kellertävämpi kuin minun esitteissäni ja kuvissani.
Perinnesävyistä roosa ja vanha vihreä eivät olleet niin viehättäviä oikeasti kuin olin olettanut, helmenharmaa oli kylmänharmaampi ja luonnonvalkoinen lämpimämpi kuin esitteissä. Lattian öljyvahat olivat tummempia ja roisimpia kuin esitteissä.
Eniten minua kiinnostaisi päästä näkemään, miltä poppelin väri näyttää koko seinän kokoisena. Sitä on tulossa meille melkein kaikkialle. Samoin haluaisin kokeilla jo tässä vaiheessa, miltä näyttää poppeli, jos sitä vaalentaa värittömällä öljyvahalla tai luonnonvalkoisella.
Osmon öljyvahoista puuttuu se pehmeän kerman väri, jota olen etsimässä yläkertaan. En oikein tiedä, mitä valkoiseen pitäisi sotkea, jotta sävy olisi oikea. Ehkä hunajankeltaista, oljenkeltaista tai ruskeanoranssia? Tai vanhaa roosaa? Punaoranssia? Tai niitä kaikkia? Tai ehkä mieluummin jotain puunsäv
yä läpikuultavista puuvahoista? Mäntyä, mahonkia, konjakkia? Ainakin yläkerran vessaan ajattelin sekoittaa luonnonvalkoista ja ruskeanoranssia, koska Tarkettin muovimattokin on punertavanruskea. Seinät käsiteltäisiin tällä sekoituksella, katto taas värittömän ja ruskeanoranssin yhdistelmällä. Kattolistat ja karmit käsiteltäisiin samalla aineella kuin seinät, mutta vahakerroksia laitettaisiin kaksi eli silloin pinnasta tulisi peittävä.
Olen huomannut, että pienellä pinta-alalla väri näyttää aina tummemmalta kuin seinässä, ja olen aina valitsemassa liian vaaleaa väriä.
Meille tulee paljon ruskean ja punertavan sävyistä pähkinäpuuta, konjakkia, mahonkia ja antiikkitammea. Ensimmäisessä tuolinjalkakuvista on väripalana pähkinäpuu. ”Lattiana” on näytepala tulevasta Timberwise-tammilautaparketista, mutta se näyttää kuvassa huomattavasti vaaleammalta kuin oikeasti. Tiili on ruukintiiltä, punertavankirjava. Tuolinjalka on vanha, ties millä käsitelty, sitä väriä, jota vanhat huonekalut usein ovat.
Seuraavassa kuvassa taas on konjakki, joka ei eroa kauheasti pähkinäpuusta mutta näyttää isolla pinnalla huomattavasti tummemmalta.
Seuraavassa kuvassa on mahonki, jota on tulossa meille muutamaan oveen.
Viimeisessä tuolinjalkakuvassa on antiikkitammi, jota on tulossa meille portaisiin.
Osmon antiikkitammella käsitellystä lattiasta löytyi verkosta juttu.
Olen pähkäillyt sen poppelin värin kanssa, koska en haluaisi sinistä. Savi-värin väripinta taas on näyttänyt minusta lähinnä homeiselta puulta. Kävin Sarokkaalla, ja siellä kommentoitiin, että poppeli on oikeastaan sinisen ja harmaan sekoitus, samoin muutkin vaihtoehdot. Sarokkaalla näytettiin kuitenkin sellaista harmaan väriä, jonka numero on 3074. Se vaikutti hyvin kauniilta – mutta sepä onkin lattioille tarkoitetun öljyvahan väri. Voisikohan sitä laittaa vain yhden kerroksen – kun tavallisesti lattioille laitetaan värikerroksen päälle vielä vähintäänkin yksi väritön kerros? Ja lattiaväreissä on muutenkin monta aika kivaa, punatammi ja tumma tammi… Hmm. Ainakin öljyvahasta sanotaan, että se käy muillekin puupinnoille kuin lattialle. Sillä näkyisi verkkokaupoissa olevan hiukan enemmän hintaa kuin puuvahoilla, mutta vielä enemmän hintaeroa on samalla Osmon tuotteella eri kaupoissa.
Osmolta lähetettiin minulle kotiin näytepala lattiavahojen harmaasta, ja se on hyvin kaunis. Samalla kerrottiin, että sitä voi hyvin laittaa vain yhden kerroksen. Kosteisiin tiloihin, ovenkarmeihin, kovan kulutuksen pintoihin kaksi kerrosta on kuitenkin suositeltavaa.
Oheisessa kuvassa on Osmon peittävistä puuvahoista luonnonvalkoista ja saven väriä. Ne ovat molemmat peittäviä puuvahoja, ja niitä laitetaan silloin kaksi kerrosta. Niistä on ollut aika vaikea löytää mallikappaleita, jossa savea olisi vain yksi kerros, niin että se toimisi läpikuultavana vahana. Poppelin hylkäsin nyt lopullisesti – siinä todella on liikaa sinistä. Sen sijaan häälyn nyt sen öljyvaha-harmaan ja peittävä-puuvaha-saven välillä.
Luonnonvalkoinen eroaa selkeästi valkoisesti, on pehmeämpi ja kermamaisempi, mutta silti liian vaalea minun makuuni.
Olin valinnut keittiön Ikean kaapeille Uulan naavan ja saven värit, mutta sitten näin verkkosivuilla, miten ainakin usva ja varpu olivat käytännössä todella (kylmän)valkoiset, eivätkä naavani ja saveni juuri poikkea niistä. Täytyy miettiä kaikki uudestaan… Inhoan valkoista seinissä todella. Luulen, että päädyn siihen, että Ikean kaapit maalataan kokonaan savella (1515) (Uulan puulattiamaali), mutta harkitsen vielä, pitäisikö sittenkin ottaa astetta tummempi eli laava (1518). Samaa savea ajattelin työhuoneen maalattavalle harkkoseinälle, vaikka alun perin päädyin Intoon ja värikarttojen väriin L488. Nyt en sitä paitsi enää edes halua sen harkkoseinän näkyvän, vaan se päällystetään ponttilaudalla.
Vessan maalattavalle tiiliseinälle (johon tulee Uulan Into) valitsin Symphony A1-värikartasta värin G314 (kerman väri, jossa on aavistus oranssia), mutta voi olla, että sekin väri on liian valkoinen. H ja Y käyvät myös samasta väristä.
Huuvalle Decosin väreistä valitsin Naturale-sarjasta värin TD 014 Forte (tummanruskea) ja Emozioni-sarjasta värit T.N 06 Forten (harmahtavan tummanruskea) ja T.N 09 Forte (punertavan tummanruskea).