Rakennusvinkkejä

Alapohjaksi ontelolaatta vai puupalkit

Minulta on kysytty tätä pitkin taloprojektia, ja olen ollut joka kerta ihan pihalla. Nyt olen vähitellen saanut selville, mistä on kyse. Alapohja tarkoittaa sitä osaa, mikä tulee ihan lattialautojen alle mutta ei vielä ole perustuksia.

Ontelolaatta on lattialämmön luovuttamisen kannalta paras vaihtoehto. Ensin tulee ontelolaatta, sen päälle tulee ohut saumavalu, siihen laitetaan lattialämpöputket, sen päälle tulee pieni eriste ja sitten itse lattiapinta. Se on yleinen tapa tehdä alapohja ja säästää energiaa. Puurakenteissa taas on palkkeja, harvalaudoitusta, bitumilevyä ja sen sellaista. Lattialämmitys tarvitsee erilliset lämmönluovutuslevyt. Lämmön jakautumisen kannalta hiukan huonompi kuin ontelolaatta. Lattia myös narisee enemmän.

Meille tulee Hongan mukaan puurakenteinen alapohja, ja mietin täällä, pitäisikö sitä vielä muuttaa ja voiko sitä vielä muuttaa. Pidän narinasta ja siitä, että puurakenteinen on aidompi ja perinteisempi. Verkkokeskusteluissa ontelolaatta on ihmisten mielestä kalliimpi ja vaatii valtavan isoja koneita, joten ihan metsäisille seuduille sitä ei suositella. Puurakenteisen voi tehdä miesvoimin.

Muuta tietoa asiasta on vaikea löytää. Suomi rakentaa -sivuston mukaan puurakenteinen tulee yleensä hirsi- ja puurunkoisiin taloihin. Ontelolaatta taas on nopea tehdä. Sisäilmayhdistys kertoo, että puurakenteinen alapohja menettää kantavuutensa, jos tulee vesivahinko ja lattiasieni tai joku sellainen pääsee jylläämään, joten osaltaan se on riskirakenne. Googlaamalla ”puurakenteinen alapohja” löytää paljon verkkokeskusteluja, ja osa vihaa sitä, osa suosii. Ontelolaattaakin pidetään riskirakenteensa toisissa yhteyksissä…

Yleistä perustuksista

Perustuksia ja kellareita on hyvin vaikea suunnitella etukäteen. Maa pitää aina ensin kaivaa auki (mikä maksaa aika paljon, eikä sitä viitsi tehdä turhaan). Minulla oli vaikka mitä ajatuksia, mutta kaikki meni uusiksi.

Jos paikalla on hiekkaa tai kallio, talo voidaan laittaa siihen päälle. Jos paikalla on savea tai multaa, ollaan ongelmissa.

Alun perin halusin tuulettuvaa alapohjaa, jota suositellaan vanhoin menetelmin tehtäville taloille, ja lisäksi halusin pieniä kylmiä, maapohjaisia kellareita.

Hintojen vertailu on vaikeaa.

Tietoa perustuksista saa esimerkiksi Talotorilta ja Rakennusperintö.fi ja RakennaOikein -sivustoilta. Eri sivuilla on eri käsitteitä ja eksyn niissä, ja ymmärrettävintä tietoa sain viimeisestä linkistä. Rakentajan ekolaskurissa oli myös helposti omaksuttavaa tietoa. Perustusfirmojen sivuilta käy ilmi, että perusvaihtoehdot on a) maavarainen perustus, b) ryömintätilainen eli rossiperustus, joka yleensä kytkeytyy paaluperustukseen, ja siinä voidaan käyttää pilareita tai perusmuuria, ja c) kellariperustus,. Näistä maanvarainen on halvin, ryömintätilainen keskihintainen ja kellariperustus kallein, mutta hintaerot eivät ole tähtitieteellisiä. Pilariperustus on rakentamisen kannalta ekologisin ja luontoa kunnioittavin vaihtoehto, mutta asuessa lämpöä menee hiukan lattian kautta hukkaan.

Tuulettuvan alapohjan korkeuden on oltava vähintään 80 senttimetriä, korkeimmasta maaston kohdasta mitattuna.

Paaluperustus, joka on siis pakollinen routivalle ja kannattamattomalle maaperälle, on todella kallis. Perustusten hinta voi olla esimerkiksi 10 000 euroa, mutta paaluperustus voi tuoda siihen 30 000 euroa hintaa lisää. Paaluperustuksen vaihtoehto on maa-aineksen vaihtaminen, eli routiva ja kannattamaton maa kärrätään pois.

Panu Kaila suosittelee tuulettuvaa alapohjaa aina, mutta LVI-suunnittelijamme oli yllättäen toista mieltä. Hänen mukaansa ainoastaan pilariperustus toimii oikeasti tuulettuvana alapohjana, ja kaikissa muissa ryömintätilaisissa ratkaisuissa ongelmana on se, että alapohja ei tuuletu tarpeeksi. Lisäksi alapohjaa on eristettävä valtavasti, koska talo on alhaaltapäin kylmä. Parhain on kylmäkellarillinen ratkaisu, joka meille nyt tuleekin.

Pilariperustus olisi ollut kyllä hauska, ja sen saa laittaa ihan omakotitaalonkin. Siinä siis ulkopuolelta näkee talon alle ja toisellekin puolelle. Sen voi peittää jollain hauskalla ristikolla.

Perustusten materiaali, kevytsoraharkko vastaan kivi ja betoni

Perustukset voidaan valaa paikalla betonista, ne voidaan tehdä harkoista tai ne voidaan tehdä muista valmiista elementeistä.

Kevytsoraharkoista voi katsoa vaikka Lakan ja HB-Betonin ja Harkkokivitalon sivuilta.

Pidän ronskeista pinnoista ja inhoan suoria linjoja, ja mietiskelen, voisiko kevytsoraharkkoja jättää rappaamatta. Rappaus on kuulemme erittäin kallista puuhaa.

Kaikkialta olen lukenut, että kevytsoraharkot ovat huokoista kevytsorabetonia eli ilmaa ja vettä läpäiseviä, minkä vuoksi ulkoilmaa vastaan olevat harkkorakenteet on pinnoitettava molemmin puolin esimerkiksi lieterappaamalla (slammaamalla), tasoittamalla, rappaamalla tai maalaamalla. Talon perustuksissa tämä varmasti haittaa, mutta entä autotallin seinissä? Autotalli on muutenkin kokonaan kylmä tila.

Sähköpostilla sain vastauksen, että kevytsoraharkot voi jättää sisätiloissa pinnoittamatta, myös autotallista. Ulkopinnassa kannattaa pinnoittaa, koska harkko voi viistosadetta päälleen saatuaan jäätyä talvella ja rikkoutua.

Harkot muuten kestävät erittäin hyvin pakkasta, ja siksi niitä käytetään paljon ulkona sijaitsevissa rakenteissa.

Pelkäsin myös, että mahtavatko kevytsoraharkot olla kaikuvia materiaaleja, mutta kuulemma pinnoittamatonta muurattua harkkoseinää voidaan käyttää äänenvaimennusseinänä esimerkiksi autotalleissa ja varastoissa. Toisaalla taas kirjoitetaan, että kevytsoraharkoista tehty väliseinä on pinnoitettava, jotta se saavuttaa asetetun ääneneristysvaatimuksen. Häh?

Harkkokivitalojen sivulta luin, että kevytsoraharkoista tehdyn ulkoseinän ulkopinta on saatava tiiviiksi, jotta viistoon satava vesi ei pääse tunkeutumaan rakenteeseen. Näin vältetään talvella jäätymisestä johtuvat harkkojen mahdolliset lohkeamiset. Rakenteen ulkopinnan on kuitenkin oltava hengittävä, jotta kapillaarinen tai sisältäpäin tuleva kosteus pääsee tuulettumaan ulos. Selvä siis: ulkona kevytsoraharkkoa ei voi jättää pinnoittamatta halkeamisvaaran vuoksi.

Kevytsoraharkkojen pelkkä tasoituskin maksaa kahtakymppiä per neliö.

Löysin myös laskelmia eri rakennusmateriaalien hiilijalanjäljistä. Hirsi on ekoteko – se sitoo enemmän hiilidioksidia kuin kuluttaa. Kevytsoraharkko taas on kaikkein kehnoin valinta.

Jäin miettimään, voisiko tehdä kiviperustuksen. Kivi on tietenkin huikean paljon kalliimpi kuin kevytsoraharkko, mutta sitä ei tarvitsisi sitten päällystää millään. Kevytsoraharkkoperustusten ja kevytsoraharkkoseinän todellista neliöhintaa on kuitenkin todella vaikea laskea, kun pinnoitteiden vaihtoehtoja on pilvin pimein eikä työn hintaa pysty laskemaan etukäteen.

Finnstone kertoo, että aito kiviperustus on kosteusteknisesti varma ratkaisu ja materiaalina kvartsiitti on kustannuksiltaan kilpailukykyinen. Perustuskivet vastaavat mitoitukseltaan kevytsoraharkkoja, mutta sementtipohjaisista materiaaleista poiketen eivät ime kosteutta. Luonnonkiviperustus ei vaadi erillistä pinnoitusta.

Verkossa kerrotaan myös, että kiviveistämöt tekevät kivestä mitä tahansa. Hinta on kuitenkin noin kolminkertainen perustuksissa betoniin verrattuna. Edullisempaa on pinnoittaa betoni kivellä. Toinen vaihtoehto on ostaa vanhan talon perustukset. Kiviperustusten tekeminen on pelkkää ladontaa, kun työ tehdään ilman laastia.

Tämän kommentin ongelma on, että vuorenvarmasti kivi on kalliimpaa kuin betoni – mutta onko laskelmissa mukana betonin tai kevytsoraharkon pinnoittaminen?

Joku kommentoi myös verkossa, että saunan alle kivijalkaperustus olisi maksanut nelinkertaisesti pilariperustukseen verrattuna – enkä taaskaan tiedä, laskettiinko mukaan pilarien pinnoitus. Yhdessä verkkolehdessä kerrotaan, että sokkeliperustuksen rakentaminen kantavista luonnonkivistä ei tule juurikaan kalliimmaksi kuin betoni- ja harkkosokkelin verhoilu luonnonkivillä. Kiveä tarvitaan tietysti enemmän mutta itse raaka-aineen hinta on varsin pieni osa kustannuksista. Hintaeroa tasoittaa, että kivisokkelissa ei tarvita verhoilukiven takana olevia harkko- tai betonirakenteita eikä verhoilun vaativaa asennustyötä. Ja mitenköhän paljon ne ovat? Aaargh, löytyisiköhän tästä jotain kunnon laskelmia. Jos kivi on tolkuttoman paljon kalliimpaa, en ole ottamassa sitä, mutta en haluaisi ottaa mitään kevytsoraharkko- tai betoniperustusta kustannussyistä ja sitten todeta valinnan tulleen yhtä kalliiksi…

Kivisokkelimateriaalia tehdään monessa paikkaa, mutta muun muassa Kymen Graniten sokkelikiviä myydään K-raudassa ja Rautiassa ympäri maan.

Valmiiksi sopiviin osiin leikattu kivisokkeli on kuulemma nopea asentaa. Kai nopeuskin säästöä tuo?

Saimme Hongalta tarjouksen, että jos teemme tilauksen Hongalta lokakuun loppuun mennessä, saamme Maxit Leca-harkot perustuksiin kaupan päälle. Etu voi olla jopa 5000 euron arvoinen. Toimitus on huhti-toukokuun vaihteessa 2011.

Kysyin perustustavoista rakennusmestariltamme, ja hän kertoi, että kivi on tolkuttoman kallista, ja betonivaluperustukset ovat tällaisiin taloihin myös hyvin kalliit ja vaikeat tehdä. Kevytsoraharkkoihin ei vaadita erikoisosaamista, mutta betonivalussa on oltava alan ammattilaiset tekemässä. Tavallisten perustus-kevytsoraharkkojen lisäksi on olemassa valuharkkoja, jotka täytetään betonilla. Ekoharkot taas eivät materiaalina ole mitenkään ekologisia, mutta ne on lämpöeristetty.

Perustus-kevytsoraharkko-paketista huomasin, että Hongan-toimituksen käsirahan maksamisen jälkeen minun pitäisi toimittaa piirustukset ja leikkauskuvat Maxitille, ja sitten saan Maxitilta tarjous-asiakirjan. Toimitusajankohdan lähestyessä harkot pitää tilata Maxitilta viikko ennen toimitusaikaa. Mukaan tarvitaan tarjous-asiakirjan tarjousnumero ja Hongan asiakasnumero. Pakettiin kuulu harkot ja laastit.

Nyt, kun talon pohjamaa on selvitetty ja tiedämme, että meille tulee puolikylmä kellari, soitin Maxitille. Sieltä sain kuulla, että puolikylmään kellariin tuleekin aivan erilaiset harkot kuin tavalliseen perustukseen. Talon alle tulee kellariratkaisussa hiukan paksumpi harkko ja maan alle tulee eristeharkko. Nämä eivät kuulu Hongan tarjoukseen. Otetaanpas siis yhteys Jarmo Luukkoseen Hongalta…

Kun kellari sitten rakennettiin tontille, yli jäi tietenkin iso määrä kevytsoraharkkoja. Jäimme ihmettelemään sitä, voiko niitä varastoida ulkona. Monet ihmiset säilyttävät niitä ulkona, mutta valmistajat tietenkin käskevät suojaamaan ne tarkoin vedeltä ja lumelta ja lialta. Ulkona niiden riski on se, että jäätyessään ne halkeavat, mutta toisaalta meillä on leikkimökin ja ulkovessan alla irto-kevytsoraharkot perustuksina, eikä niille ole tapahtunut mitään.

Salaojitus ja sadevesiviemäröinti

Tonttimme on ajoittain varsin kostea, ja juuri talomme kohdalta tuntuisi menevän paljon valumisvesiä. Hyvää salaojitusta siis tarvitaan.

Sadevesiviemäröinti kuuluu myös osaksi talon perustamista. Meillä niitä ei kerätä mihinkään säiliöön vaan johdetaan muualle.

Salaojituksen suunnittelee LVI-suunnittelija. Sen voi toteuttaa LVI-urakoija, mutta työ on sen verran yksinkertaista, että sen voi tehdä joku muukin. …Ja nyt kun talomme on salaojitettu, sanoisin, että kyllä hommaan ammattilainen tarvitaan. Kyseessä on erittäin tärkeä varmistus sille, että talo ei mädänny eikä halkeile eikä siirry, ja putkimiehen funtsimisia täyttövaiheessa katsoessani en tullut vakuuttuneeksi siitä, että kuka tahansa osaisi sen homman.

Myös vesikaivo kannattaa salaojittaa, jos maastossa kulkee paljon sulamisvesiä.

Perustusten pinnoitus: maalaus

Tietenkin hienoin perustusten pinta olisi se, että rakenne näkyisi ja se olisi tiiltä tai kiveä, vanhan ajan kartanoiden mallin mukaan, mutta ehkä yritämme päästä helpommalla ja halvemmalla… Pitää kuitenkin ottaa selvää, täytyykö perustus ja kellarit päällystää millään.

Neuvojen mukaan varsinkin kevytsoraharkko täytyy päällystää jollain sen kosteusrakenteen turvallistamiseksi. Se imee vettä ja pakkasten tullen halkeaa, jos sillä ei ole pintaa ulkoilmaa vasten. Sisällä sen voi jättää näkyviin.

Perustusten pinnoittamisesta olen kohninut verkkoa ja kysellyt rautakaupoissa ja talomme asiantuntijoilta ylettömästi, ja suhteessa niihin satoihin työtunteihin käteeni jäi aika vähän asiaa. Suurin osa verkon tiedosta on harhaanjohtavaa ja hämärryttävää. Lopulta sain selville, että a) kevytsoraharkot täytyy päällystää jollain ja b) vaihtoehtoja on aivan valtavasti, rapattaessa materiaalia voi työstää niin monin tavoin ja tavaroin, että siksi verkosta saa aina vain osan tiedosta esiin. Päällystää sokkelin ja kellarin voi ainakin c) maalilla, jonka alle tulee kyllä myös laasteja sun muita tai d) värillisellä laastilla tai e) tai rouhe- ja kiviainespinnalla, laatoilla yms. Lisäksi f) laastipintaan saa kaikenlaisia erilaisia struktuureja, kevytsoraharkkojen rajat voi laastia pois tai jättää näkyviin, pintaa voi muotoilla monella tavalla. g) Ja kaikkia näitä juttuja voi tehdä monin eri tavoin, hiertämällä ja lyömällä ja ties mitä, niin että en tajua niistä mitään, ja monista tuotteista on paljon värivaihtoehtoja, kaikista ei, ja eri valmistajilla on ihan eri materiaaleja tai samaa tavaraa mutta ihan eri määritelmillä tähän tarkoitukseen, ja ikinä missään ei kerrota kaikista vaihtoehdoista vaan vain osasta, kuin muita tapoja ei olisikaan.

Tässä käsittelen sokkelin maalausta, jota mainostettiin Maxitin sivuilla edulliseksi vaihtoehdoksi, mutta päädyin kuitenkin kalkkisementti-pinnoitteeseen (värilliseen laastiin).

Maaleista yleensä on käytetty Tikkurilan akrylaattimaalia. Voisin katsella, löytyisikö Uulalta jotakin kivi- ja betonipinnan maalaamiseen. Löytyihän sitä. Uulan petroliöljymaalilla voi maalata sokkeleita, ja sen voi sävyttää Uulan värikartan mukaan. Toisaalta maalista sanotaan, että se soveltuu ”rappaus- ja tasoitepintojen” maalaamiseen. Voiko sitä laittaa suoraan kevytsoraharkoille? Ja ajaako se asiansa kevytsoraharkkojen kosteussuojana?

Maxit:illa on mainio testi erilaisten pintamateriaalin ulkonäön kokeilemiseksi, ja se löytyy linkistä nimellä Sokkelipinnoituksen väritesti. Sen mukaan olisin haluamassa, että meillä sokkelin pinta rapataan, ja rappaus on harjattu. Värinä on keskiharmaa tai tummanharmaa. Toisaalta Maxit kutsuu tätä rappaustaan vain ”sokkelin pinnoitukseksi”, joten en ole ihan varma, onko kyseessä rappaus vai maali… öh. Maxit kertoo myös, että maalaus on edullisin vaihtoehto pinnoituksiksi.

Harkkokivitaloilta löytyy myös helppotajuista tietoa harkko- ja vastaavien pintojen pinnoittamisesta. Niiden sivujen perusteella meille olisi tulossa slammaus (eli yksikerroksinen rappaus) tai ohutrappaus (kaksikerroksinen). Myös Betoni.com havainnollistaa perustusten pinnoittamista.

Asuntomessuilta löysin esimerkin harjatusta rappauspinnasta. Ihan hienolta se näyttää. Tässä se on harjattu pystysuoraan.

Verkkokeskusteluissa kerrottiin, että harkkojutuissa ja muissa rappaaminen on se, mikä on kallista. Yleensä se maksaa 30 euroa per neliö plus materiaalit ja telineet! Ääh, tämä on taas näitä juttuja. Tietyillä materiaaleilla on yltiöhalpa maine, mutta kokonaiskustannuksista ei voikaan olla varma. Entä jos tekisi perustukset ja autotallin jostain kivimateriaalista, joka olisi harkkona paljon kalliimpaa mutta jota ei tarvitsisi pinnoittaa mitenkään?

Slammaus tai ohutrappaus jättävät harkkosaumojen ääriviivat näkyviin, mutta tasoitus ja kolmikerrosrappaus peittävät harkkoseinän vähäiset tasaisuuspoikkeamat.

Jos rappaus on niin kallista, voisin miettiä maalivaihtoehtoa. Kevytsoraharkot voisi maalata niin, että saumat näkyvät, ja se voisi olla hauska ratkaisu. Ongelma vain on, ajaako Uulan maali asiansa vai pitääkö kuitenkin laastita ja rapata seinää ensin.

Betoni.comin sivuilta luin, että maalattessa ruiskumaalaus on sopivin menetelmä, koska se varmistaa parhaiten, että harkon pintahuokoset peittyvät. Maalaus korostaa harkkoseinämän epätasaisuuksia. Jos rakenteen ei halua näkyvän, seinä voidaan ohutrapata tai laastita.

Uulan petroliöljymaalista en löytänyt mieleisiä sävyjä. Etsiskelen jotain hiekan, vaaleanruskean väriä. Syksyn sävy (3022) on vähän turhan tumma. Toisaalta sitä voisi sekoittaa johonkin vaaleampaan. Tiilen väri voisi olla ihan hauska, mutta sitten pihapiiri on täynnä tummanpunaista, kun seinätkin ovat punamullan värillä maalatut. Pähkinä olisi todella tummanruskea, sammal tummanvihreä.

Tikkurilan maali on Finnseco-sementtimaali, mutta sitä saa vain valkoisena ja sitä ei neuvota ruiskutettavaksi. Tikkurilan Yki-sokkelimaalia saa vaikka minkä värisenä ja sitä saa ruiskuttaa, mutta sen kerrotaan soveltuvan ”ylitasoitettujen harkkosokkeleiden ulkomaalaukseen”. Mitä ihmettä on ylitasoittaminen? Kuulemma pitää ylitasoittaa epätasaiset alustat ja harkkopinnat Yki-oikaisulaastilla ja mielellään myös pohjustaa Tikkurilan silikonipohjusteella. Onko se tasoittaminen vain ulkonäköjuttua vai eikö maali tartu muuten? Myös Kivisil-juttua Tikkurila käyttää sokkeleihin.

Verkkokeskusteluissa Ykiä haukutaan kovasti. Se kuulemma kuoriutuu erittäin helposti pois.

Uulalla oli muuten ennen ihan varsinainen sokkelimaalikin, mutta sen rakenne on kuulemma lähes sama kuin petroliöljymaalin.

Maxitinkin sivuilla on ennen maalia pistetty laastikerroksia. Maxitin sokkelimaalia on kolme vakiosävyä, mutta muita saa tilauksesta. Niistä muista pidin eniten hiekan väristä, CI405, mutta myös sellaiset kuin Y009, CI381, CI383, CI385, CI403 näyttivät kiinnostavilta

Verkkokeskustelujen mukaan sellaisiakin on kuin multistone, silikonihartsimaali, silikonihartsiemulsiomaali, silikoniemulsiomaali. Ja on saneerauslaattalaastia ja oksidiväriä yhdessä. Näistä Multistone on rouhepinnoite, eli sitä ei tule meille. Silikonihartsimaalia on ainakin Tikkurilan Finngard-merkkistä, sitä voi ruiskuttaa ja siihen on paljon värejä, mutta jäin taas epävarmaksi, sopiiko se kevytsoraharkoille vai vain betonille ja rappauspinnalle. Kivira Oy:lla on Isposa-silikonihartsimaalia ja paljon erilaisia vaihtoehtoja, joista en tajua mitään, ja vissiin näiden maalien valmistajia ja tuotemerkkejä on monia muitakin.

Gevekolla on vissiin Airisto ja Sulo -akryylimaalit, jotka soveltuvat ymmärtääkseni kevytsoraharkoille.

Äh, tuotteita on vaikka miten paljon. Mihin järjestykseen niitä oikein pitäisi laittaa? Kaikkien osalta maalin lisäksi on kaiken maailman muita tököttejä, joita pitää lykätä seinään, joten seinän hinta pitää laskea myös niistä.

Uulalta kerrottiin, että petroliöljymaali ei toimi kevytsoraharkkojen päällä kosteuseristäjänä vaan kyse on esteettisestä maalista. Rakennustekniset vaatimukset yleensä käskevät pistämään laasteja väliin. Myös Tikkurilalta kerrottiin, että kevytsoraharkkoja ei kannata maalata suoraan, koska silloin pinnasta ei tule riittävän tiivis. Väliin tarvitaan slammaus, minkä jälkeen pinnan voi maalata esimerkiksi Kivisil-julkisivumaalilla.

Hmm. Tieto, että maalaus toimii kosteussulkuna, oli Maxitin sivuilta, samoin se, että kyseessä on edullinen juttu. Ehkä pitäisi silloin käyttää Maxitin tököttejä. Toisaalta heilläkin oli kaavioissa aina harkkojen ja maalin välissä jokin laastikerros. Hmm. Ehkä pitäisi kysyä asiaa heiltä myös.

Uulalta muuten kerrottiin, että petroliöljymaalissa on koko heidän värikarttansa käytössä. Asia on vain ilmaistu värikartassa hiukan harhaanjohtavasti.

Olen ollut ihan pihalla kevytsoraharkon pinnoittamisesta. Kellarimme sisällä se saa jäädä näkyviin, se on vekkuli ulkonäöltään, mutta ulkopuolella siinä on pakko olla jokin pinta. Ongelma näyttäisi olevan se, että tämä pinnoitus voidaan tehdä ihan vain laasteilla (juuri tähän tarkoitukseen tehdyillä), joita saa myös värillisinä. Tai sitten kyseinen laastikerros voidaan maalata. En ihan tajua, miksi maalaus olisi halpa vaihtoehto, koska se vaatii joka tapauksessa laastit alleen.

Kellariurakoija kertoi, että värillinen laasti on jonkin verran kalliimpi kuin maalaus, mutta värillistä laastia ei tarvitse uusia myöhemmin. Maali tulee joka tapauksessa kulumaan ja liuskettumaan irti, ja sitä saa sitten paikata vähän väliä. Sokkelista irti kulunut maali on inhan näköinen, vaikka muuten kuluneista pinnoista pidänkin.

Perustusten pinnoitus: värillinen laasti

Myöhemmin, ottaessani selvää kalkkilaastista, kävi ilmi, että rappauksissa voi käyttää sementtilaastia, joka on kovaa, hengittämätöntä ja liikkumatonta, tai kalkkilaastia, joka on joustavaa, hengittävää ja vaikeampi tehdä hyvin. Kalkkisementtilaastin (jossa on molempia) taas kuvaillaan hengittävän, mutta se on silti kovaa. En tiedä, mitä ajatella. En jotenkin pysy perässä perustusten kanssa. Haluaisin tietenkin kaikkea ekologista, kalkkilaastia ja niin edelleen, mutta minulla on niin vähän pohjatietoja, että en tiedä, mitä voisin ehdottaa ja vaatia.

Päädyimme siihen, että näkyviin osiin tulee värillinen laasti. Olen vieläkin aika pihalla, mitä se niin kuin käytännössä on. Maxit-Weberin sivuilta luin, että kyseessä on sokkelin rappaaminen, ja tuote siihen on weber-vetonit-sokkelipinnoite. Sitä voi harjata, hiertää tai tehdä piirtopintaa. Se on vesiohenteinen ja silikonihartsipohjainen. Sen vakiovärit ovat harmaita, mutta kuulemma sillä on laaja tilausväri-valikoima.

Weberin lisäksi on olemassa SF-laasti ja Kivira ja Betton Oy. Kiviran sivuilta en päässyt helposti lähettämään sähköpostia heille. Ilmeisesti pintalaastiksi käy paitsi silikonihartsipohjaiset jutut myös jotkin jalolaastit, silikaattilaastit ja keinohartsilaastit. Kivira ei laske näitä pinnoitteita rappaukseksi, vaan rappaus on erikseen. Voi ääh. Silikonihartsilaastia Kivira kuvailee pdf:ssään hyväksi pinnoitevaihtoehdoksi: se hylkii likaa ja niin edelleen. Siitäkin on useita vaihtoehtoja. Silikaattilaasti taas on hengittävä ja ympäristöystävällinen. Sitten on terracotta-pinnoitteita Välimeren tyyppiseen muotoiluun. Sekin on hengittävä. (Hmm. Ilmeisesti Suomessa muillakin on vastaavia tuotteita kuin muilla näillä sivuilal olen kuvaillut olevan Decosilla.) Sitten on keinohartsilaasteja, mutta en tajua, mikä on niissä erilaista kuin edellä.

Rakentajamme kommentoivat, että kylmän kellarin pinnassa hengittävä tavara olisi paras, sillä kevytsoraharkko imee kyllä kosteutta. Silloin siis vaihtoehtona on silikaattilaasti. Yleisin tavara ilmeisesti olisi kuitenkin silikonihartsilaasti.

Betton oy vastasi kyselyihin, että heillä on kuvailemaani tarkoitukseen ihan vain tavallista rappausta. Sen alle tulee normaali primeri (sanaa on käytetty myös Decosilla; jokin pohjustusjuttu laasteille vissiin) ja päälle Kratzputz-pintarappauslaasti. Sen voi sävyttää haluamansa tavalla. Primerin hinta on 0,80 euroa neliö, pintarappauslaastin 11,40 euroa neliö + sävyn hinta. Sävy löytyy Tikkurilan Facade-värikartasta. Kyseisessä värikartassa on hiekanvärejä tolkuttomasti. Sellaisia sävyjä kuin on välillä 4800-4823 sietäisi vertailla meidän tuleviin talon väreihin. Verkosta huomasin, että Kratzputz on silikonihartsipohjainen eli ilmeisesti ei-hengittävä.

Tikkurilalla on kaikenlaisia tuotteita, finngard ja finnseco -nimisiä. Finngardit ovat akrylaattipitoisia, joten ehkä niitä en nyt sitten laittaisi. Finnseco KS on kalkkisementtipinnoite, ja se läpäisee vettä ja vesihöyryä, ja sen värit ovat Facade-värikartan mukaisia. Sitten on Yki Aitokivi, josta en saa tolkkua, mitä se on. Finnseco KS voidaan laittaa suoraan kevytsoraharkon pintaan, jos harkkojen muoto saa näkyä läpi. Finnseco KS:ää voi laittaa myös sisälle, ja se soveltuu erityisen hyvin kylmien tilojen seiniin. Verkosta en saa sen hintaa. Väreistä voisi aloittaa vilkaisemalla väriä 4810. Se on hiukan tummempi kuin haluaisin, joten luultavasti suurena väripintana se on juuri sopivan vaalea. 4814 on hiukan vaaleampi.

Katselin facade-värikarttaa rautakaupassa ja sain sen kotiini, ja värit näyttivät aivan erilaisilta kuin verkkosivuilla. Esitteessä kerrottiin, että esitteen värit ovat todennäköisesti lähempänä lopullista kuin näyttöruudulta katsotut. Valitsemani värit ovat aivan keltaisia, eivät hiekanvärisiä. Päädyin väriin 4827 (1227-Y22R), ja pidin värejä rinnakkain punamullan värillä maalaamani laudan kanssa. Maali ei ole sitä merkkiä, jota tulee meille, mutta punamullan väriä joka tapauksessa… Ohessa on kuva kyseisestä yhdistelmästä.

Äh, ja nyt aloin miettiä, että kevytsoraharkkohan olisi kuulemma hyvä pinnoittaa vedenkestävästi, koska se halkeilee muuten veden ja pakkasen yhteisvaikutuksesta. Voi ääh. Ja toisaalta olisi hyvä, että kellarissa kertyvä kosteus pääsisi seinärakenteen läpi. Tikkurilan oppaasta luin, että pinnoite vähentää huomattavasti kevytsoraharkon kosteusrasitusta, mutta samalla pinnoitteen täytyy hengittää läpi harkon omaa kosteutta pois. Selvä siis.

Ja miten nyt sitten kalkkisementti-jutut suhtautuvat noihin silikaattijuttuihin ja kaikkiin niihin muihin tökötteihin? Mikä ero niillä on? Ja ennen vanhaan käytettiin kalkkilaastia, eli ei ollut sementtiä mukana; Tikkurilan mukaan pelkkä kalkkilaasti ei ole kovinkaan kestävä. Tarkoittaako se, että kalkkisementtilaasti on sitten liiankin kestävä? Muistaisin joitain keskustelua, että kalkkisementtilaastilla on pilattu vanhoja rakennuksia, kun se on ollut ikään kuin liian kovaa tavaraa. Ja toisaalta meille tulee kevytsoraharkkoja, jotka eivät tietenkään ole mitään vanhojen rakennusten materiaaleja.

Verkkokeskusteluja asiasta on aika vähän (yritin vertailla esimerkiksi silikaattihartsia ja kalkkisementtiä). Joku moittii kalkkisementtiä siitä, että se voi imeä maasta kapillaarisesti kosteutta. Silikaattihartsi taas antaa suuremman suojan kosteutta vastaan – ja toisaalta silloin minua epäilyttää, toimiiko se tarpeeksi hengittävästi.

Haa! Tällä julkisivu-sivulla on kerrottu eri rappaussanojen merkityksiä. Se helpotti. Silikaateista ei tosin sielläkään sanota mitään. Saman yrityksen sivuilla kerrottiin, että kalkkisementtilaasti halkeilee ja irtoaa helpommin kuin vanha kalkkilaasti, koska se kuivuu niin nopeasti.

Haa, nyt löysin Tikkurilalta sivun, jossa kerrotaan silikaatin ja kalkin eroista. Ne ovat molemmat sideaineita, jotka kuivuvat kemiallisesti, niin kuin öljymaaleissa ja alkydimaaleissa sideaineet kuivuvat (lateksimaaleissa taas sideaineet kuivuvat toisella tavoin). Silikaatti on kaliumsilikaattia, kalkki taas kalsiumhydroksidia. Kalkki-jutut vaativat ammattilaisosaamista, kun taas silikaattia voi ilmeisesti helpommin laittaa tavallinenkin ihminen. Tässä taitaakin olla niiden perusero. Verkkokeskusteluissa kerrotaankin, että kalkkilaasti ja kalkkisementti ovat ainoita oikeita rappauksia, ja muut ovat vain niiden jäljitelmiä, helppokäyttöisempiä amatöörille mutta eivät vastaa samaa. Rakennusperinnön sivuilta luin, että mitä kovempi on alusta (kuten betoni), sitä kovempaa pitää olla pinnankin. Tiili esimerkiksi on pehmeää, joten sitä ei saa rapata kovalla aineella. Uusin rakenteisiin sopii parhaiten kalkkisementtilaasti, vanhoihin kalkkilaasti.

Sateenkaarivärit-yrityksen vinkeissä kerrotaan (kyseinen yritys on selvästi perinnehörhö-liikkeitäni), että silikaatti on aika kova, eikä sitä voi käyttää elävän materiaalin, esim. puun päällä.

Löysin sellaisenkin rappausyrityksen kuin Fescon. Sieltä lähetettiin viesti, että heiltä sopiva olisi Fescon julkisivupinnoite, joka on ”polymeerimodifioitu sementtiperustainen” ja hengittävä. Se on kuulemma helppokäyttöinen, ja sen ensisijainen käyttökohde on betoni- ja tiilijulkisivut.

Kallistun vähitellen ihan vain tavallisen kalkkisementtilaastin, finnseco KS:ään. Nyt vain jäin miettimään, pitäisikö yrittää laittaa jotain eristejuttua mukaan, kun sellaistakin kuulemma on. Meille on tulossa joihinkin osiin kellariin sisäpuolelle lämpöeriste, mutta sitä on sanottu kosteusteknisesti vaaralliseksi ratkaisuksi.

Juttelin asiasta rakennusmestarin kanssa, ja hän sanoi, että eristerappaus on nyt liian myöhäistä. Siinä laitetaan seinän päälle styroksi tms, sen päälle verkko, joka sitten rapataan. Se kuitenkin suurentaa talon ulkomittoja, jolloin sokkeli olisi ikään kuin suurempi kuin varsinainen hirsitalo. Hänen mielestään on ok eristää sisäpuolelta – vaikka muualla asiaa on paheksuttu syvästi; kosteuspiste tulee väärään kohtaan ja voi alkaa lahottaa sitä ja tätä. Varmuuden vuoksi sisäpuolen eristyksen kannattaa olla kuitenkin villaa ja jotain hengittävää pintamateriaalia, esim. lautaa, eikä hengittämättömiä levyjä.

Ohuesti seinää slammattaessa harkkojen ääriviivat jäävät näkyviin, ja erityisesti ne näkyvät kostealla säällä. Sokkeliin tulee ikään kuin ruudukko, koska saumat ja laasti imevät eri tavalla kosteutta. Tätä moni ei siedä. Silikaatista rakennusmestari kertoi, että se on uudempi tuote, huomattavasti helppokäyttöisempi kuin kalkkisementti, mutta se on niin uusi, että ei ole minkäänlaista kokemusta siitä, miten se kestää ikää. Olennaisinta rappauksissa on, että eri laastikerrokset sopivat yhteen.

Löysin vihdoinkin verkkokeskustelua rappaamisesta, ja kommentit olivat pysäyttäviä. Monella on tullut valtavasti ongelmia. Ammattilaisten suosittelema tavara on tuhonnut vanhan rappauksen kahdessa vuodessa niin, että julkisivu piti lopulta peittää laudoituksella. Varsinkin silikaatti- ja silikonijuttujen ja hengittämättömien maalien kanssa on ollut ongelmia. Kivisil-jutuissa isoin ongelma on myöhempi käsittely: mikään ei pysy sen pinnassa. Kuulemma ainoat ongelmattomat pinnoitus-vaihtoehdot ovat kalkkisementti ja kalkkimaali, koska ne hengittävät. Toisaalta kalkkisementti ei ehkä suojaa aina tarpeeksi.

Kun rakentajiemme kanssa arvioitiin kellarin pinnoitusurakkaa, halusin kuulla kommentteja siitä, mitä hintaeroa on oikein ohuella rappaamisella (niin että harkot jäävät näkyviin) ja sellaisella, että pinnasta tehdään kumpuileva, kuin kellari olisi tehty isoista epätasaisista kivistä. Rakentajamme arvioivat, että ohut pinnoittaminen on noin päivän mittainen homma, muhkularappaaminen kolmen päivän. Tarvikkeita menee hiukan enemmän kuin kolminkertaisesti. Kumpulaiseksi voi laittaa jälkeenpäin, vuosien jälkeenkin, jos ohut pinta ei miellytäkään; silloin pinta pitää vain karhentaa ensin. Päädyttiin ohueen rappaamiseen.

Nyt yritin hankkia Tikkurilan kalkkisementtiä, mutta hankinta osoittautui kinkkiseksi. Rautakaupoissa oltiin öönä, mistä on kyse. Kevytsoraharkoille ei osattu suositella mitään muutakaan, vaan kussakin kaupassa oli suurin piirtein vain yksi tuote tarjolla (joka ei ollut kalkkisementti) eivätkä puhelimessa olleet selkeästi tienneet, mitä se todella oli ja mikä sen ero on kalkkisementtiin. Siis häh? Kevytsoraharkkoja laitetaan nykyään jokaisen talon perustuksiin, ja ne täytyy aina päällystää jollain. Millä ne muut ihmiset päällystävät? Kalkkisementtiähän on kuvattu nykyiseksi perus-normaali-ratkaisuksi? Ehkä muilla laastit tulevat ammattilaisten mukana eivätkä oman talonsa rakennuttajat hanki niitä itse? Tilalle rautakaupoissa olisi ollut oikaisulaastia (esim. Serbo) ja päälle maalia.

Ainoa paikka, missä asiasta tiedettiin, oli RTV, jonka Kaarinan liikkeeseen soitin. Siellä tiedettiin heti, mistä on kyse, kommentit olivat asiantuntevia, ja vaikka tavaraa ei ollut hyllyssä, sitä sai parissa päivässä. Myös Praktiasta olisi saanut tilaamalla, muualla sitä ei ollut tai tilaamisen kommentoitiin olevan hyvin kallista – eikä asioista selkeästi tiedetty paljoakaan. En ole aiemmin ollut lainkaan yhteydessä RTV:hen – en tiedä, miksi, olin unohtanut koko ketjun; nyt Sarokkaalta kehotettiin ottamaan kalkkisementin osalta yhteyttä sinne.

Jos en olisi ottanut alun perin selvää näistä pinnoitteista, olisin liikkeiden neuvojen perusteella ostanut ja tilannut jotain täysin-ei-meille-sopivaa.

Hintana oli A-komponenttia vajaa 40 euroa per säkki, B-komponenttia (sävyä) runsas 50 euroa per säkki. Kokonaishinnaksi meille tuli runsas 900 euroa (seinäpintaa noin sata neliötä). Kiinnostavaa olisi tietää, mitä maksaisi se oikaisulaasti ja päälle maali. Ja mitä työ maksaisi kummallakin.

Nyt sitten tontilla rapattiin kellarin ulkoseinää – se kannattaa rapata heti täyttöjen jälkeen ja ennen muun talon rakentamista, sillä silloin ei tarvitse suojata puuosia ja lopullinen maan pinta on näkyvissä. Rakentajamme tekivät kuvioita laastiin, ja minä tuijotin niitä silmä kovana ja annoin päätökseni, millainen pinta tehdään. Hierrettyä pintaa en halunnut – se näyttää liikaa laitoksilta – ja kun katselin vaihtoehtoja, en pitänyt harjalla harjatuistakaan – ne näyttävät niin tavallisilta omakotitaloilta. Päädyin kaikkein yksinkertaisimpaan, ihan vain isolla pensselillä pintaan vedettyyn laastiin. Harkkojen muoto näkyy erittäin hyvin laastin alta.

Ensimmäisessä keltaisessa kuvassa näkyy, miten hieno pinta näin laitetusta laastista jää. Se on juuri sillä tavalla elämänmakuinen kuin halusin: harkot näkyvät alta, pinta on epätasainen ja aito. Näissä kuvissa laasti on ihan tuore ja sitä on vasta yksi kerros; väri tulee olemaan myöhemmin vaaleampi eivätkä harkkojen saumat näy yhtä paljon läpi. Väri on siis Tikkurilan facade-värikartasta 4827.

Toisessa keltaisessa kuvassa laasti on kuivunut ja sitä on kaksi kerrosta. Otin tarkoituksella kuvan, jossa on osa varjoa ja osa aurinkoa. Myös seuraavassa kuvassa kalkkisementti on jo kuivunut ja kaksinkertainen.

Ensin kyllä raavin päätäni: NOINKO keltaisen värin minä valitsin? Menetteleehän se, mutta tuota noin, hmm. Myöhemmin näin, että kuivuessaan väri on huomattavasti vaaleampi ja hiekkamaisempi.

Myöhemmin sain huomata, että sateen tullen sen väri aina syvenee, joten talo on erivärinen kostealla tai kuivalla ilmalla, ja niiden välissä se on laikukas. Alimmassa kuvassa laasti on saanut hetken kuivua rankkasateen jälkeen.

Tätä kalkkisementtilaastia jäi meillä jonkin verran yli – yksi kokonainen 20 kg säkki ja toinen vajaa. Jos joku on kiinnostunut, ylijääneen voi ostaa pikkurahalla meiltä.

Sisätilojen pinnoittamisesta ja sisäpuolen eristämisestä olen kirjoittanut lisää tällä samalla sivulla, ihan lopussa, Kellariin-otsikon alla.

Hirsitalo ja ryömintätilainen perustus

Mutta voi: yhden hirsitalofirman neuvoissa sanottiin, että hirsitaloon ei kannata laittaa ryömintätilaista perustusta, ja nyt olen hiukset pystyssä. En missään tapauksessa uskalla turvallisuussyistä hankkia maavaraista perustusta, meillä kun on painovoimainen ilmanvaihtokin.

Kävin selailemassa lisää verkkosivuja asiasta, ja näyttäisi siltä, että kyseessä on vain sen firman yritys päästä helpolla. Verkkokeskusteluissa ainakin on hirren ja tuulettuvan alapohjan yhdistelmää suositeltu kovasti. Asiantuntijoiden kommentteja en löytänyt puolesta enkä vastaan.

Meidän maa- ja pohjatyöt, perustukset

En aiemmin hahmottanut, mitä juttuja maapohjan kanssa oikein tehdään. Pidin niitä jotenkin pieninä ja vähäpätöisinä asioina. Ne ovat kuitenkin iso, työläs, mittava ja kallis juttu, ja niissä tarvitaan valtavia koneita. En myöskään ollut tajunnut, miten paljon maajuttuja pitää tuoda tontille, soraa ja vaikka mitä.

Ongelma on, että maapohjatöitä ja perustuksia tehdään yhtä aikaa ja toisiinsa linkittyen, mutta varsin harva firma hoitaa niitä kaikkia, joten aikataulutus menee yleensä päin mäntyä. Koneiden seisominen maksaa tolkuttomia summia.

Tässä on maa- ja perustusjuttujen vaiheita:

1) Ensin tehdään maaperätutkimus, tavalla tai toisella. Tonttimme maastosta olen kuullut, että varsinaisista kairaamisista ei ole paljoa hyötyä (maasto voi olla niin vaihteleva), vaan täytyy vain lähteä vain kaivamaan ja katsoa, mitä tulee eteen.

Lokakuussa 2010 meidän talonpaikalla kävi pieni kaivuri kuokkimassa maata, jotta saisimme selville, millaiset perustukset ja pohjatyöt pitää tehdä. Tuli ikävä yllätys: talon alla on hiekan seassa isoja määriä silkkaa savea ja valtavasti juoksevaa vettä.

Olimm kauhuissamme. Sinne piti tilata koekairaajia, mikä maksaa paljon (pari tonnia) jo tässä alkuvaiheessa. Kairausten perusteella voidaan tehdä tällaisia päätöksiä: a) Jos kallio on lähellä saven alla, savi kaavitaan pois ja täytetään soralla ynnä muulla. b) Jos kallio on kaukana, talon paikkaa siirretään tai talo paalutetaan. Paalutus maksaa paljon. c) Jos talonpaikkaa siirretään, tutkimustyö pitää aloittaa alusta. d) Vaihtoehtona on myös rakentaa talo nuotiokalliollemme, mutta sitä en haluaisi millään. e) Ja se ratkaisu, johon päädyimme, oli, että taloa siirrettiin puolen talon verran kairausten perusteella JA talon alle rakennettiinkin kellari, koska kyseisessä paikassa oli tasainen kallio juuri sopivalla syvyydellä.

Mitä ikinä tehdään, talo on kuitenkin turvallista rakentaa. Vaikka maasto olisi savea ja märkää, paalutus kyllä pitää talon aloillaan.

Talon paikkaa kairattiin – mikä maksoikin vain viisisataa euroa, saimme edullisen mutta todella hyvän tekijän – ja kairausten perusteella taloa siirrettiin hiukan.

2) Sitten tulee paikalle järkälemäinen kone, joka kaivaa maan talon alta pois.

Meillä talonpaikka kaivettiin auki kallioon saakka ja haisevaa savea ajettiin serkkuni tyhjään hiekkakuoppaan. Maata tuli aivan tolkuttomia määriä, samoin kaivinkonepäiviä. SE työ maksoi kuusi tuhatta euroa. Talon alla osoittautui olevan sileä kallio kahden metrin syvyydessä, ja sellaisen kallion päälle on erittäin hyvää rakentaa talo. Syvyys on juuri sopiva myös sille, että talon alle tulee talon kokoinen kylmä kellari. Kallio viettää sopivasti niin, että vesi juoksee oikeaan suuntaan talon alta pois.

Kallion päälle tulee sitten soraa, anturat, ja sitten muurataan kellarin seinät kevytsoraharkoista. Lattian voi jättää soralattiaksi, mutta meille tulee valettu, eristetty lattia, jotta teknisen tilan laitteet voi siirtää kellariin.

Nyt tiedän, että nämä kairaus- ja maaperätutkimusvaiheet pitäisi aloittaa 3-4 vuotta ennen varsinaista rakentamista. Vasta niiden perusteella voi tietää, tuleeko talon alle esimerkiksi kellari – ja vasta silloin voi alkaa suunnitella varsinaisen talon pohjapiirustusta. Meillä pohjapiirustus ja talotilaus oli lyöty jo lukkoon, ja ainoa, mitä voitiin muuttaa, oli teknisen tilan siirto. Jos aikaa olisi ollut, myös saunat ja makuuhuoneita ja vaikka mitä olisi voinut siirtää kellariin, ehkä hirsiosuus olisi ollut vain yhden kerroksen korkuinen ja niin edelleen.

Tätä kaivuuta tehtiin alkutalvesta ennen lumien tuloa ja keväällä lumien sulettua. Keväällä monttu oli lampi. Oja olisi kannattanut kaivaa jo syksyllä, jotta sulamisvedet olisivat päässeet ajoissa pois, mutta maa jäätyi niin paljon alkutalvesta 2010, että työ oli pakko keskeyttää.

Kaikissa vaiheissa talonpaikka pitää olla selvänä. Ongelma on, että talon paikan löytäminen maastosta on tolkuttoman työlästä. Pitää olla ainakin kaksi ihmistä ja pitkä mitta ja kompassi, ja kaivuuvaiheissa kaikki merkinnät maastosta häviävät.

Keksimme loistavan idean: Teimme naruista talon kokoisen neliön. Kulmiin laitettiin lenkit. Sitten vastakkaisista kulmista vedettiin narut vastakkaisiin kulmiin. Kolmionhan kulmat eivät liiku, joten näin talon pohja saatiin aina tarkistettua niin, että kulmat pysyvät suorina eikä talosta tule vinoneliö. Tämä malli levitettiin kaivuuvaiheissa varmaan satoja kertoja talonpaikalle ja kerättiin taas pois.

Ongelma: naru menee helposti solmuun.

Samassa vaiheessa laitetaan kuntoon niitä paikkoja, joissa isojen rekka-autojen on käännyttävä. Puita on pitänyt siis kaataa valtavasti, ja kääntö- ja laskutilapaikasta tulee tolkuttoman iso lentokenttä. Tontille johtavan tien varrelle kannattaa laittaa myös pieniä henkilöauton kokoisia paikkoja, joihin voi parkkeerata ja mennä syrjään, kun rekka-autot menevät ohi.

Näitä hommia kannattaa myös pohtia ja tehdä yhteistyössä LVI-suunnittelijan kanssa ja mielellään myös LVI-urakoijan. He tsekkaavat, minne vesi menee ja mistä pitää kaivaa ojaa vesille ja niin edelleen.

3) Kun kuoppa on valmis, siihen ajetaan valtava lasti jätekiveä. Siinä ei saa olla nollaa eli hienoa maa-ainesta mukana, sillä jätekivi toimii salaojana. (Hieno aines taas pysäyttäisi veden talon alle.) Sen päälle tulee maanpeittokangas ja sen päälle hienompaa kivimursketta. Sitten se murske tärytetään. Kaikki nämä pitää saada vaakasuoraan tietenkin, joten koska kallio talomme alla oli viettävä, toisessa päässä oli yli metri jätekiveä, toisessa ei paljoakaan.

Samassa vaiheessa laitetaan tie tontille kuntoon. Se menee ihan vuoristoradaksi sepeliauton alla. Siihenkin täytyy laittaa ajoittain maanpeittokangasta ja jätekiveä, samoin rekka-autojen kääntöpaikoille.

Nämä tien ja kääntöpaikan kunnostustyöt ja sepelit maksavat käsittämättömiä summia.

Lisäksi kaivetaan kaapelioja sähköjohdolle (jos sähkö tulee maakaapelina). Kun sähkökaappi tuodaan tontille, kaivinkoneen on oltava paikalla, sillä sähköyhtiö ei kytke sähköjä päälle, jos kaapelia ei ole kaivettu syvälle maahan ja peitetty.

4) Sitten kaivinkoneet häipyvät tontilta ja kellariurakan tekijät astuvat työhön. Tässä kohtaa rakennuslupa on oltava; kaikki edellinen onnistuu ilman lupaa. Samoin tässä vaiheessa on ehdottomasti tontilla oltava sähköä ja mielellään myös vettä. Rakentajat laittavat valumuotit anturaa varten, jos antura tulee niin kuin se todennäköisesti tulee. (Jos sokkeli on ikään kuin talon sääret, antura on talon jalkapohjat. Anturat ovat kellarin alla näkymättömissä vaakasuorassa.

Anturoiden muotin voi tehdä monella tavalla. Meillä se tehtiin kevytsoraharkoista, ja ne harkot käytettiin myöhemmin kellarin seiniin. Oheisessa kuvassa harkot on juuri laitettu anturoita varten. Hauskaa on, että sillä hetkellä talon muodon näki ensimmäisen kerran oikeasti.

d

Näillä paikkeilla myös kaivon ja maalämpökaivon poraajat käyvät poraamassa reiät. Porauskone on mielettömän suuri ja vaatii tilaa.

Sitten ajaa pihaan betonimyllyauto ja valaa anturan. Sitten tarvitaan hiukan jotain soraa anturoiden päälle ja etukuormaaja-traktori levittämään se tasaisesti, ja sen päälle valettiin

meillä kellarin lattia.

Kellarin lattian päälle alettiin rakentaa kellarin seiniä.

Kuvissa näkyy vaiheita kellarin seinistä. Koko kellarin tekemiseen (anturoista täyttöihin) meni vajaa kaksi kuukautta. Näissä kohdin nimesimme kellarimme nimellä Tomteslott…

8) Kun kellari on valmis, tulevat täytöt. Niistä kerron hieman edempänä tällä sivulla. Sokkelin ulkopuolelle tulevat joka tapauksessa salaojaputket, niiden tarkistuskaivot, routaeristeet, sadevesikaivot ja niiden poistoputkisto.

Näissä kaikissa maanrakennusvaiheissa oman itsen on tehtävä vaikka mitä ja tiedettävä vaikka mitä. Varsinaiset rakentajat ja rakennusmestari tuntevat todella huonosti maanrakennusjuttuja ja pohjatöitä. Kaivinkonemies ja LVI-urakoija ovat ne, joita kannattaa kuunnella ja joilta täytyy kysellä jatkuvasti.

Ennen varsinaisen talon rakentamista kellari kannattaa pinnoittaa, sillä silloin ei tarvitse suojata puurakenteita roiskeilta.

Routaeristeeksi styroksia vai finnfoamia

Perusrakentajat laittavat talon sokkelin ja anturoiden routaeristeeksi styroksia. Toiset taas ovat ehdottomasti sitä mieltä, että routaeristeenä täytyy olla finnfoamia. Finnfoam on huomattavasti kalliimpaa kuin routaeriste-styroks, joten ei ole ihan sama, kumpaa laitetaan.

Routaeriste tulee siis maan pinnan alapuolelle melko syvään, vinosti vaakatasoon.

Finnfoam kestää ilmeisesti paremmin eikä ime vettä, kun taas styroks voi hajota ja johtaa vettä. Toisaalta styroksit ovat kehittyneet, ja paljon esitetään, että tämän asian kannalta niillä ei ole eroa. Finnfoam kestää painetta paremmin kuin styroks, ja siksi sitä käytetään esimerkiksi ajoluiskissa. Routaeristeenä se ei tule painumaan kasaan.

Rakennusmestarimme kommentoi, että finfoam on parempi, koska se ei ime kosteutta, ja se on kyllä periaatteessa kalliimpi, mutta sitä laitetaan myös vähemmän. Nykyinen styrox ei enää ole niin huonoa kuin aiemmin.

Verkkokeskusteluissa käy ilmi, että finnfoam on tietenkin tuotemerkki, ja vastaava on esimerkiksi solimate. Verkosta siitä ei löydy paljoakaan tietoa. Ja sitten on sellaista kuin styrofoam. Isoverin styrofoam ja Finnfoamin finnfoam ovat molemmat suulakepuristettua polystyreenia ja samaa tavaraa, eri tuotemerkki vain. Ja sitten Thermisolillakin on jotain. Öö? Mitä tahansa styroksiakaan ei laiteta routaeristeeksi vaan erityistä routaeriste-styroksia. Styroksia myydään yleensä EPS-nimellä. EPS on paisutettua polystyreenimuovia eli hieman eri tavoin tehtyä kuin foamit. Routaeristeenä voi käyttää kevytsoraakin.

Teen soittokierroksen rautakauppoihin, saako finnfoamin jostain edullisesti. Verkkokeskusteluissa osa piti sitä samanhintaisena styroksin kanssa. Laskin meidän lähi-rautakaupan hintojen mukaan, että finnfoam tulisi noin tuhat euroa kalliimmaksi kuin styroks, mutta ilmeisesti laskin jotain perusteellisesti väärin. Verkosta en osaa vertailla hintoja, koska finnfoamia myydään vaikka minkä millisenä, enkä tiedä, mikä koko tulee routaeristeeseen. Bauhausilla myydään styrofoamia, ja sen neliöhinta on 7,40 euroa, eli kallista on siellä.

Finnfoamin paksuudesta routaeristeessä oli niin omituisia näkemyksiä, rakentajat käskivät luottaa rautakauppaan ja rautakauppa rakentajiin, että soitin Finnfoamille. Asia riippuu monesta tekijästä, sijainnista Suomessa, routaeristeen etäisyydestä maanpintaan, maan rakenteesta, siitä, että onko kyseessä lämmin vai kylmä… Yleinen on 50 mm paksu. Finnfoamilta kerrottiin kaikkea kummaa. Meidän talon eniten maan sisään jäävällä puolella ei itse asiassa tarvittaisi routasuojaa; kellarin paljaaksi jäävän seinän puolella tarvitaan talon vierellä 70 mm paksua, ja koska niitä tulee ainakin kaksi levyä (ne ovat 60 cm) leveä, talosta kauempana voi olla 50 mm paksu. Nyrkkisääntönä on, että summa, joka tulee, kun lasketaan yhteen eristeen ulottuma seinästä + matka sokkelin vieressä + matka maanpinnasta anturan alapintaan, on oltava vähintään kaksi metriä. Alle 50 mm paksua ei suositella routaeristeessä, sillä levy voi murtua. Ulkonurkassa tarvitaan ehkä kolmas levy.

Rakentajamme eivät ole ennen laittaneet finnfoamia. Öö, osaankohan selittää nämä nyt oikein?

Rakennusmestarimme mielestä finnfoam on turha tässä kohtaa. Salaojat pitävät huolen, että styroks ei suuremmin kastu, kunhan se on routaeristeeksi tarkoitettua styroksia. Yleensä finnfoamia käytetään, kun tilaa on vähän, esimerkiksi saneerauskohteissa. Toisaalta jos finnfoamia saa edullisesti, sitä kannattaa tietenkin laittaa.

Sarokkaalla 50 mm finnfoamin hinta on 3,8 euroa neliö, 70 mm paksu on 5,6 euroa neliö.

Toisaalta finnfoam on ollut aika vähän aikaa markkinoilla. Mistä itse asiassa tiedetään, että se kestää paremmin?

Ällöttävää ylipäätään laittaa jotain tuollaisia polyuretaanijuttuja maan sisään. Verkko-ohjeissa sitä pidetään kuitenkin välttämättömänä. Sulava ja jäätyvä maa voi pistää talon maata vasten olevat osat varsin kummiin muotoihin. Maanteista voi toisinaan nähdä, miten mahtava voima roudalla voi olla. Vesipitoinen maa-aines voi jäätyä jopa 2-3 metrin syvyyteen.

Päädyimme siihen, että meille tulee sittenkin styroksia. Finnfoamin kohdalla minulle jää liikaa vastuuta, kun avaintekijät eivät tunne sitä tarpeeksi ja minun pitäisi osata itse tilata sitä oikea määrä ja oikean paksuisena. Ja kalliimpaahan se on. Ja sitten soitin Hakulan puuhun ja keskustelin pitkään, ja päädyimme sittenkin Finnfoamiin. Tilasimme paljon muutakin tavaraa, ja kokonaislasku tuli viitisensataa euroa halvemmaksi kuin paras toinen tarjous, ja jos otinkin styroksin tilalle finnfoamia, lisähintaa tuli vain 140 euroa (routaeriste-styroksin hinta oli ilman alv:a meidän talossa 190 euroa, finnfoam 330 euroa).

Markku Kavander Hakulan puusta kertoi, että sekä finnfoam että paksusti laitettu styroks eristävät ihan yhtä hyvin eikä styroks ime vettäkään todennäköisesti liikaa, mutta finnfoamin suurin etu on, että se kestää ehjänä rakennusurakan aikana. Rakentamisen ajan talon lähellä kulkee jatkuvasti isoja koneita, ja styroks tuskin pysyy maan sisällä ehjänä sen ajan. Silloin sen routaeristävyys ei enää toimi. Roudalla on niin mieletön voima, että sen suhteen kannattaa mieluummin laittaa varman päälle. Toisin sanoen vaikka Finnfoamilta kerrottiin, että 50 mm voi laittaa meidän talossa joihinkin kohtiin, aina on parempi laittaa 70 mm paksu tai isompi. Ja nyt kun tiedän, että hintaeroa ei näillä oikeasti ollut tuhatta euroa, kannattaa laittaa varmin. Ja rakentajammekin tuntuivat tietävän finnfoamin laittamisesta sittenkin varsin paljon.

Hintojen suhteen käy aina näin: kalliin maineen tavara on kyllä aina hintavampaa kuin muut vaihtoehdot, mutta eri rautakaupoissa se kallis roina on edullisempi kuin toisen liikkeen halvin.

Täytöt

Mystinen sana ”täytöt” tarkoittaa sitä, että kun ensin on kaivettu valtavan iso monttu perustuksille ja kellarille ja sitten rakennettu kyseinen kellari, pitää täyttää montusta jäljelle jäänyt osa. Vasta silloin päästään rakentamaan varsinaista taloa.

Täytöistä, niin kuin kaikesta talon maanrakennus-osiosta, tuntuu vain harvalla taloprojektissa olevan osaamista. Urakoija antoi epämääräisiä neuvoja, samoin rakennusmestari; ainoita, joita kannatti kuunnella, oli LVI-urakoija ja kaivinkonemies. Tähän kohtaan maanrakennuspuuhia tarvitaan ehdottomasti alan ammattilaisia, eli amatöörejä ei kannata päästä sotkemaan muutoin kuin avuksi.

Täytöissä täytyy tilata valtava iso määrä salaojasepeliä: siinä ei saa olla nollaa eli mitään hienoa hiekka-ainesta joukossa, eikä se saa olla kovin isoa eli esimerkiksi jätekiveä. Vesi siis pystyy läpäisemään sen kuin se olisi muodostunut pienistä putkista, mutta se on tarpeeksi pientä, jotta se ei hajota putkia. Sitä tulee ihan talon viereen, ja sen sekaan LVI-urakoija lykkää kaiken maailman putkia, sekä salaojia että talon varsinaisia vesi- ja viemäriputkia ja niin edelleen. Paikalla käy myös maalämpömies laittamassa omat putkensa (häntä ei kannata pyytää paikalle liian aikaisin, niin kuin minä tein, niin että putket piti irrottaa ja laittaa myöhemmin takaisin). Maa-aines sepelistä montun reunoihin voi olla melkein mitä vain, mutta minulle yllätyksenä se ei saisi mielellään olla mitään savea eikä multaa eikä ylipäätään jätemaata, koska se alkaa haista ja tehdä muita ikäviä yllätyksiä. Meillä siihen ajettiin naapuri-serkkuni hiekkakuopasta hiekkaa. Lisäksi tarvitaan jätekiveä (isohkoa kiveä, jossa ei ole nollaa joukossa) sinne, missä viemäri- ja sadevesi juoksee talosta pois, putkien alle, koska se toimii samalla itsessään salaojituksena.

Lisäksi paikalla kävi sähkömies laittamassa vesikaivosta taloon tulevaan putkeen lämmityskaapelin ja nostamassa sähkökaapin talon viereen ja laittamassa sitä kaapelijuttua.

Täytöt ovat erittäin stressaavia, sillä niin kuin kaikki maanrakentaminen, se ei kuulu oikein kenenkään muun vastuulle kuin oman itsen. Paikalla on oltava koko ajan (minulla oli lapset parina päivänä mukana). Onneksi pääsin. Meidän tontilla täytöt menivät loppujen lopuksi ihan hyvin. Neljä ja puoli työpäivää meidän täyttöihin meni. Kuvissa näkyy keskeneräistä projektia, joissa LVI-urakoija ja kaivinkone ovat vauhdissa. Välissä käytettiin työpäivä ja pari kärräämään hiekkaa serkkuni hiekkakuopasta putkien alle. Kaivinkoneen ja putkimiehen lisäksi meillä oli siis mukana 1-2 traktori-peräkärrymiestä. Täytöt tulevat toisin sanoen TODELLA kalliiksi.

Muutamia mokia tuli – muun muassa talon alapäädyn putket pitää kaivaa myöhemmin ylös ja niiden alle laittaa jätekiveä ja salaojasepeliä, koska joku lykkäsi niihin liian aikaisin hiekkaa. Toisaalta kyseisestä paikasta ajetaan jatkuvasti nyt eikä siihen voitu vielä laittaa routasuojia, joten voi olla, että alue olisi pitänyt kaivaa myöhemmin joka tapauksessa auki.

Hermoja raastavia täytöt kyllä olivat. Ensin odotettiin kaivinkoneen kuljettajan kanssa putkimiestä puoli työpäivää, ja sitten putkimies ilmoitti, että kuistien pilarit täytyy kaikki kaivaa ylös ja heittää menemään. Samoja ilmoituksia tuli vähän väliä, mutta aina kävi ilmi, että asia hoituu loppujen lopuksi toisellakin tavoin ja silti piirustusten ja käytännön kannalta ihan oikein. Kaikessa vain näyttäisi olevan aina erittäin paljon ammattimiehillä käytännön funtsimista, yksityiskohtien ja työjärjestyksen hiomista ja monenlaisia ajatuskokeiluja, joita ei suunnitelmissa ja kaaviokuvissa näy.

Routasuojia – sitä finnfoamia – ei laitettu vielä, vaikka moni laittaa ne jo tässä vaiheessa. Rakentajamme vain kertoivat, että niitä ei kannata laittaa vielä, koska ne hajoavat, kun he nostelevat hirsiä talon päälle. Ne laitetaan siis myöhemmin: ne laitetaan vaakatasoon, viettämään talosta poispäin, ja niiden päälle tulee vielä noin 30 cm sepeliä.

Kuvissa kellarin seinissä pystysuorassa olevat levyt ovat jotain styroksia ja patolevyä.

Täytöt tehtiin maaston matalissa kohdissa maaston mukaan, maaston korkeissa kohdissa niin, että maa-aines viettää talosta poispäin ja sitten tulee penkere, josta aikanaan teen jotenkin hauskan näköisen, ellen sitten kaiva sitäkin penkerettä pois.

Kellarin sisällä

Kun talon pohjaa kaivettiin, kävi ilmi, että kahden metrin syvyydessä on kallio, jolloin talon alle kannattaa laittaa kellari. Hulluinta näissä kellareissa on, että niiden mahdollisuus saadaan tietää vasta, kun työt on jo aloitettu – ja niiden rakentaminen aloitetaan ensimmäisenä, joten päätökset pitää tehdä salamannopeasti.

Hyvä olisikin, että talon paikkaa kaivettaisiin monta vuotta ennen rakentamisen aloittamista, jotta varsinaisesta talosta ehditään rauhassa siirtää juttuja alakertaan. Meillä esimerkiksi olisi voinut tehdä hirsitalo-osuudesta yksikerroksisen, niin että saunat ja muut olisivat siirtyneet kellariin. Tällaisia muutoksia emme kuitenkaan ehtineet tehdä.

Kellariin siirtyi vain tekninen tila – ja sitten sinne saatiin varastotilaa, rakentelutilaa, kylmäkellaria ynnä muuta. Tällaisia tajusimme ennen pitkää haluavamme kellariin: a) teknisen tilan tietenkin b) ruokakellarin, johon saisi myös arkkupakastimen, c) tilaa polkupyörille d) ja polttopuille ja e) puutarhakaluille ja muille ulkotyökaluille, ulkoleluille ja niin edelleen ja f) ja perheenisän rakenteluille, työkaluille. g) Lisäksi siellä olisi hyvä olla ikään kuin nuorisotila: huone, joka on sen verran ronski ja erillään muusta talosta, että siellä voi olla vaikka nyrkkeilysäkkiä, rumpuja, ylipäätään kaikkea tilaa vievää ja äidin mielestä rumaa. h) Lisäksi tarvitaan tila arkistoinnille, äidin papereille ja tauluille, perheen muistoille ja niin edelleen. i) Lisäksi siinä kohtaa, jossa kellarin seinä jää näkyviin maan pinnan yläpuolelle, olisi hyvä olla valmius siihen, että kellariin rakennetaan joskus asuinhuone ja seinään saisi ikkunan.

Kellari rakennetaan tavallisista kevytharkoista, sillä lämpöharkkoja (jotka pitäisivät kellarin varmasti plussan puolella) ei saa laittaa maan sisään. Olin ajatellut jättää kellarin seinät sisäpuolelta pinnoittamatta, mutta ulkoseinää vasten ainakin teknisessä tilassa (ja ehkä niissä, joissa säilytetään sisätavaraa ja pakastinta) olisi hyvä laittaa lisäeristys. Seinän päälle tulee silloin koolaus ja joko a) villaa suoraan ja sen päälle jokin levy tai lautaa, tai sitten b) SPU-levy tai Vilhelmiina-levy, joissa on villaa valmiiksi mukana.

Ilmeisesti SPU:n tai Vilhelmiinan voi maalata – levy on ilmeisesti kipsipohjainen. Täytyy ottaa selvää. Jos taas seinään laitetaan villaa ja sen päälle levy, levy voi olla kipsilevy mutta myös ihan vain lautaa. Kipsilevyn ongelmana on äänimaisema: se kaikuu kammottavasti, ja teknisessä tilassa se voimistaa ääntä. Toisaalta teknisen tilan äänentasolla ei ole niin väliä; jos ääni kantautuu yläkertaan, kattoa voi äänieristää. Toisaalta ei siellä kellarissakaan tarvitsisi mitään kauheaa meteliä olla. Lautatavaraa saa laittaa tekniseen tilaan, mutta paloturvallinen se ei ole. Vaihtoehtona on myös muita palonkestäviä levyjä.

Sisäilmayhdistyksen sivuilta luin, että kellarissa on tärkeää, että sisäpintojen pinnoitus on hengittävä. Jos kosteus pääsee jostain syystä kellariin sisälle, se ei saa jäädä seinärakenteen sisään homehtumaan. Lämpöeristys kellarin sisäpuolella (eikä ulkopuolella) on kosteusteknisesti vaarallinen ratkaisu.

Ulkoseinästä meidän talosta on vannotettu, että pohjoispuolella se on kyllä ihan tarpeeksi eristetty, koska se tulee maata vasten. Mietin vain sitä, että eihän se kokonaan tule: näkyyhän siitä 70 cm ainakin maan pinnan yläpuolella. Joka tapauksessa eristys koskisi todennäköisesti sisäseiniä.

Kun sitten kellari oli paikallaan, kävi ilmi uusia seikkoja. Ensinnäkin sisäpintaa ei mielellään saisi pinnoittaa millään hengittämättömällä: ei siis kipsilevyllä, ei tasoitteella, ei SPU:lla eikä vastaavalla. Ongelmana on, että kevytsoraharkko on huokoinen materiaali, ja vaikka sen pinnoittaisi ulkopuolelta millä lailla tahansa, sinne pääsee ja sinne joutuu rakennusvaiheessa aina jonkin verran kosteutta, jonka täytyy päästä jostain pois. Mahdollinen eriste täytyy laittaa talon ulkopuolelle, sillä sisäpuolella se aikaansaa rakenteen, jossa yläpuolinen puurakenne saa kosteusvaurion.

Kevytsoraharkko täytyy pinnoittaa kuitenkin jollain tavalla – pölyämisen vuoksi. Se tulee pölyämään ikuisesti sementtipölyä, ellei pölyä sido jollain. Mahdollisista viahtoehdoista olen kirjoittanut Talolla on väri -sivuilla.