Pohdintaa ja ideoita rakentamisesta

Navetan näköinen autotalli

Alun perin ajattelimme, että rakennamme talon kaveriksi jo rakennusvaiheessa autotallin. Sen oli tarkoitus tulla navetan näköiseksi. Sen alaosaan mahtuu kaksi autoa, ja lisäksi siinä on pieni erillinen tila autonrenkaille ja polkupyörille. Tämä alaosa on jotakin kivimateriaalia (halvinta, mitä on), ja siinä on maalattia. Maan ja seinän välissä saa olla kunnon rako, josta tila tuulettuu. Yläosa on punamullan väristä puuta, ja katto on mansardikatto. Yläkerta on matala, se on jaettu kahteen huoneeseen, ja sinne on tarkoitus tulla puutarhakalut, nikkarointipuutavaraa ja muuta sellaista. Sinne vie toiselta puolelta samanlainen luiska kuin navetoiden ylisille vie, ja luiskan alla on kellari, jossa on sementtilattia. Toisessa päässä on pieni parveke, josta vie jyrkät tikkaat alas. Tämän parvekkeen alla voi pilkkoa puita tai sinne voi jättää pyörän sadesuojaan. Autotallia ei lämmitetä, mutta valaistus siellä on.

Yksityiskohtia: Alaosan kiviosassa on ovien vastaisella seinällä (ulkoseinän kannalta symmetrisesti) kaksi kuusiruutuista ikkunaa, joiden puitteet ovat puunväriset. Autotallin auto-ovet ovat jotain jämäkkää materiaalia, pariovena avautuvia, eikä niissä ole kauko-ohjausta. Polkupyöräsuojaan vie ulkopuolelta puun värinen ovi, jossa on ikkuna. Yläosassa on pariovi (tai hyvin leveä ovi) liuskaan ja ovi parvekkeelle, ja näissä ovissa on ikkunat. Ovet ovat puunväriset, mutta puitteet ja parvekkeen kaiteet maalataan samalla punaisella kuin koko autotallin yläosa. Luiskan alle kellariin vie ikkunaton puunvärinen ovi.

Hongalta vinkattiin, että halvimmalla pääsisin, jos alaosa tehtäisiin Leca-harkoista ja yläosa hirsipaneelista. Hirsipaneeli on hirren näköistä mutta halvempaa. Leca-harkko-osuus täytyy pinnoittaa.

Rakennusmestarimme mukaan autotalli kannattaa tehdä elementeistä, ja sen saa pystyyn nopeasti ja halvasti. Suunnitteluissa kannattaa ottaa huomioon, että siihen pystyisi myöhemmin laittamaan sementtilattian ja seiniin ja kattoon eristeet. Autotallista ei kannata pyytää Hongalta tarjousta. Lupa kannattaa hakea sille, että autotalli on lämmin.

Tästä autotallista teetimme piirustukset, ja ne sekä mallinnos-kuvia löytyy autotallin pohjapiirustus-sivuilta. Tätä autotallia emme kuitenkaan tee, koska taloomme tuleekin kellari. Kellari taas tuli siksi, että talon alla oli hiekan lisäksi savea (joka piti poistaa) ja sitten kallio syvimmillään kahden metriin syvyydessä. Tästä syystä autotalliin ei tarvita varastotilaa eikä meillä kellarin vuoksi ole autotallia varaa rakentaakaan.

Nyt suunnitelmissa on hiukan kevyempi versio, joka rakennetaan sitten joskus. Autotallin pohjan teemme siinä vaiheessa, kun tulevasta puutarhasta kuoritaan sepelit pois ja sepeli saadaan silloin saman tien hyötykäyttöön.

Edelleen pidän kiinni siitä, että autotalli on mansardikattoinen. Sinne ei ole tarkoitus mahtua mitään muuta kuin kaksi autoa. Sen on määrä olla mahdollisimman kevytrakenteinen, jotta sille ei tarvitse tehdä järeitä perustuksia, ja voi olla, että se rakennetaan ensin vain autokatoksena, jotta luvista päästään helpoimmalla. Ulkonäöltään sen pitäisi kuitenkin ensimmäisenä tuoda mieleen navetta, ei autotalli. Se olisi alhaalta auki eli sillä olisi sorapohja, mutta seinät sillä olisi kuitenkin ympärillä.

Pelkäsin pitkään, että sille täytyy tehdä yhtä järeät perustukset kuin talollemme, koska siinä tapauksessa meille ei tule koskaan olemaan varaa siihen. Verkosta asiasta oli vaikea saada tietoa. Lomarakentamisesta kerrotaan Suomirakentaa-sivustolla, että perustukset pitää joko saada routimattomaan maahan (eli hiekkaan eikä saveen) tai sitten on huolehdittava routaeristyksestä. Voisikohan jälkimmäinen tarkoittaa, että jos maan tunkee täyteen finnfoamia ja sitten laittaa autokatoksen päälle, rakennus pysyy pystyssä… Ulkovessat ja leikkimökit sijoitetaan maastoon yleensä niin, että maahan läntätään kiviä tai kevytsoraharkkoja, niitä kaivetaan maahan vain sen verran, että rakennus saadaa vatupassiin, sitten laitetaan päälle kattohuopaa tai vastaavaa, koska puurakennetta ei saa laittaa homehtumisvaaran vuoksi suoraan kivialustalle, ja sitten rakennetaan tönö päälle. Näin tehtiin meidän pikkumökki. Voisikohan autokatoksen tehdä samalla tavalla? Ja saako? Verkkokeskusteluissa sanottiin, että jos autokatokselle ei tarvitse hankkia lupaa, maahan voisi tökätä rautajalat ja niihin tolpat päälle.

Myöhemmin sain kuulla rakennusmestarilta ja kaivajaltamme, että autokatokselle riittää se, että pintahumus kuoritaan pois, päälle laitetaan iso kerros sepeliä tai jätekiveä tai vastaavaa, ja sitten voikin jo alkaa rakentaa.

En vielä tiedä, laitammeko a) pitkänmallisen autotallin, jossa on autotalli-ovet kummassakin päädyssä. Sen etu on, että se näyttäisi tontille tulijasta pienehköltä rakennelmalta. Sen haitta on, että sinne pitäisi sitten päästä toisestakin päästä sisään ja auton pitäisi pystyä kääntymään kunnolla, joten saunapihamme koostuisi sitten melkein kokonaan vain sen tiestä. Toinen vaihtoehto on, että b) autotalli on leveä ja autopaikat ovat vierekkäin. Sen etu on, että se veisi vähemmän tilaa talon läheltä ja se vaatisi vähemmän tietä. Sen haitta on, että niin leveä katto vaatii luultavasti varsin paljon järeyttä eli ne painaisivat enemmän, jolloin ne vaatisivat järeämpiä eli kalliimpia rakenteita. Katon tukirakenteet ehkä vaativat myös sitä, että katto pitäisi kohottaa hyvin korkealle (jotta autotallin ovista pääsisi sisään).

Rakennustarkastaja kertoi, että alle 40 neliön autokatoksen saa toimenpideluvalla. Sen on oltava 5 metriä rajasta, kaava-alueen sisäpuolella. Perustukset voi laittaa maaperään suoraan, niihin ei tarvitse nähdä niin paljon vaivaa kuin talon perustuksiin, mutta ne on syytä routasuojata.

Metsä, piha ja pihan tönöt: harmoniaa elämän ja vilskeen kanssa

Olen pähkäillyt iät ja ajat, millaiseksi haluan pihan. Edelleen tuleva piha vaivaa minua. Joitakin sen perusasioita loksahti paikoilleen vasta silloin, kun olin jo antanut paperit Hongalle eteenpäin pistettäväksi, ja tietenkin oivallukseni muuttivat sitten hiukan taloakin. Jotkin loksahdukset odottavat edelleen tulemistaan.

Päätöksiä tulevasta pihasta kokoan vähitellen omalle sivulleen.

Ennen kaikkea en pidä suomalaisesta tavasta rakentaa pihamiljöö niin, että vieraita varten on laitettu paikat sieviksi ja tyylikkäiksi mutta kaikki perheen omat työt tehdään etään perällä ja rumissa hökötyksissä. Pyykkitelineet, matontamppaustelineet, kompostit on kuin varta vasten suunniteltu tekemään kotityöt vastenmielisiksi. Haluan talonseudun olevan viihtyisä kompostia myöten, sekä kokonaisvaltaisen ulkonäön vuoksi että siksi, että kiehtovassa miljöössä on mukavaa tehdä arkiaskareita ja ikävästäkin työstä tulee kaunista.

Persoonaongelmani on, että en oikeastaan pidä pihoista vaan haluaisin vain vaellella ympäri metsiä. Kaikki piharakennelmatkin haluaisin rakentaa jonnekin hornantuuttiin. Me kyllä usein tallustammekin hornantuuttiin, mutta valitettavan kätevää on, että suurin osa pihan toiminnoista on talon lähellä. Ongelmani on myös, että haluaisin metsän tulevan taloon kiinni, talon lymyilevän kuusten oksien alla ja kurkistelevan sieltä, mutta samalla haluaisin marjapensaita, omenapuita ja kasvimaan, ja mikään niistä ei viihdy metsän happamessa ja varjoissa.

Perusperiaate on, että metsä tulee pihalla lähelle, jylhänä, kolhona, vammaisena ja jäkäläisenä. Metsän suojelemiseksi on nähtävä vaivaa. Sammaleinen ja varvikkoinen maasto tuhoutuu tallomisesta hetkessä, joten metsäisillä kohdilla ei voi liikkua muualla kuin poluilla. Itse pihalla on tylsä nurmikko, joka jäsentyy sopeiksi omena- ja marjapensaiden, kivilohkareiden ja kasvimaa-muurien avulla. Talon pohjoispuoli on kokonaan metsäinen, itäpuolikin hiukan, mutta etelä- ja länsipuoli on rakennettua pihaa.

Meillä on tontilla jo minimökki, hiukan kauempana talonpaikan koillispuolella, ja se jää vierasmökiksi ja myöhemmin nuorisomökiksi.

Talon pohjaa selviteltäessä talonpaikkaa vaihdettiin, jolloin yhtäkkiä ikään kuin talon väärälle puolelle jäi valtava lääni tyhjää tilaa, josta puut oli jo ehditty raivata pois. Tämä lääni tehtiin rekka-autojen kääntöpaikaksi ja lastausalueeksi, ja vaikka se omasta mielestäni on lentokentän kokoinen, käytännössä se osoittautui aivan liian pieneksi. Suurin ongelma on, että kaikki paikalle tulijat jättävät autonsa ja tavaransa aina aivan liian keskelle lastausaluetta, niin että lopulta jäljelle jää vain pieni reitti.

Tien varrelle teimme muutaman parkki-ohitus-paikan, joihin saa henkilöauton mahtumaan, ja niitä olisi itse asiassa saanut tehdä vielä lisää.

Aukeaksi jääneelle läänille olisi kannattanut rakentaa autotalli (maapohja olisi kääntöpaikkana sille jo valmis ja puut on kaadettu pois), mutta vaivattuani päätäni kuukausikausia päädyin siihen, että ei käy. Muutoin etupihamme olisi pelkkää tietä, ja jostain muualta pitäisi kaataa metsää puutarhalle. Vaikka siis rakennusvaiheessa tie menee ikään kuin talon ohi, lopullisessa versiossaan tie tulee jäämään vain talon alanurkille. Toisaalta etukuistin ja saunakuistin edusta pidetään sellaisena, että tarvittaessa niihin voi ajaa vaikka muuttoauton ihan portaisiin kiinni.

Tein isoja kaavioita, mitä tarvitaan (pyykkinarupaikka, nuotiopaikka, komposti, pöytä ja tuolit, paikka viltille, riippumatto, marjapensaita, omenapuita…) ja sitten tein hienoja kuvia asemapiirrokseen. Piha näytti paperilla kovasti hyvältä. Ja joka kerta kun menin tontille, kaikki ajatukset romuttuivat.

Paperilla piirretty puutarha näyttäisi oikeaan elämään siirrettynä tavalliselta omakotitalon pihalta, joka ei ole se, mitä haluaisin. Se ei pysty myöskään sellaiseen vuorovaikutukseen maan ja metsän kanssa, jota olen hakemassa. Kaikkien rakennelmien haluan keskustelevan koivujen, kallioiden, kumaraisten kuusten kanssa, maan muotojen ja sammalten. Ennen kaikkea minun on siis istuttava tontilla ja tuijotettava maisemaa sekä istuttava kotona silmät kiinni ja kuviteltava sitä maisemaa ja omia askeleitamme siellä.

En hahmottanut millään, millainen piha on, ennen kuin aloin kuvitella mielessäni tontille elämää: minun puutarhahanskani jonnekin lojumaan, nuupahtanut ruukkukukka johonkin kulmaan, lasten polkupyörä kumolleen, harava käteni ulottuville, puoliso rassaamaan moottorisahan ketjua, kuopus syömään marjoja, keskimmäinen vuolemaan puukolla, esikoinen pyöräilemään jonnekin kauas, minulle maalausteline ja pensseli lähettyville, toisaalle liina allemme ja kirja syliin. Silloin alkoi yhtäkkiä loksahdella: niiden avulla näin, mitä todella tarvitsemme pihalta. Edelleen moni yksityiskohta odottaa itseään, mutta viis siitä…

Yleensähän puutarhat suunnitellaan sellaisiksi, että niissä ei voi elää. Jokainen puutarhahanska, lelu ja polkupyörä on niissä syylä, virhe, joka särkee silmää ja pitää siivota pois. Meidän pihamme haluan suunnitella sellaiseksi, että roju, sekamelska ja elämän rikkaruohot kuuluvat lähtökohtaisesti sen osaksi, jatkuvasti liikkuvaksi, kauniiksi ja hauskaksi tunnelmaelementiksi.

Kun päässäni loksahti, minne haluan pyykkinarun, kaikki muukin alkoi rakentua tarkemmin.

Hyväksi lähtökohdaksi huomasin myös sen, että ensin mietitään ne jutut (kuten puusta puuhun kulkeva pyykkinaru), jotka ovat riippuvaisia jo olemassaolevista pihan rakenteista, ja vasta sitten mietitään muu.

Pihamme maan maisemaan kuuluu metsän varvikkoa ja sammalta (joiden päällä ei voi kävellä) ja tien hiekkaa. Pienen kulutuksen alueille voi laittaa nurmikkoa, mutta raavin päätäni sen kanssa, mitä laitetaan suuren kulutuksen kohtiin: kuistien eteen, useimmin kuljetuille reiteille. Nurmikko ei kestä niissä. Hiekka kulkeutuu joka paikkaan sisälle. Sepeli ja kaikenlainen sora tuntuu kamalalta paljaiden varpaiden alla. Inhoan kaikkia muita kivetyksiä paitsi luonnonkivi-laatoituksia, mutta niissä taas lentää koko ajan naamalleen, kun sandaalien kärki tai kottikärryn pyörä jää kiinni reunoihin. Eniten rakastan sileäksi kulunutta, haravoitua metsämaata: se on kaunis, kumpuileva, sammaloituva, pehmeä ja sileä jalkojen alla, ja sen rajapinta nurmeen ja varvikkoon näyttää luonnolliselta. Ongelma on, miten sellainen tehdään. Nykyisessä kodissamme on pihassa savea, ja se on paljaaksi kuluneena todella rumaa ja sotkevaa.

Ehkä runsaasti kuluville paikoille laitamme ihan vain hiekkaa mutta kastelen sitä sammal-piimällä, niin että se pakkautuisi kovemmaksi ja sen ääriviivat sulautuisivat osaksi muuta luontoa…

Oheisessa kuvassa näkyy tuloväylä meidän talolle. (Ongelmahan ennen rakennusvaihetta on, että pihaa on mahdotonta hahmottaa, ennen kuin talo on paikalla, ja rakennusvaiheessa ongelma taas on, että kaiken maailman rojut ja nosturit ja muut ovat näköesteinä.) Tarkoitus on, että kun piha on valmis, sinne ei yleensä enää ajeta, vaan autot kääntyvät kellarin pariovien vierellä. Nyt maasto viettää loivasti pihalle, mutta tietä pengerretään niin, että se jää alemmalle tasolle, ja tien ja pihan välissä on penger.

Oli vähän yllätys, että kellarin tämä pää jää näin paljon näkyviin. Talosta tuli huomattavasti korkeampi ja suurellisempi kuin oletimme… Saunakuisti (jonka ovi näkyy nosturin vierellä) on enemmän saunaparveke kuin kuisti… Kestää vielä aikaa, ennen kuin hahmotan, mitä pihalle tarvitaan tältä osin. Ja erittäin tärkeää on miettiä näitä nyt, eikä vasta sitten, kun talo on valmis. Pihasuunnitelmat muuttavat porrassuunnitelmia ja monia muita, vielä tekemättömiä juttuja, routasuojia laitettaessa voidaan hyödyntää kaivinkonetta ja materiaalia samalla jo muuhun pihaan, sen sijaan, että työtunteja ja materiaalia kuluu hukkaan, kun tavaraa kasataan johonkin, josta se parin kuukauden päästä pitääkin siirtää muualle, kun siihen tuleekin jotain muuta ja niin edelleen.

Toinen murheenkryyni on pihan koillisnurkka. Se näkyy talomme yläpäädystä, olohuoneen, työhuoneen ja meidän makuuhuoneemme ikkunasta. Tuon kulmauksen takana häämöttää vasemmalla meidän pikkumökkimme. Kulmauksessa on vesikaivo, joten paikalla ei voi mellastaa oman mielen mukaan. En tiedä, mitä tekisin tälle kohdalle (ja hirretkin ovat kuvassa siinä tiellä, ja tämän kirjoitushetkellä yläkerta, jota rakennetaan maassa). Pistetäänkö kaivinkone jyrsimään maata niin, että paikalla on törmän sijaan rinne? Vai pengerretäänkö tuo jotenkin sievästi? Vai tuodaanko maata paikalle, niin että saadaan rinne mutta lähemmäs taloa?

Mitä kaikkea tarvitaan?

Autotalli. Siitä kerroin edellä.

Tie. Se jää siis talon alapäätyyn ja levenee siinä sellaiseksi, että siinä voi kääntyä. Pihan pohja rakennetaan sellaiseksi, että autolla pääsee tarvittaessa kummallekin kuistille, mutta väylät naamioidaan sellaisiksi, että niihin ei tulisi kenellekään mieleen ajaa

Rondelli. Tien loppupään levennys on sen verran iso, että sen keskelle mahtuu pieni rondelli. Siihen tulee luultavasti luonnonkivi ja jokin puumainen pensas, esimerkiksi syreeni, ja hiukan maanpeittokasveja. Se vangitsee katseen pois tiestä ja autoista, jäsentää suuren tilan, peittää talon korkeutta.

Jossain vaiheessa ajattelin rondelliin metsäpuita, vaikkapa jonkin kuusen, mutta paikka on niin aukea ja siihen täytyy tuoda multa muualla, että se kannattaa hyödyntää niille puutarhamaisille kasveille, joita joka tapauksessa haluaisin. Harkitsin rondelliin omenapuuta, mutta sitten mäkättäisin joka kerta perheelle, kun auto tai moottorisaha käy pihalla, että nyt menee pakokaasuja omeniin. Lisäksi jos omenapuu viihtyy paikallaan, mätien omenien yli ei ole kivaa kävellä eikä ajaa. Sitten harkitsin pihajasmiketta, joka on ihana tuoksuva pensas, mutta mikä tahansa pensas olisi näyttänyt liikaa nykyomakotitalolta. Jokin pienehkö puumainen juttu siis tarvittiin, ja syreenejä kaipaan pihallemme joka tapauksessa.

Muita koristepensaita – syreenin ja pihajasmikkeen lisäksi – en kaipaa hiukkaakaan. Ruusupensaita inhoan eniten: ne leviävät kuin rutto ja repivät rikki vaatteita ja poskia, kukkivat kesässä yhteensä 2 päivää ja saavat rumia tauteja.

Puuntekopaikka. Paikka, jossa tehdään polttopuita, on aina roskainen, ja sen roskaisuuden kuuluu kuulua luontevasti ja viehättävästi osaksi paikkaansa. Sen tulee olla sillä tavoin luontaisen miehisen näköinen, että kenellekään hienohelmalle ei tule mieleen mäkättää, että nyt pitää purut lakaista pois ja heti.

Mielestäni saunakuistin ja kellarin edusta tai autotallin sivu voi hyvin olla tällainen paikka. Metsän ja rakennusten kuuluu olla sillä kohtaa rosoisia, ronskeja.

Kaivo ja maalämpökaivo. Maalämpökaivo sijaitsee saunaeteisen lähellä, vesikaivo toisen päädyn lähellä. Vesikaivo on hiukan ikävällä paikalla; sen kohdalta täytyy luultavasti muokata maastoa.

Metsä. Metsää on kaikkialla talon ympärillä, ja se on erittäin kaunis. Puutarhan on tarkoitus lomittua siihen, enkä halua tiukkaa ynseää rajaa puutarhan ja metsän välille. Toisaalta metsän aluskasvillisuus ei kestä samanlaista kulutusta kuin esimerkiksi nurmikko, joten lähimetsässä saa kulkea vain poluilla.

Pyykkinaru. Puusta toiseen kiertävä pyykkinaru ja sillä liehuvat pyykit on yksi viehättävimmistä puutarhan yksityiskohdista, jos sen sijoittaa oikealla tavalla. Kiemurtelin pitkään sen kanssa, mihin sijoitan sen, sillä kaikki paikat tuntuivat vääriltä. Sitten löysin oikean paikan: Saunakuistin sivussa metsässä. Siinä on juuri sopivasti jäänyt puita vielä taloa lähelle, narut saa kiertämään puolikaaressa, niin että se kehystää pihaa, pyykkien taakse peittoon ei jää liian kaunista maisemaa, kulkureitti talosta sinne on lyhyt. Ongelma tosin on, että talon sisäpuolisten askelten kannalta etukuistin läheisyys olisi ollut parempi.

Pyykkinarun luona maa kuluu hyvin paljon. Onneksi alueella on nyt metsämaata, joten se tulee kulumaan kauniisti. Varpuja täytyy hiukan ottaa pois ja joitakin kiviä sirotella reunoille, kokonaisuutta katsellen, jotta maasto ei kulu vain epämääräisen T:n muotoisesti vaan metsävarvut ympäröisivät paikan tasapainoisesti.

Komposti ja haravointikasa. Näiden pitää olla lähellä taloa, varsinkin talviaikana, mutta kompostia ei saa kauniiksi sitten millään. Haravointikasasta taas kohoaa aikamoinen mälli. Olen ajatellut piloillani, että voisin maalata kompostin kermanväriseksi ja runoja täyteen, mutta voi olla, että maali ei pysyisi sen pinnassa… Harkita sitäkin vaihtoehtoa kyllä täytyy…

Näiden on tarkoitus sijaita jollain tapaa autotallin ja pyykkinarujen välissä. Ne olisivat silloin lähellä, sopisivat praktisuudessaan autotallin ja kellarin ja pyykkinarun miljööhön, ja ne olisivat etupihan kannalta piilossa. Ongelma tosin on, että autotallin tienoilla ne näkyvät vähän turhan hyvin saunakuistille. Luultavasti paikkaa pitää hioa ja komposti jättää vaikka jonkin muotopuolen pikkukuusen taakse.

Haravointikasa tarvitaan myös puutarhan toiseen päähän, jonnekin ulkovessan lähelle, sekä siksi, että ei olisi niin pitkä matka viedä puutarhajätteitä, ja siksi, että puolimaatuneelle tavaralle on puutarhassa käyttöä.

Riippumatto. En vieläkään tiedä, mihin tämä laitetaan. Sen hankaluus on, että sen voi ripustaa vain olemassaoleviin puihin – ja ne ovat sopivilta paikoilta kaukana talosta. Puutarhan reunamilla riippumatto taas on älyttömän näköinen. Se ei tyylillisesti ole metsän vaan sievän Muumilaakso-puutarhan yksityiskohta. Riippumaton pitäisi roikkua omenapuista, sillä kuuluu olla peitto ja tyyny ja hyvä kirja tai sitten monta riehaantunutta lasta, joille käy joku huutamassa, että ei se matto kestä teitä kaikkia yhtä aikaa. Sen alla kuuluu olla nurmikkoa, ei kulunutta metsämaata…

Se metsänurkkaus, johon se sopisi ilmansuuntien ja valon ja auringon kannalta parhaiten, on muutenkin käymistilassa. Sen tiellä on iso hirsipino, niin että en ole nähnyt sitä kunnolla sitten viime kevään, ja vaikka hirret nyt häviävät, sen ja tulevan puutarha-puutarhan väliin on kieritetty valtavia järkäleitä talon kohdalta, joten edelleenkään en hahmottaisi aluetta kunnolla osana pihan kokonaisuutta. Ja lisäksi sen kohdalla maasto kohoaa yhtäkkiä niin, että meillä on tällä hetkellä kaivettu maajyrkänne pihalla, josta en tiedä, yritetäänkö sitä tasoittaa loivaksi rinteeksi vai päinvastoin jyrkentää ja muurata luonnonkivillä seinäksi, ja siinä kulmauksessa on myös vesikaivo, jolle pitäisi tehdä ulkonäöllisesti sitten jotain.

Pieni nurmikkoinen aukea liina- ja patjalököilyä varten. Hauskinta kesässä on minusta levittää liina tai pari patjaa nurmikolle, laittaa aurinkovarjo sen päälle, heittää tyynyjä ja kirjoja mukaan ja sitten torkkua ja lueskella kesän helteisimmät hetket, yksin tai kainalokkain läheisten kanssa. Liinapaikan pitää olla mahdollisimman lähellä talon etuovea. Viileällä ilmalla sinne voi tuoda peiton, siinä tanssin aamujumppani, luen lehden ja syön aamupalani.

(Etuoven lähelle paikka, missä istuskella kotiin tultua.) Nykyisessä kodissamme yksi tärkeimmistä asioista puutarhassa on etuoven lähellä penkki, jossa hengähdän lähes aina ennen kuin astun kotiin. Sinne myös tulen aina ensiksi istuskelemaan ja haistelemaan, miltä tuntuu, kun tulen ulos. Siinä perkaan marjat, teen käsityöt. Tulevassa talossa penkkiä ei kuitenkaan tarvita, sillä etukuistin omat penkit ja portaat tulevat tähän käyttöön.

Toisaalta kun sitten astun kotoa ulos ovesta ja portaista pois, jotain siinä pitäisi olla… Mitähän siihen oikein kaipaan? Jotenkin automaattinen ratkaisu olisi laittaa johonkin lähelle pöytä syömistä, seurustelua ja askarteluja varten ja pihakeittiö. Toisaalta… hmm. Pöydästä ja pihakeittiöstä tulee helposti muuri, jonka yli eivät askeleet eivätkä katseet kulje ympärille, enkä haluaisi niin ahdasta ja ennalta-asetettua miljöötä. Toisaalta ulkopöytä ja pihakeittiö saisi olla lähellä taloa ja vesipistettä, koska sisällä keittiössä ja vesijohdon luona rampataan kuitenkin.

Monia asioita puutarhassa ei voi siirtää lähelle puutarhan etelärajaa, koska eteläraja on metsän pohjoispuoli ja usein varjoinen ja kostea. Talon sivuun paahteiselle etelärinteelle kasautuu ihan liikaa asioita: marjapensaita ja omenapuita, pihakeittiö ja pöytä, riippumatto, kasvimaa, puutarhakasvit… Mitähän siellä etelälaidassa sitten oikein on?

Toisaalta etelärinne voi kesällä olla kaikelle liian kuiva ja paahteinen, varjoton. Hmm.

Pöytä ja pihakeittiö, syömistä, askartelua, seurustelua varten. Tämä hallitsee tilaa aika paljon, sillä tämä näkyy kauas. Tämän myös pitäisi olla melko lähellä ovea. Pöytä-nuotiopaikka-paketti ahdisti minua pitkään, kunnes sekin löysi paikkansa. Se ei saa olla suoraan etuovea vastapäätä, vaan siitä hiukan sivussa, lähellä tietä ja rondellia. Tarkoitus on, että nykyistä tietä lasketaan hiukan ennen sen tuloa pihaan, niin että sitten pihan ja tien väliin jää penger. Sen penkereen ajattelin tukea ihan vain kevytsoraharkoilla. Heti penkereen päällä olisi sitten pihakeittiö ja pöytä, ja penkereen päällä kiertäisi pieni muurake, jossa kasvattaisin mausteyrttejä.

Saa nyt nähdä, miten korkea tästä penkereestä tulee. Jos siitä tulee kovin korkea, minun kevytsoraharkko-viritelmäni voivat olla vaarallisia.

Marjapensaita ja omenapuita. Nämä rytmittävät aukeaa lääniä, jakavat puutarhaa eri tiloihin ja tekevät paahteisiin paikkoihin varjoisempia soppeja.

Omenapuiden juurelle kannattaa istuttaa aina mustaviinimarjapensas, sillä monet omenapuita järsivät eläimet eivät pidä mustaviinimarjapensaista.

Nämä vaativat syvää, muualta tuotua multaa, valoa. Niin tyylillisesti kuin käytännöllisesti näiden yhdistäminen metsään on haaste.

Yrtti- ja kasvimaa. Näiden suhteen raavin päätäni. Kasvimaa vaatii tuontimultaa ja se vie paljon tilaa lämpimimmiltä ja taloa läheisimmiltä paraatipaikoilta, eikä meillä ole paraatipaikkoja kovinkaan paljoa. Haluaisin rytmittää pihaa muutamalla muuratulla kasvimuurilla, siis sellaisella, jossa on keskellä syvä kolo multaa ja yrttejä varten, mutta saa nähdä, koska me sellaisia saamme aikaiseksi rakentaa eikä niihin mitään perunamaita saa.

Siirtolohkareita. Nämäkin rytmittävät nyt aukeaa lääniä. Näitä sammaloitan piimä-sammal-seoksella. Näitä meillä on tontilla odottamassa, pienehköjä ja yksi oikein iso. En vielä ihan tiedä, miten käytän niitä.

Ei tulekaan puroa vaan salaoja kääntöpaikan jätekivistä. Pihamme itä- ja etelärajaa pitkin kaivettiin oja, koska keväisin kyseinen piha-alue on tähän mennessä ollut aina mutavelliä, kun sulamisvedet valuvat siitä läpi. Ajattelin, että ojan paikalla saisi myöhemmin kulkea pieni puro. Puro oli tarkoitus laittaa kiemuraiseksi ja hauskannäköiseksi, niin että se ei näyttäisi ojalta. Puroa voisi reunustaa puutarhan puolella marjapensaita, ja toisaalta ne estäisivät näkymää metsään.

Päädyin siihen, että puro laitetaan umpeen. Se katkaisee ikävästi metsän pois pihasta. Sen sijaan kun talomme edessä ei tarvitse enää ajaa autoilla, paikallaoleva iso jätekivi työnnetään kyseiseen puroon, ja se toimii erinomaisena salaojana. Sen päälle on sitten laitettava maanpeittokangasta, pressua tms, ja sitten sen päälle vasta multaa tai hiekkaa.

Risunuotiopaikka. Tämän paikan suhteen raavin päätäni. Sitä ei voi sijoittaa lähelle taloa, kipinöiden vuoksi, ja mietin, onko mikään paikka tarpeeksi kaukana talosta eikä kuitenkaan ole ihan metsän sisällä (metsäpalokaan ei ole erityisen hauska juttu). Sitä paikkaa kuitenkin tarvittaisiin.

Nuotiopaikka on iso ja se reunustetaan suurilla kivillä, niin että siinä voi polttaa aika isojakin risuja. Risuhiilloksen päälle kivien varaan voi myös asettaa ritilän ruuan valmistamista varten. Kiviä ympäröi puiset, sekalaiset lauta- ja tukkipenkit. Risunuotioalue on aina vähän roskainen, ja haluaisin, että se rosoisuus sopisi siihen paikkaan… Nuotiolla olisi myös ihana tuntea suuren metsän läsnäolo.

Ehkä jokin melko varjoinen ja pimeä paikka olisi hyvä.

Ehkä raivaisimme etelänpuoleisesta metsästä jonkin pienen aukean? Se olisi Hirmukalliomme juurella, varjoinen paikka, jonka lähellä lapset voisivat käydä leikkimässä luolassa. Risunuotiolla hyttysetkään eivät haittaa.

Nuotiokallio. Talon pohjoispuolella pienen matkan päässä on sileä sammaleinen kallio, jolla on tällä hetkellä nuotio- ja ruokapaikkamme. Se säilyy edelleen nykyisessä käytössään. Se on sen verran kaukana, että sinne otan varmaan edelleen pesuvadit mukaan ja tiskaan ruoka-astiat paikalla syömisen jälkeen.

Leikkimökki.

Keinu ja puuhun kiipeilyköysiä.

Ulkohuussi. Se on tontillamme jo. Se on hauska vaaleanpunainen rakennus, joka sijoitettiin sellaiseen paikkaan, että se on jo metsän puolella mutta nosturi ylti nostamaan sen sinne… Se ei ole ihan pihapiirissä mutta hyvin lähellä – ihan paraatipaikkojen vieressä, mikä ei ihan ole hyvä juttu.

Linkkejä ja yksityiskohtia piharakennelmista

Leikkimökille täytyy laittaa kunnon tuulettuva alapohja, koska maasto on kostea. Etsiskelen leikkimökkiä, joka olisi hyvin erilainen vakioleikkimökkiin verrattuna eikä muistuttaisi taloamme. Se jää paikoilleen, vaikka lapsia ei olisi lähimaillakaan. Rakennusperintösivuilla oli ihana kuvia vanhanaikaisista leikkimökeistä, samoin eräässä blogissa. Pirkan kylät ry myy hauskaa luhtiaitta-leikkimökkiä, ja lastenhuone.fi sekä Tenavalehti ja Yle.fi-sivuilta voi käydä myös katsomassa ideoita.

Ulkohuussin ostimme käytettynä 80 eurolla huuto.netistä. Uudet maksavat 500-1500 euroa. Käytettyjä mutta melko uusia ja vastaavia löytyy yleensä 200-300:lla. Maalasin ulkohuussin sisältä todella suloiseksi, laitoin sinne ruusuja ja runoja ja niin edelleen. Kuvia löytyy Talolla on väri -sivuilta.