Blogi
taloista, huoneista, kodeista,
rakentamisesta
Maria Kesti
d
…ensimmäiset paperit on allekirjoitettu, pankista haetaan lainaa, tontilla kauhoo kaivinkone…
d
26. 5.
Kaivinkone jyllää tontilla taas. Istun tässä vieressä. Aurinko siivilöityy puiden läpi. On lämmin, mutta minulla on toppavaatteet. Tässä tulee vielä kylmä.
Mitäs nyt on tapahtunut? Meillä on kai lupa – kaupungin verkkosivuilla on ollut jo 20.5 saakka ilmoitus, että ”23. 5. 2011 annetaan rakennustarkastajan lupapäätökset seuraavissa rakennuslupa-asioissa ja toimenpidelupa-asioissa”, ja sitten perässä on luettelo ja luettelossa meidän nimemme. Rakennusmestarin mukaan se tarkoittaa, että olemme saaneet luvan, mutta en luota asiaan ennen kuin paperit ovat kotona.
Rakennuslupahakemus muuten piti tehdä osittain uudestaan, sen jälkeen kun olimme lähettäneet sen – siinä oli jotain ihan outoja muotoseikkoja, joille rakennusmestari puisteli päätään. Ja sitten tarkastaja olikin viikon lomalla ja niin edelleen…
Tämänpäiväistä kaivuuta ja soraa ollaan odoteltu kolme viikkoa. Joka kerta homma on peruutettu aina edellisenä päivänä. Ja me olemme aloittaneet taas närkästyneen soittokierroksen – lastenvahti peruutetaan, urakoijan tulo peruutetaan, mitään ei uskalleta sopia seuraavalle viikolle, kun ikinä ei tiedä, milloin kaivuu ja sora onnistuu ja se olisi nyt ensisijainen juttu kuitenkin…
LVI-suunnitelmat ja sähkösuunnitelmat odotuttavat edelleen itseään. Toisin sanoen niiden tekijät näkevät, että ei tässä ole vielä tulenpalava kiire, toisin sanoen sitten kun ne tulevat, MINULLA on tulenpalava kiire saada LV- ja ilmastointiurakoijat ja niin edelleen. Kaivonporauksen poraaja on sairas, ja sitäkin täytyy odottaa.
Toisaalta samaan aikaan on olo, että asiat kyllä järjestyvät. Tässä mennään. On ihan hyvä, että ehditään aina välissä sopeutua henkisesti ennen kuin tapahtuu… Aikataulun ennustamattomuus tietenkin ottaa päähän, ja puolison paluu pian töihin painostuttaa…
Ylemmässä kuvassa näkyy sydänkallio vihdoin kokonaan. Se on juuri täsmälleen talomme kokoinen. Se on sileä ja lämmin ja ystävällinen, pehmeäksi hioitunut ja vankka.
Viereisessä kuvassa sydänkallion päälle on tuotu jo soraa. Kuvassa näkyy vielä ihan pieni pälvi sydänkalliota (juuri siihen kohtaan liittyy salaisuus, josta minä ja puoliso emme kerro muille). Muutoin kallion päälle on levitetty erittäin karkeaa ja isoa soraa, jossa ei ole nollaa mukana (=sora toimii salaojituksena, eikä siinä saa olla mitään hienojakoista eikä hiekkamaista mukana). Sen päälle laitettiin maanpeittokangas (joka toimii ainakin tienpohjassa uskomattoman hyvin; sillä ja pienellä kerroksella soraa saa suostakin ajokelpoisen). Sen päälle laitettiin hienojakoisempaa mursketta, jossa sitten kuuluu olla sitä nollaa.
d
2. 5. 2011
Täällä ollaan, tontilla. Kaivinkone kaivaa ojaa Tomtegropista metsään. Yöllä on ollut pakkasta, ja kannettavaa tietokonetta on kylmä naputella. Aurinko paistaa, linnut sirkuttelevat, on pieni pohjoistuuli. Metsä on kostea. Luntakin on vielä muutama kummallinen kasa varjoisissa aurausvalleissa.
Tuntuu kyllä absurdilta istua tässä kaulaan saakka savinen haalari päällä, sahanpuruisella siirtolavalla, kaivikoneen ja traktorin murina korvieni ympärillä ja naputella hentoja näppäimiä, katsella elektroniikan hienostuneita piirtoja, siirtyä yhtäkkiä täältä raskaasta metsän saapastelusta lingvistiseen pohdiskeluun. Samalla tämä tuo hyvää etäisyyttä, minun yksityisen tilani, pienen kuplan, jonka sisällä tehdä päätöksiä muista irrallaan.
Huh, miten sormet ovat kohmeessa.
Tomtegropista kaivettiin oja pois, ja se tyhjenee – mutta se on hiukan kupera, niin että miten se toinen puoli, pitääkö tässä räjäyttää kalliota, voi ei – mihin ne vedet nyt johdetaan, tuonne vai tänne, tähän ne tulevat lopullisesti mutta pitäisikö nyt väliaikaisesti antaa niiden mennä tuosta vain ja laittaa tähän parkkipaikka – miten se maalämpökaivon porauslaite tuonne pääsee, sinne pitää laittaa kolme ojarumpua, kun se meneekin noin vinosti se oja – miten se sisäänkäynti kellariin, pitäisikö tästä ottaa nyt maata vai jättää sittenkin – ai, eikö puita ollutkaan kaadettu sähkökaapelin kohdalta, kaadetaan nyt sitten – laitetaanko sittenkin se maalämpökaivon porauskoneen reitti kulkemaan noiden puiden tuolta puolen, pääseekö sieltä – niin ja tämä kuorma-autojen kääntö- ja purkupaikka, tämä on liian mutavellia, tuosta pitää ottaa muta pois ja laittaa tilalle rompoli, sitä saadaan tuolta mutta saadaanko tarpeeksi – ja niin se tienristeys, siihen pitää saada Y-haara, se kannattaisi tehdä nyt, siihen tarvitaan ojarumpu, mutta niitä aiempia ojarumpuja, joita ajattelin, niitä ei tarvitakaan – niin ja talon paikkaa pitäisi kaivaa vielä hiukan isommaksi, ja porstualle se paikka, mitkä ne porstuan mitat ovat, en erota noista piirustuksista, ne ovat liian pienellä – niin ja siihen kääntöpaikalle pitää saada maanpeittokangas ja sepeliä, ai niin paljon, ai isoilla koneilla, huomiseksiko, ai pitää ensin antaa kuivua vielä – tuo kasa pois – ai tuonne tuli kasaa, hmm – mihin nuo sitten – ai huomenna tarvitaan tänne kaveri ajamaan tavaraa paikalleen – hmm.
Minulla on kaksi tunnetta. Toinen niistä kokee, että mitä ihmettä minä näitä juttuja täällä päätän. En tajua näistä yhtään mitään. Olen ihan tollo. En ollut tajunnut hankkia edes putkimiestä päättämään näistä asioista kanssani. Rakennusmestari ja kellariurakoijakin tulevat vasta huomenna. Toinen tunne kokee, että onneksi minä olen täällä. Kukaan ulkopuolinen ei olisi hoksannut, miten nämä pitää tehdä juuri meidän tontilla ja mikä juuri meidän kannaltamme on tärkeää. Ja ammattilaiset vielä tuntuvat usein etenevän vaihe kerrallaan, ennakoimatta, mitä tulee seuraavaksi, kun taas tällainen tollo noviisi kysyy usein oikeat kysymykset. Ja minä näköjään olen ihan taitava hoksaamaan monenlaisia vaihtoehtoja ja tekemään hyviä päätöksiä ylipäätään.
Kaiken linkittäminen yhteen on silti liikaa minun käsissäni.
Ja tämä kaikki kaivaminen maksaa silti ihan tolkuttoman paljon.
Meitä molempia, sekä minua että puolisoa, tarvittiin täällä koko päivä. Onneksi puoliso on koti-isä ja minä teen väitöskirjaan, niin että meidät voi irrottaa tänne talolle, kun saimme lastenvahdin. Miten ikinä pärjäämme sitten, kun puoliso aloittaa heinäkuussa työt? Ja miten ne perheet rakentavat, joista molemmilla vanhemmalla on työ, josta ei voi irrottautua?
Saanko tehtyä ollenkaan väitöskirjaa loppukeväällä ja kesällä?
Ai niin. Rakennuslupahakemukset laitoimme sisään juuri ennen pääsiäistä. Jihuu.
Oheisessa kuvassa näkyy, kun Tomtegrop on alkanut tyhjentyä. Oli kyllä hassun näköistä, kun kaivinkone aloitti kaivamisen. Valtavat aallot löivät läpi talon pohjan. Veneen olisi voinut ottaa mukaan.
d
13. 3. 2011
Kävin tänään tontilla. Kääntöpaikka oli mutavelliä. Olin ajatellut huomenna merkitä talonpaikan ja fiksailla sen suuntaa, mutta talonpaikka oli yhdistetty uima-allas ja luistelukenttä. Tältä se näyttää.
Talonpaikan voi merkitä vasta sitten, kun paikalle kaivetaan oja, joka johtaa vedet pois – ja samana päivänä pitäisi sitten kaivaa talonpaikkaa isommaksi paikkamerkintöjen avulla…
Sain taas niin paljon uutta tietoa, että olen hiukan sekaisin. Kestää aina aikaa, ennen kuin jutut jäsentyvät. Joka ikinen ammattilainen ja juuri rakentanut ymmärtää projektit eri tavalla.
Parhaillaan funtsin, onko meillä oikeastaan pohjatöiden ja ulkoviemäröintien ynnä muiden suhteen urakoijaa vai ei. Täytyypä soittaa perustusten rakentajille ja ihmetellä.
Silti on ihan olo, että homma pysyy hanskassa eivätkä ne hanskat ole hukassakaan kuin hetkittäin.
d
29. 3. 2011
Saimme uudet kuvat talosta. Annoin lapsille edelliset: isot paperilakanat, joissa oli pohjapiirustus, julkisivukuvat, leikkaukset.
Seitsenvuotiaani levitti ne lattialle. Hän hätkähti, kun sanoin: Tuo tuossa on sinun huoneesi. Tuossa on sinun ikkunasi.
Hän hyppeli pitkin kotia silmät loistaen: En malta odottaa, että me muutamme sinne!
Hän viivasi kuvista minun ja puolison nimen pois ja kirjoitti tilalle omansa. Sitten hän huomasi portaat ja niiden alla olevan komeron.
Sinne hän kirjoitti: Harry Potter. Omaan huoneeseensakin hän kirjoitti Harry Potter. Isoveljen makuuhuoneessa luki kohta Dudley Dursley, meidän makuuhuoneessamme Petunia Dursley ja Vernon Dursley. Etuovelle hän piirsi kirjekuoren.
Iltarukouksen jälkeen hän kyhjötti mytyssä peiton alla, paperit edessään, kynä ja kumi kädessään. Katsoin häntä hymyillen ja tiesin juuri miltä hänestä tuntuu.
d
27. 3. 2011
Nyt asiat etenevät vauhdilla. Hongalla rekisteröitiin, miksi me oikein tarvitsemme perustuspapereita. Nyt piirustukset ovat minulla hyväksyttävänä ja kaikki loksahtelee paikoilleen.
Epäröin silti. Menimme henkisesti mäkeen projektin aiemmassa vaiheessa, ja nyt haluan nuuskia jokaisen askeleeni etukäteen, että en loksahda suorittamaan väkisin ja uskomaan pakkoihin ja kiireisiin. Meidän jaksamisemme ja tuntumamme on avainkysymys tässä talossa: jos meiltä menee tuntuma ja into, kaikki tulee epäonnistumaan.
Tiistaina tapaamme rakennusmestarin. Nyt, kun kellaripiirustukset ovat valmiit, täytyy varmasti sopia mahdollisimman pian palaveri sähkö- ja LVI-suunnittelijan kanssa, Nyt kaiken voi viimeistellä rakennuslupakuntoon. Onkohan sähkö- ja LVI-suunnitelmien kanssa tapahtunut mitään, kun en ole hoputtanut perään?
Yksi ihana juttu tuli myös: jossain vaiheessa pohjapiirustusvaiheessa minulta meni ohi, että porstuan ikkunat ovat leveämmät kuin korkeat. Olin nipottanut ikkunoista tolkuttomasti, enkä tiedä, miten ihmeessä olen laittanut nimet papereihin, joissa porstuan ikkunat ovat vääränlaiset. Olen kärvistellyt asian kanssa kuukausitolkulla. Uskoin, että niitä ei voi enää muuttaa. Kun arkkitehti soitti viime viikolla kellarikuvista, katsottiin muitakin muutoksia taloon, ja hoksasin yhtäkkiä kysyä niitä ikkunoita.
Nepä saatiin vielä muutettua.
Eiköhän kaikki tässä siis järjesty.
Aargh! Ja silti olen nyt paineinen. Menimme ihan oikeasti mäkeen aiemmin: kaivinkone-episodi tontilla oli hirveä niin henkisesti kuin fyysisesti. Saven ja veden määrä oli ensimmäinen epäonnistuminen ja vielä kallis sellainen, ja meihin tuli kauhu: tuleeko jokainen vaihe projektissa olemaan näin iso ja kallis yllätys? Yhtäkkiä meiltä vaadittiin hirveästi työtä, tontilla räyhäsi valtavia koneita, minä hypin vierellä kahdenkymmenen asteen pakkasessa kuolemakseni palellen, rahaa paloi päivä päivältä, eikä ikinä edes tiennyt, kaivetaanko tänään, joten lastenvahdit ja muut järjestelyt menivät sekaisin. Samaan aikaan oli joulu ja esikoisen synttärit. Ja sitten yhtäkkiä kaikki pysähtyi kuin seinään. Jäätiin odottelemaan papereita. Meille jäi olo, että emme tajua yhtään, mitä tapahtuu. Samaan aikaan meille tuli perheeseen iso muutos, kun sain väitöskirjaan apurahan. Sekä minä että puoliso aloimme jännittää näitä isoja muutoksia, ja puolison jaksaminen töissä ja ylipäätään elämässä oli varsin kortilla.
Olemme viikko viikolta päässeet perheenä sinuiksi taas taloprojektin kanssa. Nyt on toinen kuukausi lopuillaan siitä, että puoliso hoitaa lapsia ja minä olen työmaailmassa. Nyt huomaa, että meidän pariskunnan tiimi toimii ja olemme me.
Tulipa parempi olo, kun kirjoitti tämän. Itse asiassa tunnen kyllä, että paineeni on ihan hyvää painetta: kehollista valmistautumista siihen, että kohta mennään täysillä ja astutaan askeleita, joita ei enää peruuteta.
d
13. 3. 2011
Edelleen odotellaan Hongalta alustavia perustuspiirustuksia, jotta kellarisuunnitelmat ja rakennuslupapaperit voidaan tehdä. Järjelliseltä kannalta tämä odotuttaminen ei ole pitkään aikaan ollut hyvää käyttäytymistä Hongalta, mutta olen henkisesti tarvinnut tätä taukoa.
Lähdin liikaa suorittamaan rakentamista, eikä mistään tule mitään silloin. Tämä projekti on liian iso sellaiseen. Täytyy olla hiukan kauempana, antaa asioiden vain mennä, tyhjentää oma mieli. Vasta silloin pystyy rekisteröimään ne tärkeimmät teot, valinnat ja puuttumiset.
Viikonloppuna myös eräs sukulaisemme järkyttyi, kun emme olleet pyytäneet häntä rakentamaan. Hän on vuosikymmeniä puhunut, että hän sitten rakentaa meille sellaisen talon että. Hän oli kyllä käynyt mielessäni… mutta en oikeasti ollut tajunnut, miten iso firma hänellä on ja että hän on tehnyt Hongankin hirsitaloja montakymmentä.
Vielä olisi tilaa antaa hänelle yhtä sun toista suurta tehtäväksi, ja niin jo ajattelimmekin. Kallistun kuitenkin yhä enemmän toiseen suuntaan. En haluaisi sotkea tähän projektiin yhtäkään sukulaista tai ystävää, ja haluaisin siivota siinä jo mukanakin olevat pois. Minulla tulee varmasti menemään sukset ristiin rakentajien kanssa, olen vain sellainen ihminen, enkä halua niitä jännitteitä sukulais- ja ystävyyssuhteisiin. Pidän sitten suuni kiinni tai olen hiljaa, jotain murtuu kuitenkin peruuttamattomasti. Minulla naksahtelee aina pää luovissa projekteissa ja haluan solmia suhteet rakentajiin puhtailta papereilta, sekä kynteni että lämpöni näyttäen, ja sukulaisten tai ystävien kanssa en ole valmis olemaan niin tiukka ja miehinen kuin millainen olen rakentajana. Haluan mieluummin maksaa turhaa rahaa ulkopuolisille rakentajille kuin kärvistellä sielu ruvella sitten vuosikausia.
Käytännössä käy sitä paitsi niin, että vaikka meillä olisi miten ulkopuoliset rakentajat, paikalla tulee kuitenkin häärimään sukulaisia ja ystäviä kaikissa toivottomissa yllätyksissä, joita tulee. Haluaisin säästää lähipiirin niihin hetkiin.
Minun ja puolison ja sukulaisten yhtälö ei myöskään ole hyvä rakentamisjutuissa. Olemme juuri ja juuri päässeet tasapainoon meidän perheen työnjaon kanssa. Jos paikalla olisi sukulaismies häärimässä, puolisoni ei kestäisi lojaaliuttaan olla poissa rakennustyömailta, ja sen velvollisuudentunnon tuottamaa stressiä, paniikkia, ahdistusta, kiirettä, riitaa ja typeriä tilanteita en jaksaisi hetkeäkään. Kyse ei ole siitä, että haluaisin kontrolloida kaikkea, määrätä kaikesta enkä antaa hänen ottaa vastuuta. Kyse on siitä, että hän kammoaa koko maailmassa eniten käsillä tekemistä, rakentamisen päätöksiä ja valintoja ja vastuullisuutta, mutta hän tuntee tästä niin paljon huonoa omatuntoa että ajautuu aina vähän väliä lupautumaan sen ja tuon väsäämiseen. Kaikki sukulaismiehet keskustelevat aina hänen kanssaan meidän taloprojektista, vaikka hänellä ei ole aavistustakaan siitä, missä mennään, eikä hän tahdokaan tietää. Hän haluaa tulla mukana, nauttia talosta ja tukea minua, eikä hän edes muista, mitä olemme valinneet, koska niillä valinnoilla ei ole hänelle merkitystä.
Sen olen oppinut taas tässä projektissa, niin kuin väitöskirjaa tehdessäni ja kaikissa muissakin elämän-isoissa valinnoissa, että vaikka käytännön päätökset ja järjestelyt ovat tärkeitä ja merkittäviä, ainoat todelliset valinnat ovat ne, jotka vaikuttavat meidän arkeen, elämään, siihen, keitä olemme ihmisinä. Jos valitsemme jotain, joka ei ole meitä, kaikki käytännöt puuroutuvat ja pystyttävät seiniä eteen. Maailma ei ole järkevä, looginen paikka, eivätkä projektit etene kausaalisesti.
Länsimaissa ongelma tietenkin on, että jos ajattelee laillani, ihmiset heittäytyvät yleensä lapsiksi ja tunteellisiksi ja tekevät sitä, mitä lystättää ja mistä pääsee helpoimmalla ja mistä muut kärsivät eniten. Sen hakeminen, mikä tuntuu todella oikealta ja mikä vastaa juuri meidän sydämen ääneen, vaatii kokemusta ja pitkäjänteistä työtä. Luovuus ei ole sitä, että tekee, mitä juolahtaa mieleen ja sättää innoissaan kaikessa, vaan sitä, että löytää järjestelmälliset ja jatkuvasti uudelleen arvioitavat keinot toteuttaa alkuperäinen, kaiken paikalleen loksauttanut intuitio.
f
26. 2. 2011
Olen hiukan öönä talon suhteen. Kaikki seisoo tällä hetkellä – odotamme Hongalta kellareiden mittapiirustuksia, jotta kellaripiirustukset voidaan tehdä ja rakennuslupahakemukset lähettää – mutta en myöskään tiedä, mitä ajatella ylipäätään.
Puolisosta tuli helmikuun alussa koti-isä, ja minä olen huhkinut täydet päivät väitöskirjan kanssa, johon sain apurahan. Yhtäkkiä suhteeni kotiin ja asumiseen muuttui, enkä tiedä, mitä ajatella tulevasta talosta nyt. Kun kuljen mielessäni tulevassa talossa, kuljenkin ihan eri reitit kuin kuvittelin aiemmin. Käteni laskee eri tavaroita eri paikkoihin, puolison askeleet näen erilaisina kuin aiemmin, elän, siivoan, lököilen, nautin elämästä, teen töitä eri tavoin kuin ennen.
Suoraan sanottuna tässä uudessä elämässä, jossa en ole kotiäiti, en jaksaisi suuremmin kiinnittää aikaa siihen, millainen talo on. Haluaisinkin ehkä jatkaa vuokra-asumista… tai jotain… En voi kontrolloida sitä, miten puolisoni ja lapset käyttävät nykyistä kotia, enkä jaksaisi nähdä hetkeäkään vaivaa siitä nipottamiseksi, että kaikki on ihan väärin ja rumasti sekaisin.
Ainakin mielikuvissa on siirrettävä tuleva talo pois L. M. Montgomeryn tunnelmallisista kodeista Harry Pottereiden Weasleyn taloksi, joka on rimpsin rampsin rempallaan, sikin sokin ja täynnä elämää.
Painovoimaisen ilmanvaihdon kanssa on ongelmia. Saa nähdä, mitä teemme.
Millaisen talon haluan nyt?
Ainakin haluan edelleen hirttä… ja sitä, että talossa voi nostaa jalat ylös ja hengittää, tuntea talon pehmeänä ja lämpimänä ympärillä, tuntea aidot materiaalit ja niiden kosketuksen ja äänimaiseman. Haluan… portaat… takan… minulle työpöydän… laudoista tehtyjä kaappeja. Haluan sen, mikä on tulossakin, mutta…
En halua rakentaa sitä taloa. Minua ei huvita järjestää näitä kaikkia juttuja. En haluaisi vääntää joka asiaa sataan kertaan, niin kuin on täytynyt tehdä, jotta saan edes jotain siitä, mitä haluan.
d
11. 1. 2011
Rakennusmestarilta tuli asemapiirrokset. Niitä täytyy vielä hiukan hioa, mutta yksi askel on taas saatu eteenpäin.
Minun ja puolison täytyy taas mennä tontille, mittaamaan talon kulmasta rajaan ja katsomaan kompassilla talon ilmansuunnat.
Päähänottamisia: ravaamme koko ajan tekemässä jotain tontilla, mikä vie hirveästi aikaa ja järjestelyjä ja hermoja, ja puolet niistä teoista on yleensä turhia. Päivän päästä saamme lisäksi aina tietää, että pitää tehdä lisäksi vielä jokin juttu tontilla, jonka olisimme ihan hyvin voineet tehdä viime reissulla, mutta nyt pitää mennä paikalle taas erikseen.
Huomioita rakentamisesta: Tällaista rakentaminen tuntuu olevan. Kaiken suhteen pitäisi aina olla ihan lunkina ja rentona, sillä suurin osa jutuista pitää kuitenkin tehdä uudestaan. Monet syyttävät hankaluuksista sen-ja-sen ammattitaidottomuutta, mutta minusta tuntuu kyllä siltä, että kyse on vain liian-monta-lusikkaa-sopassa-jutusta. Ne ihmiset ovat aarteita ja ihmeitä, jotka osaavat rytmittää lusikoita yhteen.
Kaivo- ja maalämpöfirmasta soitettiin, ja niistäkin jutuista asiat selvenivät.
Yleisurakoitsijamme tuli käymään. Allekirjoitimme paperit siitä samasta urakasta, jonka Honka olisi voinut tehdä meille. Odottamaan jäimme vielä tarjousta perustuksista ja sisätöistä, koska niistä ei ole vielä tarpeeksi tietoja. Hiukan hirvitti laittaa taas nimeä paperiin.
Tarjous kuulosti hyvältä. Sisältö on sama kuin Hongalla, ja myös nosturi ja vuosihuoltokäynti laskettiin hintaan mukaan.
Ilmi tuli, että työmiesten majoitus kuuluu tietenkin meidän maksettavaksemme. Kiva kiva. Pistettäisiinkö Airiston matkailuhotelliin? Kysyn asiaa veljeltäni, sopisiko hänelle, että työmiehet (2-5 kappaletta) voisivat asua lähellä saaressamme kesähuvilassa… Lisäksi tontille pitää järjestää puusee.
Puusee sinne on pitänyt pykätä ties miten kauan… Jos tarvikkeet hankitaan paikalle, työmiehet voivat rakentaa senkin paikalle.
d
9. 1. 2011
Kaivamisten lasku tuli: viisi tuhatta euroa.
Glup.
Rakentamisessa tehdään ällistyttävän paljon juttuja, joista ei voi valita, että ”hmm, tuo on noin-ja-noin kallis, entäs jos tehtäisiinkin noin, mitä se sitten maksaa” ja ”hmm, tämä täytyy kyllä tehdä, mutta otetaan ensin selvää sen hinnasta”. Kaikki tehdään mutu-tuntuman pohjalta, ja eksakti hinta tiedetään aina vasta jälkikäteen. Ja siinä vasta palaakin rahaa, jos yritetään ensin ottaa selvää, miten kannattaisi tehdä.
Viisi tuhatta euroa.
d
21. 12. 2010
Talon pohja on suurin piirtein puoleksi kaivettu esiin. Pohjana on aivan tasainen kallio, joka viettää hiukan länteen päin. Kaivajat kehuivat pohjaa parhaimmaksi mahdolliseksi.
Aatonaattona hommat jatkuvat vielä. Asteita on luvattu parikymmentä, pakkasta. Minun pitäisi tulla meidän lasten kanssa paikalle, ainakin käymään. Voi kääks.
LVI-suunnittelija kävi myös paikalla, ja sain paljon uutta tietoa.
d
17. 12. 2010
Ei tiedetä vieläkään mitään varmaa. Kaivuupäivä siirrettiin maanantaiksi, koska tuli lunta eikä hiekoitus auta silloin liukkauteen…
d
16. 12. 2010
Jaha, vieläkään ei tullut varmuutta. Työt piti keskeyttää tänään, kun traktori ei päässyt liukkaudelta mihinkään. Tänään tuodaan paikalle sepeliä, ja katsotaan taas, miten tässä käy…
Yksi kolo on tehty kallioon saakka, ja maata tosiaan tuntuisi olevan sen parin metrin verran.
Soitin LVI-suunnittelijalle. Hänen mukaansa KVV-vastaava ei vastaa salaojituksista tai sellaisista, vaan vain viemäröinnistä ja vesijohdoista. Hänet päättää niiden asioiden urakoitsija, ja häntä ei tarvita vielä. Salaojitusten suunnittelu kuuluu LVI-suunnittelijalle. Niistä ei tarvita papereita vielä rakennuslupaan, joten meillä ne päätetään kunnolla vasta lumien sulettua keväällä, mutta hyvä on funtsia nyt jo jotain, kun paikalla on niin märkää.
d
15. 12. 2010
Tänään hypin tontilla koko päivän -15 asteen pakkasessa. Kaivinkone möyri maata ympäriltäni, valtava traktori kärräsi savea peräkärryllä pois. Minä hypin ja pompin, join glögiä ja sitten hypin ja pompin taas.
Onneksi pääsin välillä tätini luo lämmittelemään. Kotona kuuma kylpy tuntui taivaalliselta. Tulikuumassa vedessä kelluessa tuntui sisälläni silti edelleen olevan jäätä ja hyhmää.
Huomenna työ jatkuu taas. Näihin kaivajiin luotan, ja ajan paikalle vasta iltapäivällä meidän nuorimmaisten kanssa. Pakkasenkin on luvattu lauhtuvan.
Vielä tänään ei päästy kallioon saakka. Huomista jännitetään siis.
Jännitin kyllä tätäkin päivää. Nyt sitten yritimme keikauttaa vanhan kuvion toisin päin, eli minä menin paikalle eikä puoliso. Homma toimi erinomaisesti. Sitä paitsi puoliso ei olisi päässytkään. Kaivuuta siirrettiin joka päivä aina päivällä eteenpäin, kun lumityöt eivät päästäneet miehiä ja kalustoa paikalle. Kun tämän päivän juttu sitten varmistui, piti yhtäkkiä hankkia parissa tunnissa meille lastenvahti ja pistää koko viikko-ohjelma uusiksi. Mitenköhän ne perheet pärjäävät, joissa molemmat aikuisista käyvät aikataulu-töissä? Mitä isommista koneista ja mitä suuremmista jutuista talonpaikalla on kyse, sitä varmempaa on, että sovitut päivämäärät eivät pidä koskaan ja tieto muutoksesta saadaan vasta juuri ennen sovittua hetkeä.
Serkun ja kaivajan kanssa kohnittiin talonpaikka-aukeaa, ja moni juttu hahmottui. Ensinnäkin voin taputtaa itseäni selkään, että hoksasin ensimmäisenä sen, että koko talon ympäristö on tolkuttoman märkä, joten ojat sen kuivattamiseksi pitää saada paikalle nyt, jotta maasto kuivaa kevääseen mennessä. Minä myös keksin hienot ojanpaikat. Ammattilaiset pistivät ne sitten aika lailla paremmiksi. Kaivajamme on vanha kaivaja-konkari Seppo Elo, ja hänellä tiirailee päässä jatkuvasti ammattimiehen silmä siitä, mitä koko taloprojekti tulee vaatimaan.
Serkkuni antoi myös hyvän ehdotuksen, mihin tuleva autotalli voisi tulla. Senhän sijainti on nyt auki, kun talonpaikka siirtyi lähelle alkuperäistä tallinpaikkaa.
Sain myös tietää, että talolle tarvitaan aina myös KVA-vastaava, joka vastaa nimenomaan näistä salaojituksista ja sellaisista. Se pudotti harteiltani suuren taakan. Olin ollut aika kauhuissani siitä, näinkö vähällä osaamisella olemme tekemässä aika isoja juttuja. Yleensä KVA-vastaavaa ei oteta kuvioihin vielä tässä vaiheessa, mutta tontimme märkyys vaatii hänen osaamistaan jo nyt. Yleensä LVI-suunnittelija on myös KVA-vastaava.
LVI-suunnittelijaan pitäisi ottaa siis yhteys taas. Odottelen vain Hongan energialaskelmia ja muista sellaisia vielä. Tontin salaojituksen lisäksi pitäisi jutella yläkerran lämmitysmuodosta.
Eilen kävimme sopimassa asioita sähkösuunnittelijan kanssa.
Kaivinkone teki tänään ensin syvän ojan märimmistä kohdista pois. Näky oli komea. Joka kauhaisulla kuravettä purskahti valtavina putouksina ja pyörteinä, syöksyi mahtavaa ojaa pitkin ja levisi, kunnes perään pärskähti taas lisää vaaleanruskeita koskia ja aaltoja. Kauha upposi syvälle ja haukkasi sisäänsä multaisia valleja, muutti pienillä liikkeillä koko maiseman. Kaivajan vuorovaikutus koneensa, sen mahdin ja kykyjen kanssa oli ihailtava. Miten jotain niin isoa ja voimakasta voi hallita niin hyvin?
Kotimatkalla näin koko maaston kaivinkoneen silmin. Miten helppoa kaikki onkaan! Tuossa on jokin ruma kohta – no ei kun napataan se pois. Kaikki raskaat arkityötkin tuntuvat yhtäkkiä pieniltä ja vähäisiltä…
d
4. 12. 2010
Edelleen ollaan kuin täit tervassa: varmuutta perustuksista ei ole edelleenkään, ja siksi muutkin projektin osa-alueet tuntuvat tervalta… Tontilla kairattiin, ja tietoa saatiin, uusi talonpaikka valittiin, mutta nyt uusi paikka pitäisi kaivaa puhtaaksi kallioon saakka, jotta saadaan täysi varmuus.
Pakkasta tuli ja lunta, ja häkellyin siitä, miten nyt käy. (Miksi kukaan ei varoittanut, että pitäkää tulenpalavaa kiirettä, talvi tulee vastaan…) Päästäänkö perustussuunnitelmia – ja rakennuslupahakemuksia – ja kaikkea – hahmottelemaan vasta keväällä roudan sulettua… Kaivinkonefirman mukaan routaa ei ole vielä liikaa, ja ensi viikolla hankien läpi tulee joku kaivelemaan tonttia.
Jos talo paalutetaan, paalujen pitää olla vähintään 1, 5 metrin korkuisia. Jos laitetaan kellari, sen lattian on oltava niin vahva, että se kantaa koko talon. Ongelmia tulee, jos kallion korkeus vaihtelee paljon talon alla, tai silloin on ainakin vaikeaa saada paikalle kellaria.
Jos täytyy vaihtaa paljon maata (savea hiekaksi tms.), kallista ei ole se täyttömaa vaan ne tuhannet rekkakuljetukset paikalle.
Kun paikka on kaivettu auki, rakennusmestari ja rakennustarkastaja lyövät viisaat päänsä yhteen ja funtsivat, mitä on paras tehdä.
Oman tontin moreenia kannattaa siirtää syrjään ja käyttää sitä täyttömaaksi. Kaikkialle talon kylkeen ja alle se ei käy, mutta moneen kohtaan kylläkin.
Tapasimme sähkösuunnittelijan ja soitin sähköyhtiöön, tilasin sähkösopimuksen. Puoliso on juuri nyt kaatamassa puita uudelta talonpaikalta. (Se homma on valtava. Onneksi hänellä oli juuri nyt muutama työtehtävätön-työpäivä.)
Sain apurahan väitöskirjaan, ja puoliso jää helmikuussa kotiin meidän pienimmän kanssa. Ratkaisu on ihana. Minähän olen se, joka tämän talon rakentaa, joten puoliso todella on meidän pikkuisemme kanssa kotona, mutta rakennusvaiheen aikatauluttamisista ja muista tuli yhtäkkiä helppoja ja väljiä, meidän tarpeisiimme sopivia, meidän jaksamiseemme asettuvia.
d
23. 11. 2010
Soitin eilen sille toiselle urakoitsijalle, jonka tarjouksen Honka antoi meille. Kuulosti tosi hyvältä. Parasta on ehkä se, että he voivat rakentaa koko talon, perustuksista sisätöihin, jolloin sama porukka huolehtisi kaikesta.
Periaatteessa pitäisi teettää vielä kolmas tarjous, mutta ongelma on, mistä löytää väen, joka on tehnyt aiemmin nimenomaan Hongalle töitä.
Rakennusmestarin kanssa juttelin talon perustustavasta, ja ihana uutinen on, että kun matkaa kallioon on näin paljon, tulee halvemmaksi tehdä kellari kuin ottaa savi pois ja täyttää soralla. Olin ollut ihan rikki siitä, että puoliso ei saa omaa tilaa taloon, miesten tilaa, ja nyt sitä yhtäkkiä on koko talon pohjan koolta.
Jos kuitenkin täytyy paaluttaa, on myös kolmas vaihtoehto, jossa kallioon laitetaan ilmastointiputket, jotka valetaan täyteen. Jos maa vaihdetaan, maa pitää vaihtaa suuremmalta alalta kuin itse talo. Talon ympäriltä pitää vaihtaa maata noin kahden metrin pituudelta.
Jos laitamme kellarin, ongelmana on tietenkin se, miten saa vedet pois, koska sitä on paljon. Salaojituksen täytyy olla todella hyvä. Putkia tulee talon alle ja vierelle.
Hmm. Entä jos salaojaputki menee rikki talon alla? Kääk. Voiko kellarin lattian tehdä sellaiseksi, että putket pääsee tarkistamaan kohtuullisen helposti?
Nyt odotellaan kairaajan raporttia, ja sitten pohditaan lisää. Puita ei kannata kaataa ennen kuin päätökset on tehty. Rakennustarkastajalta kannattaa kysyä, millainen perustus hänen mielestään olisi hyvä näissä olosuhteissa.
d
19. 11. 2010
Jee, pankissa oltiin hakemassa lainaa. Sen saamme viikon kuluttua. Nyt sitten katsotaan tämän viikon pankkitiliä kieli keskellä suuta. Taloon on huvennut jo aikamoinen määrä käyttörahaa…
Talonpaikalla kairattiin eilen, ja tuloksena oli savea 1-3 metriä. Sitten oli vastassa kallio. Samaa oli vähän kaikkialla, vaikka taloa olisi siirtänyt.
Siirrämme varmaan taloa sen verran länteen päin, että alle tulisi maksimissaan 2 metriä kallioon. Lisäksi rinteestä kaivetaan maata pois, niin että siellä kallio olisi lähempänä maanpintaa. Luultavasti silloin ei tarvitse paaluttaa, vaan savi vaihdetaan vain soraan.
d
17. 11. 2010
No niin, nyt on taas kevyt olo! Viimein loksahti paikoilleen, mistä on kiikastanut parin viikon verran: tässä taloprojektissa minä olen isäntä, se, joka päättää, se, joka koornidoi, se, joka kantaa vastuun virheistä ja mokista, mutta talonkaivuu-juttujen kohdalla kävi niin, että tämän perheen mies joutuikin isännän rooliin. Kaiken kukkuraksi tuloksena oli ikäviä asioita, epäonnistumista valtavan raskaan rähkimisrupeaman jälkeen. Ahdistuimme kumpikin tästä keikauksesta: hän meni lukkoon joutuessaan epäonniseen vastuuasemaan, minä kärsin avuttomuuden ja syrjään joutumisen tunteesta.
Samaan tilanteeseen tulemme varmasti joutumaan vastedeskin. Olen tämän taloprojektin päällikkö, mutta moottorisahaa en käytä enkä paljon muutakaan vastaavaa, eivätkä työmiehet yleensä edes puhu naiselle. Täytyy siis pysyä hereillä asiasta ja keikauttaa valta minulle saman tien takaisin tällaisten tilanteiden jälkeen, koska kumpikaan meistä ei siedä oman itsen kohdalla perinteistä sukupuoliroolijakoa.
Olen ollut koko päivän puhelimessa ja hankkinut taas tietoa, erityisesti puukuituvillasta ja katon höyrynsulkumuoveista. Sielu on täynnä tarmoa.
d
12. 11. 2010
En saa mitään aikaiseksi talon suhteen. Jännitän pankin ja kairaustulosten kohtaloja – ja ne siirtyivät jälleen. Pankissa todettiin, että meidän kannattaa odottaa henkilökohtaisen pankkineuvojamme paluuta lomalta, laina kyllä tulee sitten parissa päivässä, kun annamme tällä tapaamisella mahdollisimman paljon tietoja. Kairaaja taas väitti, että emme olleet lähettäneet hänelle karttoja, ja hän tuleekin nyt sitten vasta huomenna.
Voi räähkä. On taas epävarma olo: tuleeko tästä mitään? Mistä kaikesta olen nyt myöhästynyt, kun en kestä ajatella koko taloa muutoin kuin odottamalla pankin ja kairausten tuloksia? Sähkösuunnitelmia pitäisi ainakin tehdä – ja sopia sähkösuunnittelijan kanssa ylipäätään – ja ties mitä. Kostean tilan seinistä sain uutta tietoa, niistä pitäisi soitella vielä lisää ja informoida rakennusmestaria – . Pitäisi kysyä niistä katon höyrynsulkumuoveista ja alapohjan villasta, ja näille verkkosivuille pitäisi päivittää vaikka mitä tietoa…
Uutta pankkitietoa: lainahakemukseen tarvitaan myös paperit tontista sekä muusta omaisuudestani.
Perustus-kevytsoraharkko-paketista huomasin, että käsirahan maksamisen jälkeen minun pitäisi toimittaa piirustukset ja leikkauskuvat Maxitille, ja sitten saan Maxitilta tarjous-asiakirjan. Toimitusajankohdan lähestyessä harkot pitää tilata Maxitilta viikko ennen toimitusaikaa. Mukaan tarvitaan tarjous-asiakirjan tarjousnumero ja Hongan asiakasnumero. Pakettiin kuulu harkot ja laastit.
d
8. 11. 2010
Allekirjoitimme Hongan-sopimuksen 31. 10. 2010. Nyt sitten mennään! Ylihuomenna käymme pankissa hakemassa lainaa. Torstaina kairaaja tulee tontille.
En kerro tässä ihan tarkkaan Hongan-sopimuksen sisällöstä… Tärkeintä on, että meille jäi hyvä turva sen suhteen, että jos pankista ei saada lainaa tai pohjatutkimuksissa ilmenee jotain entistä järkyttävämpää, kauppa voidaan purkaa tai siirtää ilman suuria ongelmia.
Pystytyksestä Honka esitti tarjouksen, joka olisi 35 700 euroa. Siihen ei kuulu sisäjuttuja, eli se tarkoittaa, että talo rakennetaan ulkoapäin valmiiksi. Välipohja, kantavat rakenteet ja vasat asennetaan. Hintaan sisältyy nosturiauto (noin 1000 euroa), ja huoltokäynnin 1 1/2 vuoden kuluttua. Honka oli myös hankkinut toisen urakoitsijan tarjouksen, joka on ESMP Oy, Etelä-Suomen Mökkipalvelut Oy. Heidän tarjouksensa oli 29 000 euroa. He ovat tehneet Hongalle ennenkin töitä. Heidän tarjoukseensa ei sisälly nosturia eikä huoltokäyntiä.
Heilumme sen suhteen, otammeko Hongan miehet rakentamaan vai emme. Hintaeroa on aika paljon verrattuna toiseen tarjoukseen, vaikka nosturin ja muun ottaisi pois. Toisaalta Hongan rakentajilla on aina suurempi vastuu Hongan talosta kuin ulkopuolisilla rakentajilla.
Pankkilainasta: talon kokonaissumma ei ole vielä selvillä, joten pankkineuvojamme ehdotti, että haemme väliaikaista lainaa näistä alkujutuista (talopaketin käsirahasta, maaperätutkimuksista yms.). Summa tarkistetaan, kun kokonaiskustannusarvio on valmis. ASP-luottoa voidaan antaa vasta silloin, kun varsinainen rakentaminen aloitetaan! Luottohakemukseen tarvitaan mm. työpaikkatiedot, ammatit, kuukausitulot, työsuhteen alkamisaika.
Jarmo neuvoi, että paljon säästää, jos pääsee työmaalle siivoamaan viikonloppuisin. Kun rakentajat tuntevat, että heistä pidetään huolta, he tekevät parempaa jälkeäkin…
f
Aiemmat blogikirjoitukset rakennusprojektista:
d
…kun vielä vasta suunnitellaan,
tehdään pohjapiirustusta, etsitään tekijöitä…