Blogi

taloista, huoneista, kodeista,

rakentamisesta

Maria Kesti

d

…Kellarin ja hirsikerrosten tekoa…

d

6. 12. 2011

Projekti etenee. Viime kirjoituskerran jälkeen porstua, etukuisti ja saunakuisti ovat saaneet kattoa päälleen, parveke on alkanut muotoutua, kaivinkone ja putkimies kävivät paikalla laittamassa routasuojat ja jatkoputkia. Sisällä tiiliseinät ovat valmiit, pesutilojen harkkoseiniä rakennetaan parhaillaan, kuistien ja parvekkeiden lattia on lopullinen versionsa. Uusin juttu on nurkkalaudat talon nurkissa.

Pelkäsin, miltä mustat syöksytorvet näyttävät vaalean nurkkalaudan rinnalla (jotkut laittavat näihin kohtiin valkoiset syöksytorvet), mutta hyvältä ne näyttävät. Ylipäätään olen ilahtunut siitä, että ne, mitä olen kutsunut talojen syyliksi (tuuletusristikot, sähkökaapit, kattoturvatuotteet…) eivät särähdä silmään vaan asettuvat osaksi kaunista kokonaisuutta. (Tai sitten olen nyt niin ihastunut tähän taloon, että pitäisin sammakoitakin seinillä pikantteina yksityiskohtina.)

Kuvista muuten kannattaa kuikuilla savupiippua. Itselläni ei ollut aiemmin intohimoja savupiippujen suhteen, en ollut huomannut tuijotella niitä ollenkaan, mutta onneksi muurarilla oli asiasta näkemys. Talo näyttäisi varsin toiselta, jos piippu olisi suora, niin kuin useimmissa taloissa.

Kuistien ja parvekkeiden kaiteiden osalta Hongalla oli tullut hassuja ongelmia. Ilmeisesti arkkitehdillä oli jäänyt niiden osalta piirtäminen kesken, mutta puutavara oli lähetetty silti niiden kuvien mukaan. Piti tilata kokonaan uudet kaiteet.

Nyt, kun ne tulevat kokonaan uusina, olisi ollut mahdollisuus muuttaa saunakuistin portaiden paikkaa. Paikkaa olisi muutettu siksi, että maa on huomattavasti korkeammalla ikään kuin talon takapuolella kuin edessä. Niitä ei kuitenkaan muutettu, koska muuten olisi kulkureitillä ollut ovi koko ajan jonkun naamassa ja saunakuistista häviäisi ikään kuin puolet käyttötilasta. Sen sijaan piti miettiä kyllä muuten homma uusiksi. Veli laski, että portaiden on tultava talosta 4,70 metriä ulospäin, eli jos ne lähtisivät suoraan kuistilta eteenpäin metsään, ne olisivat aikamoinen näky. (Ehkä ihan hauska, mutta turhan hallitseva kuitenkin.) Toinen vaihtoehto olisi se, että portaat tekisivät heti L-mutkan – mutta silloin ne tulisivat puoleenväliin kellarin parioviaukkoa. Tämä ei sinänsä haittaa, mutta ajatus oli, että pariovien luokse pystyisi peruuttamaan autolla. Eilen keksin hauskan kolmannen vaihtoehdon: portaat saisivat tehdä kaksi mutkaa, niin että ne tekisivät ikään kuin siksakin. Silloin ne eivät veisi liikaa tilaa, ja ne olisivat vekkulin näköisiä. Veli ja Mika kuitenkin kommentoivat, että ne olisivat hyvin työläs (=minulle kallis) tehtävä.

Päädyin outside the box -ratkaisuun. Saunakuistin portaiksi tulee metalliset kierreportaat. Niitä saa uusina ja käytettynä hyvin edullisesti, eivätkä ne vie tilaa juuri lainkaan. Jos ne alkavat myöhemmin tökkiä silmiä, siksak-portaat voi edelleen rakentaa paikalle. Nyt sitten täytyy lähteä googlailemaan verkosta, millaisia vaihtoehtoja on. Ainakin ne maalattaisiin jollain hauskalla värillä.

Tiilikuvassa näkyy talon sisältä työhuoneen ja saunan välistä harkkoseinää ja olohuoneeseen näkyviä tiiliseiniä. Kyseiseen tiilikulmaukseen tulee sitten meidän takka. Tällä hetkellä tiiliseinät ovat valmiit, mutta en ehtinyt ottaa niistä tänään kuvia.

Muurarin kanssa oli tullut väärinymmärryksiä, joten tontille tilattiin paljon vääriä tiiliä ja piti tilata lisää oikeita. Meidän saunaeteisen puolella muurattiin vääränlaisia tiiliä polven korkeudelle. Muurari olisi purkanut ne pois, mutta minusta ne olivat aivan yliveto juttu. Meidän talo näyttää entistä enemmän siltä, että se on vanha ja sitä on korjailtu ja laajennettu useaan kertaan…

Kosteisiin tiloihin laitamme erilaiset rakenteet kuin rakennekuviin oli alun perin piirretty. Työmiehet bongasivat taas, että suunnitelmat eivät olleet ihan paikallaan vaan niitä sietää ruksailla järkevämmiksi. Muun muassa kosteiden tilojen lattiat olisivat niiden mukaan laitettu reippaasti muuta lattiaa korkeammalle, kun asian olisi hyvä olla päinvastoin.

Kaivinkonekuvassa laitetaan putkia piiloon. Routasuojat olivat kuvanottohetkillä jo paikoillaan. Puistelin taas päätäni, kun kyseisestä sepelistä tuli lasku. Tontille ajettu tavara maksaa ihan päättömiä summia. Muutenkin rahanmeno painaa tällä hetkellä. Kaiken pitäisi olla kustannusten ja lainan osalta ihan hyvällä mallilla, mutta sisätöiden menoista on peloteltu niin paljon, että olen kestohuolissani.

Viimeisessä kuvassa on mukana meidän perheen pikkutonttuja. Kuva on sikermästä, jonka otin joulukortteja varten. Lapset olivat taas todella urheita: palkin päällä oli hyvin epämukava istua (myöhemmin kävi ilmi, että kuopuksen housut olivat kuoriutuneet pyllyn osalta pois kokonaan), he itkivät ja marisivat mutta aina kun käskin, he vetivät naamansa riemastuneeseen irveeseen… Lasten osalta taloprojekti on mennyt ylipäätään tosi hyvin. Edelleen kaikki on heille seikkailua ja hauskaa ja jännittävää. Usein he ovat jännittäneet muutoksia niin, että sitten jossain vaiheessa tontilla pojilla naksahtaa pää ja he tekevät yhtäkkiä jotain ihan arsurdia ja vaarallista – ja vaarallista talolla on. Toistaiseksi kukaan ei kuitenkaan ole pudonnut yläkerrasta kellariin, lapsista on joka kerta kivaa lähteä tontille, olen varannut joka kerta aikaa hassutteluun ja pelleilyyn tontilla, ja vaikka toisinaan joudun ärjäisemään heille turhan kovaa, olen ollut heistä ylpeä.

¨

12. 11. 2011

Joka kerta tontille mennessä vatsa on kuralla… Hermoilu ja jännittäminen ei ilmeisesti lopu missään vaiheessa taloprojektia, kävi sitten asiat hyvin tai huonosti. (Joko jännittää stressaantuneesti tai innostuneen odottavasti.)

Tänään olin tohkeissani tullessani paikalle: porstuan ja etukuistin kattoa on alettu tehdä! Niiden myötä talo sai aivan toisella tavoin kuin aiemmin sitä ilmettä, mitä hain siihen alun perin. Tiistaina ja viime lauantaina olin myös lentää selälleni, kun ikkunoita oli laitettu paikoilleen.

Ikkunoiden suhteen jupisen edelleen mielessäni. Minulle vakuutettiin, että ala- ja yläkerran ikkunoissa yksittäisen ikkunaruudun mittasuhteet ovat samankokoiset. Epäilin asiaa, ja olinkin oikeassa. Kun keskipalkkia ei ole, yläkerran ikkunat näyttävät aivan erilaisilta kuin alakerran. Yläkerrassa taas täytyy olla sellaiset ikkunat kuin on, koska niiden on toimittava varauloskäynteinä.

Ikkunoiden alalaidassa on myös jokin omituinen metallijuttu, josta en tiedä, mikä se on. Meille piti tulla puuikkunat, ei puualumiini-ikkunat. Ehkä jos alkaisin kysellä asiaa ja pitää meteliä, voisin saada ikkunat vaihdettua – ongelma on vain, että niillä kestäisi sitten pari kuukautta tulla valmiiksi, minkä ajan koko taloprojekti seisoisi, taloon ei voisi laittaa lämpöjä sisälle ilman ikkunoita, joten siellä ei voisi muurata eikä tehdä juuri muutakaan ja talvi sataisi ikkunoista sisään.

Talomme ikkunat ovat hyvin kauniit, aitoa puuta ja erittäin lähellä sitä, mitä haluan. Täsmälleen haluamaani ei nykymääräyksillä ja nykyisillä valmistajilla voi saada, edes Rakennusapteekilta. Näihin ikkunoihin saamme nyt siis luvan olla tyytyväisiä. En ala ottaa selvää yhtään mistään.

Se, että ylä- ja alakerta näyttävät erilaisilta, on itse asiassa minusta aika hauskaa. Talo näyttää vanhalta talolta, sellaiselta, jota on eri vuosikymmeninä laajennettu.

Yllättävää on, että nyt kun talo sai katon päälleen, sisällä hirsien sinistymät eivät häiritse minua enää. Nekin näyttävät vain vanhalta talolta. Ehkä emme hio niitä pois tai yritä piilottaa niitä ylipäätään. Täytyy kokeilla jossain huomaamattomassa kohdassa, miltä Osmon harmaat ja konjakit puuvahat näyttävät sinistymien päällä.

Savupiippukuva on otettu yläkerrasta. Salama loistaa keskimmäisen lapsen huoneen ikkunasta. Piippu jää punaiselta osin näkyviin, valkoisesta osalta ei. Ihan kuvan ylälaidassa häämöttävä valkoinen on styroksia, jolla on peitetty kattoon tehty savupiippu-reikä.

(Ihan hyvä, että en ollut paikalla, kun kattoon tehtiin reikää. Huu.)

Seuraavan kuvan olen ottanut yläkerrasta. Ylä- ja alakerran lattiarakenteiden läpi häämöttää kellarin lattia. Yläkerrasta siis edelleen näkyy kellariin saakka.

On hieman hutelo olo, kun taiteilen yläkerrassa irtovanerien ja irtolankkujen päällä 11-, 8- ja 3-vuotiaiden kanssa.

Kävimme tänään myös kellarissa. Kellarissa on irtostyroksit ovina, mutta saimme ne takaisin paikoilleen. Kellarissa oli hyvin salaperäinen tunnelma; valoa tihkui tuskin havaittavasti ylemmistä kerroksista sisään.

Omatuntoa kolkutti, kun työmiehet olivat haravoineet ja lakaisseet kellarin lattian. Työmiehet ovat ylipäätään pitäneet talonpaikan todella siistinä (ja polttaneet ihan kaikki roskat, kröh, mihin en ajatellut puuttua). Olen koettanut aina lauantaisin siivota tontilla mahdollisimman paljon, mutta en olisi selvinnyt urakasta, elleivät Veli ja Mika siivoaisi lisäksi koko ajan perässään. Lantiovaivaisena, viikonloppu-yksinhuoltajana ja muuten vain siivoamista inhoavana rakennuspaikkasiivous on varsin iso urakka.

Tontilla siivoaminen on ylipäätään aika vaikeaa. Olen vähän väliä sormi suussa, mitä voi heittää pois ja mitä ei. Minkä voin ottaa meille omiin kätköihin talteen, turvaan sateelta ja mudalta? Entä jos siivoan toisilta pois keskeneräisen työn välineet ja tarvikkeet? Näissä asioissa olen täysi tollo, koska en itse osaa rakentaa paljoa mitään enkä tunne tarvikkeita.

Viimeisessä kuvassa muurarimme Jaakko Moilanen tekee piippua yläkerrassa.

d

3. 11. 2011

Yläkerta on paikallaan! Kaikki sujui hyvin. Emme päässeet nostopäivänä eli eilen paikalle, mutta jännitimme etänä sopivasti.

Oheinen näkymä tuli vastaan, kun ajoin tänään paikalle.

(Minun täytyy mennä talonpaikalle päiväksi istumaan ja tuijottamaan: tuolta se nyt sitten näyttää. Tietenkin uutsi-kuutsi-tilpehöörit puuttuvat vielä, kuusiruutuiset ikkunat, porstua, saunakuisti, parveke, nurkkalaudat, vuorilaudat ja niin edelleen.)

Serkkuni oli eilen paikalla, mutta hän onnistui olemaan poissa juuri sen kymmenen minuuttia, kun nosturi varsinaisesti nosti talon. Sitä ennen piti ränkslätä usea tunti, että kaikki on oikealla paikallaan. Joka tapauksessa serkkuni videoi talon ympäriltä, ja videoita on nähtävissä verkossa.

Räystäitä katselin mietteissäni. Nyt näen, että yhden jutun olisin sittenkin halunnut toisella tavalla. Moka on omani eikä asian suhteen voi enää tehdä muutoksia. Rähmä.

Yhdestä seikasta ilahduin. Tuuletusritilät, jotka näkyvät talon päädyssä ihan katonrajassa, ovat kamalan näköiset, koska minun piti hankkia ne yhtäkkisesti enkä ehtinyt etsiä tai pohtia vaihtoehtoritilöitä. Oli pakko ottaa

ne, jotka rautakaupassa olivat, ja sopivan kokoisia ei edes ollut ensimmäisissä liikkeissä. Olisin halunnut mustat tai yrittänyt selvittää, voisiko sittenkin laittaa pyöreät, tai olisin maalauttanut ostamani punaisiksi. Nyt näin kuitenkin, että ne ovat niin ylhäällä, että ne eivät häiritse.

Sisältä talo on mullistunut uuden näköiseksi, mutta kuviin tunnelman muutosta on vaikea saada näkyviin. Huoneet suurenivat kummasti. Yläkerrassakin kävin, ja ikkunoista on varsin komeat näkymät. Talo on, kröh, aika korkealla.

Muuraustyöt ovat alkaneet, ja talolla häärää muurari Jaakko Moilanen ja apumies John Holmgren. Talon sisäkuvassa näkyy piippua, joka on edennyt rintakehäkorkeudelle. Piipun vasemmalle puolelle tulee keittiön puuliesi, taakse saunan kiuas ja oikealle olohuoneen takka.

Sitten sain rakentajamme Velin kuvia talon nostosta, ja sain luvan liittää ne näille sivuillekin. Kuvat näyttävät niin hurjilta, että sydän alkoi hakata pelkästään kuvien katsomisesta. Oli

varmaan ihan hyvä, ettemme olleet paikalla…

Faktuaalisessa nostoprosessissa meni tosiaan vain 5-10 minuuttia aikaa. Katto oli harjan kohdalta auki, ja liinat menivät harjasta sisään tukirakenteisiin. Painoa osoittautui olevan kaksinkertaisesti rakentajien arvioon verrattuna, ja siksi nosturia piti ensin siirtää lähemmäs taloa kuin oli alun perin ajateltu…

Viimeinen kuva on viikonlopulta, kun näimme viimeisen kerran talon kahdessa osassa. Silloin ihailtiin, miltä punamulta näyttää, kun sitä oli vedetty koko alakertaan.

Norsunluun väriä täytyy ostaa taas lisää.

d

25. 10. 2011

ENSI viikolla yläkerta on tarkoitus nostaa alakerran päälle. Nostoviikkoa on lykätty viikko kerrallaan eteenpäin. Minä olen hikoillut hermoilun hikeä. Muurarin pitäisi päästä paikalle; mitä myöhempään muurataan, sitä enemmän joudutaan lämmittämään sähköllä puolivalmista taloa. Ja entä jos emme pääse laittamaan routasuojia ennen kuin pakkaset ja lumet tulevat… Kun kaikki venyy aina useilla viikoilla, talvi tulee nopeasti vastaan.

Lopullista kattohuopaa oli tänään laitettu jo paikalle, kuten ensimmäisestä kuvasta näkyy. Väri on tai sen pitäisi olla ruskea… eipä se juuri mustasta eroa, mutta jos katto olisi sysimusta, se iskisi vastaan huomattavasti voimakkaampana.

Seuraavissa kuvissa näkyy katon varhaisempia vaiheita. Palahuopien alle piti ensin laittaa alushuopaa, ja sitä ennen katto piti tietenkin laudoittaa. Lautojen alla taas on ties mitä kattovasoja, joissa Velillä ja Mikalla oli väsäämistä.

Lisäksi pohdittiin pitkään, miten työstetään se kohta, jossa vesi tulee juoksemaan kattokolmion taitosta pitkin ränniin. Hongan piirustukset olivat niin yleismalkaiset, että vesi olisi niillä ohjeilla jäänyt makaamaan katolle. Samoin vasta työmaalla päätettiin, millaiseksi katkaistaan kattokolmioiden päätylaudan alapää. Kolmanneksi Veli ja Mika joutuivat pähkäilemään räystäslautojen liittymistä yhteen kattokolmion ja lappeen välisessä kulmassa.

Räystäsrakenteita hermoilin pitkään. Epäilin, että ehkä Hongalla ei sittenkään ymmärretty, mitä ajan takaa, sillä näistä asioista ei ole kunnollisia käsitteitä. Stressaus oli kuitenkin turhaa. Räystäistä tuli haluamani: katon ääriviivat ovat ikään kuin hyvin paksut, ja kun seinän vierellä katsoo kattoon ylöspäin, kattovasat näkyvät.

Enää tontilla ei kannata käydä ilta-aikaan, sillä pimeä tulee jo aikaisin. Työpäivää täytyy käyttää talolla käymiseen, jos haluan jututtaa rakentajia myös.

Yläkuvista näkyy myös Osmon talomaalin punamullan väri. Se näytti tuoreena hämmästyttävän ruskealta. Katselin sitä hiukset pystyssä. Kuivuttuaan se on osoittautunut olevansa juuri oikea.

Ensin säälitti kyllä pitkään, että puun syyt ja kuviot jäivät maalin alle. Pidän niistä paljon, mutta punamullan värinen hirsitalo on se, minkä olen aina halunnut.

Norsunluun väriä olen joutunut ostamaan parikymmentä litraa lisää. Näköjään vähän kaikkien on ollut vaikea arvioida, miten paljon menee sellaista väriä, joka tulee joka ikiseen pikkukoloon. Sitä on siis tarvittu kaksinkertainen määrä itse punamultaan eli talon pääväriin verrattuna.

Otin monta lähikuvaa Osmon punamullan ja norsunluun yhdistelmästä, mutta heitin kuvat pois. Kun niitä katsoi koneelta, ne näyttivät ihan tavalliselta punaiselta ja valkoiselta. Värejä on ylipäätään todella vaikea valokuvata niin, että ne pääsisivät oikeuksiinsa. Juuri tärkein, jokin potkaisu, jokin vivahde ja syvyys ja keskustelu toisen värin kanssa, jää puuttumaan. Kaikki latistuu pääväreiksi, jotka lapsikin osaa nimetä, eikä öljymaalin vahva ja lävistävä luonne eroa ainakaan minun ottamissani valokuvissa halvasta akrylaatista.

Tässä on vielä kuva meidän ulkovessan sisältä. Sen ikkunaan saimme syksyllä vuorilaudatkin paikoilleen. Minusta vuorilaudat nauravat juuri oikealla tavalla (minä siis sirkkelöin ja maalasin ne), mutta luultavasti rakentajat hymyilevät niille poskeensa. En tajua, miten he saavat sahattua millilleen suoraan.

d

27. 9. 2011

Tontilla on häärinyt toista viikkoa kolme tai neljä miestä. Olo on helpottunut. Onpa ihanaa, kun Veli ja Mika ovat taas paikalla! Heiltä saa omiin pelkoihin ja tyhmiin kysymyksiin järkevät ja rauhalliset vastaukset. Mukaan on tullut vielä Ilpo maalaamaan, ja yhteyshenkilömme Perttu puuhaa paikalla silloin tällöin myös.

Yläkerrassa nakutetaan ja sirkkelöidään jatkuvasti, mutta ulkonäöllisesti suuria muutoksia ei ole tullut.

Viikon 40 lopulla tai viikon 41 alussa yläkerta nostetaan paikalleen. Se on seuraava vaihe, kun minäkin näen todella, mitä tapahtuu. Samoin odottelen innoissani sitä, että maalari alkaa maalata Lin-pellavaöljymaalilla ikkunanpokia ja Osmon punamullan värisellä talomaalilla talon ulkoseiniä. Toistaiseksi olen nähnyt, että valitsemani Osmon norsunluun värinen talomaali räystäslautoihin ja kaiteisiin ja vastaaviin on täydellinen. En päässyt kokeilemaan maalisävyjä käytännössä lainkaan, en nähnyt niitä koskaan oikeasti. Maaleja ei saisi valita niin, mutta toimitusaika oli niin pitkä (kolme viikkoa) ja maalit piti saada vauhdilla, että tilasin sitten sokkona. Värivaihtoehtoja oli vain muutama, ja luotin siihen, että jos Osmo ilmoittaa väriksi punamulta, se oikeasti on punamullan sävy eikä jokin teollinen kamala…

Osmon talomaalin norsunluu on siis osoittautunut viehättäväksi väriksi, kauniiksi, pehmeäksi kermaksi. Minulla on sota meneillään tavallista valkoista kohtaan, sitä, jota tungetaan ”neutraalina” kaikkialle. Tavallinen valkoinen on häijyin väri, jonka tiedän, neonvärin ja loisteputken räikein risteytys. Se sopii tehovärinä harkittuihin paikkoihin, sinne, missä käytetään monia eri valkoisen sävyjä tai päinvastoin jyrkästi mustaa ja valkoista. Minkään muun kanssa valkoinen ei sovi. Kaikissa vuokra-asunnoissamme on aina ollut ”neutraaleja” valkoisia seiniä, jotka imevät pehmeyden antiikkihuonekaluista, saavat vanhat tekstiilit näyttävät nuhruisilta, korostavat sotkua ja jyrkentävät jokaisen muun valitun värin. Omaan kotiin meille ei tule tavallista valkoista mihinkään, aargh…

Ikkunat ovat tontilla, ja ällistelin niitä. Ne eivät ole sellaiset, kuin olisin halunnut, mutta vaihtoehtoja ei ole. Uudistaloissa pitää olla tietynpaksuiset ikkunat, piste, ja niihin ei saa esimerkiksi ristikoita sisäpintaan eikä aitoristikoita ylipäätään, edes Rakennusapteekilta. Hongan kautta nyt tulleet Skaalan puuikkunat ovat erittäin lähellä sitä, mitä haluan, ja luultavasti ne näyttävät riittävän kauniilta. (Ehkä nikkaroin vielä joskus itse niihin jotkin kömpelöt irto-sisäristikot…)

Silti ottaa pannuun, miten hentoisia väliristikot ovat. Toisesta kuvasta voi huomata, miten ikävältä näyttää, kun sisäristikko näkyy lasin läpi eikä ole aidosti osa ikkunarakennetta.

Muurarilta tuli hinta-arviot. Olin odotellut niitä luu kurkussa, peläten, että tähän kaatuu koko projekti. Tiiliseiniä ei oikein voi jättää poiskaan, kun ne ovat kantavia, ja takkoja taas ei kannata muurata jälkikäteen, koska lattia- ja seinäpinnat menevät pilalle. Muurari laski, että tarvikkeisiin menee 7000-8000 euroa, työhön 12 000 euroa. Hinta on iso, mutta ei niin iso kuin millaiseksi mielikuvitukseni oli jo kasvattanut sen. Kyseessä on kuitenkin koko alakerran läpi menevät kantavat seinät, piippu ja kaksi tulisijaa, töineen ja tarvikkeineen. Tiiliseinät ovat myös suoraan valmiit, eli se, mitä nyt maksetaan, säästetään myöhemmissä pintatöissä ja pintamateriaaleissa.

¨

14. 9. 2011

Olen mietteliäs. Urakoija pyysi, että rakentajat voisivat olla viikon poissa toisella työmaalla, pystyttämässä erään mökin. Lupasin, sillä rakentajat ovat tehneet todella hyvää työtä ja vastuullisesti, ja minusta minunkin tehtäväni on joustaa välillä. Lisäksi tauon

aikana voisimme laittaa routasuojat ja putket kuntoon, niin aika tulisi hyötykäyttöön.

Sitten kävi ilmi, että routasuojia ei vielä voi laittaa. Yläkertaa rakennetaan talomme viereen, ja se nostetaan nosturilla myöhemmin paikalleen. Yläkerta on kaivinkoneen kannalta liian lähellä taloa, joten maansiirto- ja sepelijuttuja ei kannata tehdä.

Sitten kävi ilmi, että rakentajat ovatkin poissa kaksi viikkoa.

Nyt he ovat olleet kolmatta viikkoa pois, minä käyn välillä tontilla katsomassa, miten kaatosade valuu hirsillä, ja hirret ovat alkaneet jo sinertää. En ole ihan tyytyväinen.

Nämä kuvat on otettu ennen tätä taukoa.

Yläkertaa tosiaan tehdään varsinaisen talon viereen. Ylimmissä kuvissa se on jo koko muodossaan. Seuraavissa se on vasta aluillaan.

Yläkerran päätyyn, jossa näkyy vain yksi ikkuna, tulee meidän kuopuksen huone. Päädyssä, jossa on myös oven paikka, on minun ja puolison makuuhuone. Keskellä ovat poikien huoneet.

Alimpana on kuva ihan vain alakerran takaseinästä. Toinen ikkuna on työhuoneen, toinen vessan, ja välissä oleva pieni kolo on saunan räppänä.

d

11. 8. 2011

Lapset tunnustivat autossa matkalla tontille, että heitä jännittää, miltä talonpaikalla näyttää. Itsellänikin kouri sydänalassa. Kun pääsimme perille, koko autollinen huudahti yhtä aikaa: ”Oho!”

Valtava hirsi kohosi parhaillaan korkeuksiin nosturin nokassa. Melkein koko alakerta oli kohonnut valmiiksi. Milloin olimme käyneet viimeksi? Edellispäivänä!

Ensimmäisessä kuvassa on näkymä, jonka kohtaa kun tontille ajaa: alapääty ja kellarin ovet näkyvät, ja porstua ja etukuisti. Toinen kuva taas on otettu ikään kuin toiselta puolen etukuistia.

Otin kuvia ja videokuvasin, mutta kameran ruudulle ei millään saanut mukaan sitä, miten valtavia ja painavia tukit ovat ja miten kaunis niiden pinta on. Säälittää läästiä ulkopinta myöhemmin maalilla peittoon.

Kolmannessa kuvassa näkyy saunakuisti metsän puolelta. Kuvasta voi äimistellä sitä, miten korkealla kyseinen kuisti on… Lisäksi voi vertailla kellarin kalkkisementtiä edellisiin blogikuviin. Kellarimme on ihan eri värinen eri säillä.

Rakentajat päästivät meidät myös sisään käymään. Siellä piti olla varovainen, ettei humpsahtanut suoraa päätä kellariin. Kuvassa keskellä oleva kolo ilmeisesti valetaan täyteen, ja sen päälle tulevat takat.

Toisessa sisäkuvassa näkyy etuseinämme sisäpuolelta. Vasemmanpuoleiset ikkunat ovat olohuoneen. Niiden ja porstuan oven väliin tulee portaat. Porstuan oven jälkeen alkaa keittiö.

Seuraavassa kuvassa on jotain, josta hämmästyin aika lailla: hirsien väliin laitetaan – tiivistenauhaa ja vaahtomuovilevyjä. Niistä Honka ei ole maininnut missään vaiheessa, eikä esitteiden kuvissa eikä näytepaloissa näy niistä jälkeäkään. Oikeastihan hirsien välissä kuuluisi olla pellavarivettä.

Voi hyvinkin olla, että vaahtomuovi on tällä hetkellä kaikissa paketti-hirsitaloissa pakettiratkaisu ja ainoa vaihtoehto, mutta ei-ekologisuudessaan se ei erityisemmin istu Hongan maineeseen. Eihän se vaahtomuovi tietenkään seinän hengittävyyteen vaikuta (sitä tulee niin pienet kaistaleet ja vaakasuoraan), ja luultavasti sen käytölle on erinomaiset perusteet, mutta en kuitenkaan tiennyt sitä tulevan…

d

10. 8. 2011

Eilen kävimme tontilla, ja näky oli komea: hirsiä oli jo noussut seinälle! Hirsien pystytys etenee nopeasti, ja odotan jo, miltä huomenna näyttää…

Samalla hätkähdin. Tajusin vasta nyt, että saunakuistimme on NOIN korkealla. MILLAISET portaat me sinne oikein laitamme? Köysitikkaat?

Maan muotoilusta kiemurtelen nyt. Olisiko sittenkin pitänyt nostaa maata tuosta kohtaa – ja toisaalta se olisi näyttänyt sitten aika hassulta verrattuna ympäröivään maisemaan – nyt se on joka tapauksessa liian myöhäistä,

patolevyt katkaistiin jo – ehkä päätös oli oikea – entä jos ei ollutkaan – . Talon täyttövaihe on kauhea: ihan liikaa pitää päättää ihan liian äkkiä. Hyvää maan korkeutta ei näe ennen kuin maata on jo jonkin verran tullut, ja siinä vaiheessa sitten minä tarvitsisin kuukauden tauon, jotta ehtisin miettiä ja pohtia käytännölliset ja esteettiset yksityiskohdat kuntoon.

Etukuistikin on meillä aika korkealla mutta ei niin taivaissa kuin saunakuisti.

Täytyy ajatella niin, että komeat pitkät portaat ovat näyttävät, juhlavat ja kartanomaiset, ja meidän perhe nauttii portailla istuskelemisesta…

d

3. 8. 2011

Kävin tänään tontilla antamassa tuomioni siitä, millainen kellarin ulkoseinän rappauspinta on. Nyt mieli on täynnä rappausta: tekisi mieli juosta tontille ihailemaan kellarin ulkoseinää uudestaan ja uudestaan, mennä lähelle ja kauas, tutkia värin ja stuktuurin vaikutelmia ja kuvitella hirsiä mielessä kellarin päälle. Taloprojektissa ollaan nyt vaiheessa, joka on minusta taiteilijana mieltäkiihdyttävin: nautin väreistä ja pintamateriaaleista, pintojen struktuureista ja muodoista.

Aiemmin päätin, että pintaan tulee kalkkisementti (eikä mikään silikaatti eikä maali tai vastaava). Se suojaa kevytsoraharkkoa kosteudelta, jäätymiseltä ja halkeamiselta mutta hengittää silti harkon imemää kosteutta pois. Laasti ei myöskään kuoriudu ikää myöten pois, niin kuin maali tekisi. Toiseksi pinta rapataan hyvin kevyesti, niin, että harkkojen saumat näkyvät läpi. Minulle käypänä toisena vaihtoehtona olisi ollut, että pintaan tehdään laastilla kaikenlaisia kumpuloita, niin että seinä näyttäisi vanhalta epätasaiselta kiviseinältä. Päädyin ohueen laastiin kustannussyistä ja siksi, että se on sinälläänkin hauskan näköinen, ja siksi, että kumpulat voi haluttaessa laittaa myöhemmin.

Nyt sitten Mika ja urakoija-vastaavamme Perttu tekivät kuvioita laastiin, ja minä tuijotin niitä silmä kovana. Hierrettyä pintaa en halunnut – se näyttää liikaa laitoksilta – ja kun katselin vaihtoehtoja, en pitänyt harjalla harjatuistakaan – ne näyttävät niin tavallisilta omakotitaloilta. Päädyin kaikkein yksinkertaisimpaan, ihan vain isolla pensselillä pintaan vedettyyn laastiin. Harkkojen muoto näkyy erittäin hyvin laastin alta.

Ensin kyllä raavin päätäni: NOINKO keltaisen värin minä valitsin? Menetteleehän se, mutta tuota noin, hmm. Myöhemmin näin, että kuivuessaan väri on huomattavasti vaaleampi ja hiekkamaisempi.

Oheisissa kuvissa laasti on ihan tuore ja sitä on vasta yksi kerros; väri tulee olemaan myöhemmin vaaleampi ja harkkojen saumat eivät näy yhtä paljon läpi. Laitan taas kuvia tänne verkkoon, kun pinta on lopullinen… Väri on siis Tikkurilan facade-värikartasta 4827.

Täytöt tontilla menivät loppujen lopuksi ihan hyvin. Neljä ja puoli työpäivää niihin meni. Kuvissa näkyy keskeneräistä projektia; LVI-urakoija ja kaivinkone ovat niissä vauhdissa. Välissä käytettiin työpäivä ja pari kärräämään hiekkaa serkkuni hiekkakuopasta; välillä tilattiin salaojasepeliä seinän viereen ja jätekiveä

putkien alle. Muutamia mokia tuli – muun muassa talon alapäädyn putket pitää kaivaa ylös ja niiden alle laittaa jätekiveä ja salaojasepeliä, koska joku lykkäsi niihin liian aikaisin hiekkaa. Toisaalta kyseisestä paikasta ajetaan jatkuvasti nyt eikä siihen voitu vielä laittaa routasuojia, joten voi olla, että alue olisi pitänyt kaivaa myöhemmin joka tapauksessa auki.

Hermoja raastavaa täytöt kyllä olivat. Ensin odotettiin putkimiesta puoli työpäivää, ja sitten putkimies ilmoitti, että kuistien pilarit täytyy kaikki kaivaa ylös ja heittää menemään. Samoja ilmoituksia tuli vähän väliä, mutta aina kävi ilmi, että asia hoituu loppujen lopuksi toisellakin tavoin ja silti piirustusten ja käytännön kannalta ihan oikein. Kaikessa vain näyttäisi olevan aina erittäin paljon ammattimiehillä käytännön funtsimista, yksityiskohtien ja työjärjestyksen hiomista ja monenlaisia ajatuskokeiluja, joita ei suunnitelmissa ja kaaviokuvissa näy.

Kaivinkoneen ja traktorin ja putkimiehen möyriessä tontilla viimeistelin meidän ulkovessaa. Se oli hauskaa puuhaa – muuten olisinkin läkähtynyt tylsyydestä tontilla. Paikalla oli pakko olla koko ajan, jatkuvasti ja ihan yllättäen piti soittaa sepeliä ja sähkömiestä ja traktoria ja linkittää juttuja yhteen ja päättää tuota ja päättää tätä ja muistuttaa tästä ja tuosta ja siitä ja vaikka mistä, ja lisäksi pystyi auttelemaan käytännön hommissa hiukan. Onneksi nyt oli kesä ja lämmin ja oli ihana sää koko ajan.

Ulkovessasta tuli tosiaan suloinen, ja vaikka ensin katselin sitä hiukan äimistyneenä, että tuollainenko siitä nyt sitten tulikin, olen nyt siihen hyvin tyytyväinen. Tänään teimme vielä sen ikkunaan kehykset ulko- ja sisäpuolelle ja maalasimme ne. Kaksivuotias kuopuksemmekin maalasi oikein hienosti.

Käytin ensimmäisen kerran elämässäni sirkkeliä!

d

25. 7. 2011

Hmph. Kirjoitan tontilla kannettavalle tietokoneelle. Kaivinkone seisoo vieressä. Putkimiestä ei näy. Ollaan odoteltu tässä pari tuntia.

Onneksi kaivinkoneen kuljettaja sanoi, että ei laskuta näistä odottelutunneista. Kiltti mies.

Tätä odottelua lukuun ottamatta kaikki tuntuu olevan kunnossa ja ihmiset tietävät, mitä tekevät. Tai niin luulen nyt. Katsotaan, miten käy.

d

10. 7. 2011

Kellarimme ulkoseinät ovat valmiit!

Olemme kurkistelleet uteliaina sisälle, hipsineet muovitetulla lattialla ja ihmetelleet paikkoja.

Tässä on kuvia seinien kohoamisesta. Ristimme kuvien ottamisen hetkellä kellarin sattuneista syistä Tomteslottiksi…

Ensi viikolla tehdään kellarin sisäseiniä ja laitetaan kuisteille pilarit.

Itse olen maalannut tontilla ulkovessaa sisältä. Siitä on tulossa oikein suloinen. (Lopullisessa versiossa pitäisi olla sitten Elsa Beskowin runoja seinille maalattuna.) Johtonuorani on, että ulkovessan pitää näyttää kylpylän toiletilta, ja sisävessan pitää näyttää ulkohuussilta.

Tilasin myös ison määrän Osmon talomaaleja. Hirret on hyvä suojata mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, ja talomaaleilla on kolmen viikon toimitusaika (Osmon talomaaleja ei ihan kaikkialta saa). Hirret on hyvä suojata myös talon sisältä, joten hiukset pystyssä tein lopulliset päätökset sisäseinienkin väreistä. Onneksi sain Sarokkaalta monia Osmon mallipaloja kotiin ihmeteltäväksi…

Oheisen kuvan ottamisen päivänä – sen kuvan, jossa mukana on eräs rakennuttajantytär – juoksimme perheen kesken mölisten talon ympäri ja ajoimme pahoja henkiä pois, ja sitten olimme ringissä kellarin sisällä niin kuin partiossa ystävänpiirissä ja sanoimme yhdessä ”Hyvää työtä, Jeesus myötä, kiitos tästä talosta!”

d

15. 6. 2011

Joka kerta tontilla käydessäni talo on kohonnut silmissä! Ensin laitettiin harkkoja anturoita varten, sitten anturat valettiin, sitten alettiin muurata kellarin seinäharkkoja ja anturoille oli ilmestynyt putkia, anturoille tuotiin soraa. Tänään tontilla valetaan kellarin lattiaa…

Talo näyttää jo ihan talolta! Sen muoto on talon! Se kohoaa koko ajan!

Oheisessa kuvassa se näyttää talolta ensimmäisen kerran. Siinä on laitettu harkoista muotit ja sitten muovia anturoiden valamista varten. Kuva on otettu ikään kuin talon takaa, työhuonekulmasta.

Työmiehiin olen ollut tyytyväinen. Työ edistyy ripeästi, ja työtä selvästi funtsitaan eikä vain tehdä. Keskimmäisessä kuvassa näkyy Veli, seuraavassa Mika. Heitä koordinoi Perttu Meriteqistä.

Yleensä maanantaisin tulee aina jotain, jonka vuoksi olen hetken paniikissa – joku kyseenalaistaa yhtäkkiä urakoijan pyytämää palkkiota, toinen kellarin lämmittämättömyyttä, kolmas puukuituvillan ja niin edelleen. Yleensä asiat aina kuitenkin järjestyvät.

Finnfoamiakin meille tulee… Sitä ei ollutkaan vielä tilattu tontille…

Puhelimessa tulee vietettyä aikaa paljon.

d

7. 6. 2011

Tontilla on suuria tavaroita, harkkoja, rautoja, styrokseja, iso pakettiauto. Päivisin Tomtogropin paahteessa paiskii töitä kaksi tai kolme miestä. Olen käynyt paikalla joka päivä, saanut aina nakiksi puolen päivän työn: puutavaraa tarvitaankin vielä, maanantaina tarvitaan taas soraa ja jokin kaivuri, mistä täällä päin hankitaan betonia, tie pitää lanata. Puhelimessa tulee vietettyä pitkät tovit.

Huomenna menemme pankkiin.

Rahaa menee tässä taloprojektissa. Häijyltä se tuntuu. Kai siihen tottuu.

Katselin mietteliäänä styroksipinoja. Niin, niiden tilalle sukulaiset ovat vannottaneet ottamaan finnfoamia. Olin unohtanut koko jutun, tai en unohtanut, en vain jonkin mielen absurdin logiikan vuoksi yhdistänyt niitä perustusvaiheeseen. Ehkä jos olen hiljaa asiasta, kukaan lähipiiristäni ei huomaa?

d

f

Aiemmat blogikirjoitukset rakennusprojektista:

d

Ensimmäiset hetket

…kun vielä vasta suunnitellaan,

tehdään pohjapiirustusta, etsitään tekijöitä…

d

Rakentamisen toinen vaihe

…kun ensimmäiset paperit on allekirjoitettu,

pankista haetaan lainaa, tontilla jyllää kaivinkone…