Blogi
taloista, huoneista, kodeista,
rakentamisesta
Maria Spiik
¨
Rakentamisen viides vaihe
Talossa asutaan jo!
d
10.5.2013
Lumet ovat vihdoin poissa, ja viimeisen viikon olen maalannut aamusta iltaan. Pidin töistä vapaata ja sen sijaan muutin päiviksi kuistille ulkomaalien kanssa.
Ulkomaalaus on hauskaa puuhaa sinällään, nautin työn jäljestä ja työn liikeradoista ylipäätään, keskittymisestä yhteen puuhaan ja käsillä tekemisestä, mutta en pidä siitä, miten on pakko vahdata säätä ja kelloa. Suojaaminen vie moninkerroin enemmän aikaa kuin itse maalaaminen, eivätkä suojaukset pidä, ja ilman niitä maalaaminen on tolkuttoman hidasta ja varovaista. Ja kun kuistien kattoja maalattiin, valuimme kumpikin puolison kanssa maalia hiustupsusta varpaisiin.
Puoliso tuli siis apuun korkeimpiin kohtiin. Kuistien katot ovat järjettömän korkealla, olemme kiikkuneet tikkailla hankalissa asennoissa kolmannen kerroksen korkeudessa. Lopulta hankimme putoamissuoja-valjaat – ja opettelimme käyttämään niitä, mikä oli oma juttunsa.
Maalaamme nyt siis kuisteja. Muu talo on pakko jättää ensi vuoteen. Vuorilaudat ja vastaavat on kyllä maalattu lopulliseen kuntoon, mutta ensi vuoteen jää viimeinen kerros punamullan väriä.
Hommaa kuisteissa on uskomattoman paljon. Kun sisäkatto ja pylväät, kuistien kohdan seinä, kaiteet ja lattia tulevat eri aineilla ja väreillä ja kun jokaiseen kuuluu harjaus ja suojaus, pohjustuskäsittely ja kaksi maalikerrosta ja kun yhden asian voi tehdä vain yhtenä päivänä kerrallaan, jotta maali ehtii kuivua, ja kun kaikki päivät eivät sään tai töiden vuoksi sovi ja kun parhaimpina päivinä voi maalata yökosteuden vuoksi vain kello 10-18 välillä, homma on ollut aikamoista aikataulullisen palapelin kokoamista. Nyt on saunakuistista jäljellä enää kuistin lattia, etukuistista katto, kaiteet ja lattia.
Kompostoivat vessat pyörivät nykyään ihan hyvin – olin pitänyt aiemmin massan liian kosteana. Sen sijana pikkukärpästen invaasio tuli takaisin. Nyt ostin puutarhaliikkeestä uudet myrkyt. Katsotaan, miten käy. Kovin ekologiseksi nämä ekovessat eivät myrkytysten vuoksi kyllä tule.
Uusi sähkäri on käynyt pari kertaa. On ollut ihmeellistä, että kun jos jostain sovitaan ja yksityiskohdista neuvotellaan, seuraavaksi sähkäri tekee juuri niin kuin sovittiin ja pohdittiin! Uusia pulmia sähköjen kanssa on kyllä tullut esiin, kaikki on alun perin vedetty sikin sokin pitkin poikin, niin että esimerkiksi nyt osa ulkovaloista toimii, osa ei, työhuoneen toinen kattopistoke ei toimi, vaikka ei ole mitään syytä siihen, miksi, ja niin edelleen. Uusi sähkäri joutuu käyttämään aika paljon aivotyötä saadakseen selville, mikä kulloinkin mättää. Harmi, että emme vaihtaneet sähkäriä aiemmin.
Kellarin tulviminen talvella johtui siitä, että kondenssiveden poistoputki seinässä oli tukossa pölystä ja roskasta.
Lattialämmityksen seinätermostaatit toimivat nyt, ja sen firmasta kävi joku säätämässä piirien virtaukset (älkää kysykö, mitä se tarkoittaa). Nyt koko talossa on mukavaa – eikä yläkerta enää ole sauna eikä alakerta jääkaappi.
19.1.2013
Tervehdys pitkästä aikaa! Rakennusblogi oli pitkällä lepo- ja läkähdystauolla. Nyt on taas aika kertoilla siitä, mitä meidän talolla on tapahtunut viime toukokuun jälkeen.
Täällä asumme – mutta kertomus täytyy aloittaa kesästä. Silloin nimittäin aika haihtui olemattomiin.
Rynnin lasten kanssa talolla rakentamassa ja töissä, kaikki oli sekuntipeliä, ja omat ja puolison yöunet jäivät parituntisiksi. Elokuun lopussa meillä oli muuttotarkastus, ja täällä raadettiin ennen sitä ympäri vuorokauden. Sisäportaat tulivat valmiiksi 10 minuuttia ennen kuin tarkastaja lähti pois… mutta läpi talo meni.
Kun joimme puolison ja serkun kanssa tarkastuksen jälkeen kuohuviinia, halatessani serkkua hän iski vahingossa selkäni takana mukin ja pullon yhteen. Muki meni palasiksi. Parin tunnin päästä tönäisin vahingossa oman lasini lattialla nurin. Se meni palasiksi. Parin tunnin päästä puolisonkin lasi lensi tiskipöydällä ja meni sirpaleiksi.
Juuri siltä olikin tuntunut. Sekä sielu että ruumis olivat hajalla, mutta samalla oli hieno tunne: jokin vanha saa nyt särkyä, uusi saa alkaa.
Lasien särkymisen jälkeen hunningolle joutuneen vanhan kodin sisältö piti pakata, sulloa, puristaa kasaan ja raahata tänne. Vanhaan kotiin olivat uudet asukkaat muuttamassa. En ehtinyt yhtään miettiä muuttoa järkevästi, joten koko muutto oli täyttä kaaosta. Onneksi käsipareja löytyi. Syyskuun ensimmäisenä päivänä asuimme virallisesti vihdoin omassa kodissa.
Kaikki oli vielä aivan kesken, mitään hyllyjä tai kaappeja ei ollut, ja kaikki jaksaminen oli kulutettu täydellisesti loppuun. Syksy meni palautuessa, riidellessä ja ahdistuessa. Kaikki, mitä yritimme tehdä, meni täysin pieleen, ja lisäksi oli pakko keskittyä palkkatöihin, joita olimme joutuneet hoitamaan pitkään vasemmalla kädellä.
Nyt täällä asutaan. Joululomalla saimme hiukan alkuun uusia juttuja: meidän vaatekomeroihin tuli hyllyjä, ja sauna laitettiin vihdoin saunomiskuntoon. Niistä on tässä muutamia kuvia.
Vaatekomeroiden hyllyistä on tullut ihanat. Yksi tärkeimmistä asioista, mitä halusin meidän taloon, oli aidot hyllyt. Ne on tehty höylätystä ponttilaudasta, ja vain reunimmainen niistä on ruuvattu kiinni. Toisin sanoen lautojen elämisen raot saa myöhemmin helposti umpeen. Vaatekomeroissa on tilaa ylenpalttisesti; pelkästään yhdelle hyllylle (joka on meillä 70 cm syvä) saa yhtä paljon tavaraa kuin edellisen kotimme valmiskaapeissa yhteen kokonaiseen kaappiin.
Lisäksi on tuntunut kutkuttavalta saada hyllyjä ylipäätään. Meillä on ollut syyskuusta saakka kaikki vaatteet kasseissa, repuissa, matkalaukuissa ja säkeissä. Tuntuu ihmeelliseltä mennä vain komeroon ja ottaa haluamansa, tarvitsematta tonkia joka kerta kasseja, missä se-ja-se nyt onkaan.
Saunan saimme kuntoon niin, että pääsimme ensimmäisen kerran saunaan jouluna. Sekin toi äärettömästi mielihyvää. Portaat lauteille kävimme ostamassa vasta viikko sitten, joten lauteille piti vähän kiipeillä. Lisäksi lauteet ovat vielä kesken ja niihin pitää tehdä kesällä kaide luonnonpuusta, mutta yhtä kaikki ollaan saunottu ja hyvät löylyt ovat tulleet.
Kiuas-valinta tuntui oikealta, ja lauteet laitoimme tarpeeksi korkealle, niin että löyly ei ehdi löysääntyä. Pelkäsin, että tiiliseinä syö saunalta tehoja, mutta niin ei käynyt.
Lisäksi jouluna laitoimme kahvat keittiön kaappeihin. Yhdessä kuvista näkyy keittiötä. Keittiössä hirsiseinä ja tiiliseinä ja lankkulattia ovat olleet upeita, ja samoin olen pitänyt värivalinnoista väliovissa. Ikean Ståt-kaapit näyttävät muovisilta, kun kaikki muu on aitoa materiaalia, mutta ne kelpaavat.
Valaistus on keittiössä ja koko talossa vielä keskeneräinen. Meillä meni sähkömiesten kanssa kaikki puihin, niin että nyt pitäisi tulla jonkun toisen sähköfirman korjaamaan jäljet ja tekemään hommat loppuun. Uuden sähkömiehen hankinnan laitan aina aika ajoin alkuun, ja joka kerta se jää… Sähkötöiden keskeneräisyydestä myös johtuu, että lämpötilaa ei voi säätää huonekohtaisesti, minkä vuoksi meillä yläkerta tuntuu saunalta ja alakerta jääkaapilta. Ja tavara on siis säilötty nyt puolivakituisesti banaanilaatikoihin, kun odotellaan vielä, että ehditään tehdä lisää kaappeja.
Isoja stressejä on aiheuttanut Biolanin Naturum-kompostivessat ja harmaiden vesien käsittelylaite Eko-Matic Willa. Naturum-vessat ovat toimineet ja perhe tottui käyttämään niitä nopeasti, mutta räpeltämistä niiden kanssa on ollut. Niissä on ollut enemmän arkihommaa kuin oletin, mutta ei yli sietokyvyn (kerran viikossa lisätään molempiin purua, ja samalla pesen ja suihkutan ne, 1-2 kertaa viikossa viedään ulos kompostiin tyhjennyssäiliö, mikä on ollut ihan siedettävä homma, 2 kertaa viikossa mössöä harataan ja sohitaan). Ongelmina oli, että viikon, parin päästä käyttöön ottamisesta mössö jumittui Naturumeissa eikä pyörinyt kunnolla. Kesti aikaa ja tarvittiin paljon keskustelua Biolanin neuvojien kanssa ennen kuin syy selvisi: lattialämmitys kuivattaa mössön niin että se jämähtää. Sitä pitää kastella monta kertaa päivässä samalla kun muutoinkin kaataa vettä virtsa-osioihinkin. Tämä ongelma on palannut pari kertaa uudestaan, mössö täytyy ainakin meillä pitää ihan märkänä, jotta laite toimii. Tarvittavaa vesimäärää ei voi mitata, siihen täytyy vain olla tuntuma. Lisäksi mössöä on harattava vähintäänkin kaksi kertaa viikossa, ja jos sitä ei ehdi tekemään, joutuu viikon verran haraamaan jokaisen vessassa käymisen jälkeen.
Haraaminen ei ole kovin kivaa touhua. Minulle se ei ole mikään kynnyskysymys, mutta monelle se voisi olla. Harasta kyllä tuntee, että mössä ei ole pelkkää turvetta vaan mukana on hyvin paljon sitä itseään.
Sitten tuli lisää ongelmia: virtsaputki, joka vie nesteet viemäriin, alkoi vuotaa lattialle. Biolanin harmaa virtsaputki ei sopinut yhteen putkimiehen asentaman valkoisen härvelin kanssa. Luulin, että olen pilannut putken kaatamalla virtsaputkeen kiehuvaa vettä (jotta virtsa ei sakkautuisi). Sitten seurasi uskomaton ruljanssi: Biolanilta lähetettiin meille uusia virtsaputkia, neljä eri kertaa, milloin vääriä, milloin liian vähän jne. Minun piti purkaa toinen vessoista osiin, ja niin sitten meillä oli alakerran vessa kaksi kuukautta osiinsa purettuna, kaikki kakkamössöt esillä. Kun tuli uusi putki, menin taas asentelemaan – ja taas piti ottaa yhteyttä ja pyytää neuvoa ja uutta ja niin edelleen.
Naturumin purkaminen osiin on hyvin hankalaa, kokoaminen takaisin vielä vaikeampaa, Biolanin väittämistä huolimatta. Purkaminen oli kyllä ihan kiinnostavaa ja valtaistavaa, oli aika siistiä pystyä purkamaan oma pönttö osiin, mutta ei se kyllä ihan hennon naisen hommaa ollut.
Lopputuloksena oli tämä: virtsaputkissa ei ollut vikaa, mutta Biolan ei vain ole ihan miettinyt loppuun saakka sitä, miten ne liitetään talon viemäriverkostoon. Liittymää ei saa kunnolla tiiviiksi, ja virtsaputki jää helpoti taitosmutkalle eikä neste juokse sisällä. Naturumien vesilukko laitteen sisällä jää myös usein löysäksi ja alkaa vuotaa. Sen kiristäminen on vaikeaa, sillä kun yhden kohdan saa kireäksi, toinen löystyy. Isäni sai sen sitten kerran puristettua juuri oikealla tavalla piukaksi. Vihdoin sitten sain vessan koottua takaisin.
Kumpikaan vessa ei enää vuoda, mutta on aika pienestä kiinni, että virtsaputki varmasti on oikeassa asennossa.
Sitten tuli yläkerran vessaan pikkukärpäset. Niitä oli ensin hiukan, sitten paljon, sitten tsiljoonittain, pöntön sisällä ja koko vessassa ja kaikissa lampuissa ja ikkunoissa, mustanaan ja taas mustanaan. Yritin hankkia Biolanin suosittelemaa myrkkyä, mutta sitä myydään vain kesäisin. Lopulta ostin kaikki kaupan tavalliset tökötit, ja ensi alkuun ne tehosivat heti. Niiden teho kuitenkin laski nopeasti, ja kärpäsiä tuli erilaisina aaltoina taas lisää. Tehtiin erinäisiä ratkaisuja, ja lopulta niitä ei enää lennellyt ilmassa, mutta lattia oli silti aina mustanaan kuolleita ja puolikuolleita kärpäsiä. Ja sitten niitä tuli alakerran vessaankin. Syydin myrkkyjä päivä toisensa perään vessaan, ja ajattelin, että jihuu, miten luonnonmukaista.
Lopulta löytyi oikea ratkaisu: kun vessaan lisätään viikottain turvetta, se pitää kastella litimäräksi – ja sen veden joukkoon lisätäänkin aimo loraus mäntysuopaa. Sitähän käytetään luomuviljelyssä ja niin edelleen. NYT vessamme ovat toimintakuntoiset ja ihanat.
Näistä takaiskuista huolimatta en edelleenkään olisi valinnut vesivessoja meidän taloon. Luultavasti olisin kuitenkin halunnut sellaiset kompostoivat vessat, jossa tehdään samanlainen istuintaso kuin ulkovessassakin ja säiliöt ovat kellarissa. Naturumit ovat vähän turhan monimutkaiset, ja on hyvin pienestä kiinni, että niiden systeemi toimii.
Ai niin – kuten yhdessä kuvista näkyy, vessojen ilmastointiputki on käsittämättömän ruma. Mietimme parhaillaan, miten sen saisi maastoutettua.
Sitten on aika kertoa siitä, että ensimmäisten pakkasten tullen tekniten tilamme lattialle kellariin tulvi vettä. Säikähdimme aika lailla, sitä tuli koko ajan lisää, ja kellarin lattia oli vielä täynnä rakennustavaraa, sekä käyttökelpoista että täyttä roskaa. Pakkasten hävittyä vesikin katosi.
Jokainen asiantuntija oli asiasta eri mieltä. Yhden mielestä vesi oli kondenssivettä ja tiivistynyttä vesihöyryä ilmasta – sillä tässä kohtaa Willa oli piripintaan täynnä lämmintä vettä, koska ylivuotosuoja oli tukossa (siitä pulmasta kohta lisää), ja olimme juuri asentaneet kellariin väliovet ja sulkeneet ne, sekä asentaneet ilmanvaihtoventtiilit ja pistäneet ne hyvin kiinni. Yhden mielestä vesi tuli selvästi ulkoa, rännijärjestelmämme olivat nimittäin keskeneräiset eikä patolevylistaakaan ollut, kun toisten rakennusmiestemme mukaan sitä ei kannata laittaa. Yhden mielestä salaojat olivat menneet tukkoon ja koko talon perusta ja kellarin seinät oli virheellisesti tehty. Jokainen oli eri mieltä toisten kanssa.
Kun pakkaset tulivat joulukuussa uudelleen, tuli taas vettäkin, ja taas se lisääntyi päivä päivältä uudestaan. Löysimme omin päin syyllisen: vesi on ilmanvaihtokoneen kondenssivettä. Joko se putki, johon koneen kondenssivesi johdetaan ja joka on ulkoseinässä lattianrajassa kiinni, on tukossa, tai sitten kondenssivettä vain tulee ensimmäisenä vuotena julmetun paljon, niin kuin laitteen käyttöohjeissa varoitettiin. Nyt meillä on iso vati putken alla, ja sen käymme aika ajoin tyhjentämässä. Lattia on kuiva.
Niin, ja se Eko-Matic Willa. Oi ei. Hmm. Siis itse asiassa se toimii ihan hyvin, mutta alkuvaikeuksia oli siinäkin ja on vieläkin. Ensinnäkin sen ylivuotosuoja meni hetkessä tukkoon, mutta en huomannut sitä heti. Vinkki: älkää ostako ylivuotosuojaa, se on turha, ei sitä tarvita. Niin että sitten yhden päivän vietin kauhomalla ämpäreittäin ällöttävää, haisevaa, mädäntyneen ruuan ja virtsan sekaista nestettä pois, jotta sain ylivuotosuojan poistettua. Kun tuli aika vaihtaa Willan purupussi (ne pitää vaihtaa meillä 4-5 kertaa vuodessa), nostin taas ämpäreittäin haisevaa tappavan painavaa mössöä pois, tuntikausia, emmekä silti saaneet nostettua pussia. Iäisyyden jälkeen saimme yhdessä puolison kanssa mätäistä pussia piukasti halaten hinattua sen pois. Syy selvisi: ritilä, joka pitää pussin erossa fosforiloukku-vedestä, oli romahtanut alas, ja pussi makasi koko ajan vedessä. Pussin ei missään tapauksessa kuulu painaa niin paljon eikä olla niin ällöttävä.
Kävin viikko pari sitten tsekkaamassa, joko pitäisi pussi taas vaihtaa. Pitää se – ja ritilä on taas romahtanut alas. Konva-Centeristä oltiin hämillään ja hyvin pahoillaan. Kuulemma kenellekään ei ole aiemmin käynyt näin. Nyt sitten laitamme ritilän alle väliin jämäputkia rakennukselta, jotta ehkä seuraavalla kerralla vaihto olisi siistiä ja helppoa. Katsotaan, miten käy.
Ennen kuin kerron lisää kaikesta, mikä on mennyt pieleen ja minkä kanssa on saanut kamppailla epätoivoisesti, lykkään väliin ennen muuttoamme taloon kesäkuvat eräästä ystävästämme. Alkukesällä jokin pieni lintu keksi tehdä etukuistille pesän. Se muni sinisiä munia mutta säikähti rakentamisen pauketta ja mökää ja karkasi pois. Vähän ajan päästä sinne muutti toinen lintuäiti, ja sitäpä ei niin vain saanut säikähtämään. Se tapitti meitä tarkkaan pesänsä yli, eikä hievahtanutkaan, vaikka parin metrin päästä siitä sirkkelöitiin niin, että korvat soivat. Kuvassa on näky, jonka kohtasimme kuistilla joka kerta: pienen pieni pää, joka kurkistaa juuri ja juuri pesän yli.
Eräällä kerralla pesä olikin täynnä poikasia, mutta niiden myöhempiä vaiheita emme nähneet.
Syksyllä, kun olimme jo muuttaneet, tuli uudelleen kaivinkone, ja laitettiin tierumpu tien ali, siirrettiin savikasoja ja tehtiin muitakin pihahommia. Satoi vettä, homma oli kylmää, märkää ja ällöttävää, mutta mikään ei sinällään mennyt pieleen (kummallista kyllä). Muutoin piha on vielä tällä hetkellä yhtä päänsärkyä. Onneksi ulkona on nyt lunta, eikä kaikki moska ja roska ja savi ja lika näy. Ulkona harmaantuu myös parhaillaan lautatavaraa ja kaikkea muutakin, mitä emme ehtineet saada kellariin ajoissa syksyllä.
Sitten tulee lisää kuvia kesältä. Operaatio ikkunanpuitteiden maalaus, kröhön, ääh, on operaatio, jota olen mielellään muistelematta. Tässä faktat: a) Mistään ei saanut valmiiksi öljymaalilla maalattuja ikkunoita. Minä taas halusin sellaiset, koska ne ovat äärettömästi kauniimmat ja kestävämmät kuin muilla maaleilla maalatut. b) Niinpä meille hankittiin puuvalmiit ikkunat – mutta suojakäsitellyt, niin että en voinut käyttää Osmoja vaan Tikkurilan Lin-pellavaöljymaalia. c) Tiedättekö, että ikkunanpuitteiden maalaus on… on… aika kauheaa. d) Ja minä tein sen vielä vaikeimman kautta. Teippasin jokaisen ikkunan, että niihin ei vain tulisi roiskeita. En uskonut, kun sanottiin, että maalin voi vain kaapia ikkunasta pois. Teippaamiseen meni noin tunti per yksi ikkuna. e) Ja sitten alkoi maalaaminen, aaaaaaaaargh. Toisen päivän aikana maalattavan ikkunan kohdalla alkoi päässä surista, sitä meni ihan sekaisin, oli vain niin paljon liikaa muistettavaa ja pieniä osia ja paikkoja ja silti niin samanlaisia. Maalasin niitä, maalasin niitä, maalasin niitä, alkukeväästä loppukesään, päivästä toiseen. e) Kun oli aika poistaa teipit, ne olivat palaneet kiinni ikkunaan. Niitä sai nyhtää senttimetri kerrallaan, niitä sai kaapia teräslastalla, niitä sai liuottaa tärpätillä, ikkuna toisensa perään. Pelkät maaliroiskeet lähtivät ihan tuosta vain samalla metallikaapimella. f) Nyt suurin osa ikkunoista vetää kuin seula ja puskee jääkylmää ilmaa niskaan. Ikkunat ovat jossain rakennusvaiheessa vääntyneet kosteudesta tai maali on ajoittain liian paksua tai jotain, mutta yhtä kaikki ne eivät toimi. g) KAIKESTA HUOLIMATTA NE OVAT KAUNIIT, tai ainakin ne ovat kauniit Marian-tavalla. Niiden maali on aidon näköistä, itse tehdyn ja kömpelön oloista, ja jo kaukaa näkee, että niissä on aito, luonnollinen pinta. Niissä ei ole sitä muovista, halpaa, mdf:ltä näyttävää olemusta, joka on nykyään kaikissa näennäis-perinnetaloissa.
Ohessa on kuva myös puuliedestä ja piipusta, jotka maalasin kesällä rakennusvaiheessa aidolla kalkkimaalilla. Se työ oli ihan hauskaa, mutta tökötti syövyttää ihoa ja roiskii, ja kuivana se hilseilee suojamuoveista niin, että sitten imuri tekee niillä valkoisia viiruja koko talon lattioihin.
Piipun tarinahan on se, että meillä oli väärinkäsityksiä muurarin kanssa. Hän meinasi muurata sen päälle vielä uuden tiilikerroksen, jonka päällä huuvat olisivat levänneet. Jossain kohtaa vedin stopin, hintasyistä ja tilan säästämiseksi. Ajattelin ensin, että piippu saisi olla sellainen kuin on, mutta se alkoi näyttää omissakin silmissäni liian viimeistelemättömältä.
Ohesta löytyy myös kuva suihkuhuoneesta, juuri muovipintojen asennuksen jälkeen. Niiden asennus maksoi kymmenkertaisesti enemmän kuin olimme laskeneet. Suihkuhuoneeseenhan halusin alusta saakka muovimaton ja nimenomaan tuon laivankannelta näyttävän. Seinien kanssa väännettiin pohdintoja paljon. Olisin halunnut Decosin kostean seinän laastin, mutta päädyin muovitapettiin hinnan vuoksi. Kaakeli-ihminen en ole, niiden kylmyyden, kovuuden, kaikumisen vuoksi, ja siksi, että en vain jotenkin nähnyt niitä millään meillä. Jotenkin ne eivät minusta sovi hirsitaloon. Kokeilin kaikkia muita seinävärejä mutta lopulta päädyin valkoiseen (tai ”beige” tuo kuulemma on). Siitä tuli itse asiassa aika hauska. Se ikään kuin tekee jatkumon keittiön valkoisen piipun kanssa ja näyttää kalkkimaalatulta seinältä. Ongelmana vain on, että meidänpä vesi värjää ruskeaksi. Nyt seinillä on… no, nyt seinät ovat mukavan laikukkaan ruskeat. Hmph. Saan ruskean pyykinpesuaineella liottamalla lavuaareista pois, mutta en näistä seinistä. Joten nyt siitä ruskean läikikkäästä täytyy opetella pitämään.
Täältä löytyy myös kuvia kaukaisista kesällä tehdyistä lattia-asennuksista. Puoliso ja serkku huhkivat niiden kanssa. Upeat ne ovat edelleenkin. Ne eivät ole eläneet, mutta niiden pinta on todella herkkä, vaikka vahasinkin niiden pintaan vielä yhden ylimääräisen värittömän öljyvaha-kerroksen. Keittiön lattia on pöydän ja keinutuolin kohdalla nyt jo ihan viiruilla. Onneksi pidämme elämänjäljistä.
Olohuoneen lattialla kävi… no joo, aika köpelösti taas. Rautakaupassa minulle lykättiin vahingossa käteen öljyvaha 1101, kun pyysin pelkkää öljyvahaa. Ne ovat eri tuotteita, ja vähän mietinkin, että jotenkin tämä on erilaista. Tavallinen öljyvaha kuivuu puolessa vuorokaudessa, ja laitoin sen juuri ennen kuin talossa piti asentaa taas sähköjä, rakentaa lisää, muuttaa ja ties mitä. Eipä se kuivunut. Se oli kiiltävänöljyinen vain. Osmolta kerrottiin, että sen saa pois vain hiomalla koko lattian isolla lattiahiomakoneella, ja siinä kohtaa kaikki oli jo niin kaaosta, että en edes hätkähtänyt. Ajattelin vain, että kai tämä tästä järjestyy. Pyyhin lattiaa rätillä ja vähän tärpätillä, ja saatiin öljy joko imeytymään tai pois, emmekä hioneet mitään.
Seuraavista seikoista olemme tällä hetkellä onnellisia:
1. Asumme täällä. Ihan oikeasti asumme täällä. Saimme talon muuttotarkastus-kuntoon ja olemme pärjänneet, vaikka kaikki onkin kesken. Tämä on upea, ihmeellinen juttu. Viimeisen vuoden ajan meillä oli asiasta niin syvä uskonpuute, että sitä ei voinut ajatella ollenkaan, piti vain painaa tukka putkella eteenpäin.
2. Rahoitus on kunnossa. Saimme loppujen lopuksi kuitenkin talon rahoitettua. Meillä molemmilla on kohtuullisen vakaasti töitä, mikä on valtava siunaus. Puolet tästä vuodesta olin rahoituksen osalta niin paniikissa ja jumissa, että iltaisin nukahtaessa piti silmät kiinni puristettuina ja hampaat irvessä toistaa toistamistaan, Herra minua siunatkoon, jotta paniikki ei olisi ryöpsähtänyt valloilleen. Nyt luottamus on palannut, se outo luottamus, johon tutustuin pari vuotta sitten, kun meillä ei ollut kokonaiseen vuoteen minkäänlaisia tuloja, ja aina, kun auto meni rikki tai tuli jokin muu iso menoerä, parin päivän kuluttua postilaatikosta tipahti jokin yllättävä tulo, täsmälleen saman suuruinen kuin menoerä. Uskallus luottaa käsittämättömiin asioihin on taas palannut, se luottamus, että en minä itse näissä pärjää, nämä menevät niin kuin on tarkoitettu ja minun tehtäväni on vain ottaa vastaan ja olla kiitollinen.
3. Edellinen kohta jakautuu oikeastaan kahtia: yksi seikka, mistä olen onnellinen, on, että luotan taas. Löysin tavan luottaa johdatukseen ja antaa mennä sellaisessakin elämäntavassa, joka ei ole eksentristä vaihtoehto-elämää vaan tavallista porvarillista olemista.
4. Pysyimme perheenä yhdessä, selvisimme tästä. Sekä henkinen että fyysinen jaksaminen vedettiin äärimmilleen, sekä rakennusprojektin aikana että pudotuksessa sen jälkeen. Koko syksyn minä ja puoliso riitelimme tauotta. Ärsyynnyimme aina, jos läsnä oli sekä toinen aikuinen että lapset. Nekin riidat lakkasivat joulukuussa. Yhtäkkiä olimme taas perhe, jolla oli hyvä olla yhdessä.
5. Valtaistuimme. Opimme paljon uutta. Löysimme itsestämme satamäärin taitoja ja kykyjä, joita emme tienneet meillä olevan.
6. Talo on ihan pähkähullu, hassu ja todella kaunis. Se on monelta osin kauniimpi kuin olin koskaan uskaltanut toivoa.
Aiemmat blogikirjoitukset rakennusprojektista:
d
…kun vielä vasta suunnitellaan,
tehdään pohjapiirustusta, etsitään tekijöitä…
d
…kun ensimmäiset paperit on allekirjoitettu,
pankista haetaan lainaa, tontilla jyllää kaivinkone…
d
…kellarista hirsikerroksiin,
hirsistä kattoon…
d
…sisällä talossa ollaan…