Blogi

taloista, huoneista, kodeista,

rakentamisesta

Maria Kesti

¨

Rakentamisen neljäs vaihe

Sisällä talossa ollaan!

d

6. 5. 2012

Vihdoinkin olen taas tätä blogia jatkamassa! Fyysistä työtä ja puhelintyötä talon eteen on ollut niin paljon, että tänne kirjoittelu jää koko ajan niiden jalkoihin.

Yhtä kaikki talo on edennyt huimaa vauhtia – ja toisaalta tontilla on juuri tällä hetkellä usein hiljaista. Talolla tapahtuu jotain vain, kun puoliso käy nakuttelemassa vasaralla ja minä töhrimässä maalilla. Lisäksi putkimies ja sähkömies käyvät välillä paikalla ja lähettävät sitten laskuja, jotka ovat nelinkertaisia heidän aiempaan arvioonsa verrattuna.

Oheisissa kuvissa näkyy, miltä talo näyttää nyt ulkoapäin. (Vaikka kuvissa on lunta eli kuvia ei ole otettu ihan viime viikolla, talo ei ulkoapäin ole muuttunut kuvan ottamisen jälkeen…)

Sisällä on tällä hetkellä kaikki väliseinät paneloituina (paitsi ne kaksi, joihin tulee runko ja paneelit vasta lattialautojen laittamisen jälkeen). Kaikilla lattioilla on lämmönluovutuslevyt ja lattialämmitysputket. Sähkömiehet ovat laittaneet jokaiseen väliin tolkuttomia määriä johtoja ja rasioita, ja he voivat vähitellen tulla laittamaan pinta-asennukset paikalleen. Kellarissa tulee hanoista vettä; lattialämmityksen päälle laittaminen odottaa jotain-tyyppiä, joka tekee ensi viikolla vielä-jotain. Minä maalailen seiniä kovaa vauhtia ennen kuin lattialankut laitetaan. Ensi maanantaina kiuas laitetaan paikoilleen.

Tässä jatkan projektin esittelyä siitä, mihin se jäi viime blogi-kirjoituskerrasta… Puuliesi jäi viime blogi-kirjoitukseen keskeneräiseksi; ylhäällä se nyt näkyy valmiina. Sen pinta on vaalentunut kuvan ottamisesta, mutta mietin edelleen, maalaammeko sen vieläkalkkimaalilla ihan vitivalkoiseksi vai jätämmekö sen harmahtavaksi.

Seuraava kuva on otettu katolta. Kuvasta näkyy, että kattoon tuli varsin paljon reikiä ja tötsiä, sekä piipun pellitys ja palotikkaat – kaikkia niitä pieniä oheisjuttuja, joita ei ikinä lasketa kustannusarvioihin ja jotka maksavat yhdessä yhtä paljon kuin kustannusarvioiden mukaan koko talo…

Tulisijojen muuraamisen lomassa meille tuli puhallusvillat. Se oli varsin huono tovi niille. Alakerta oli täynnä tiililetkoja, joten kaikkialle ei saanut puhallettua, mutta tietenkään aikataulu ei sopinut kenellekään toisin. Puhaltajat puhalsivat tiilien alle niin hyvin kuin taisivat, ja jättivät isot kasat varmuuden vuoksi varalle.

Villa-autossa oli iso kone, joka puksutti kovalla äänellä villaa. Yläpuolella olevassa kuvassa on iso mies mennyt meidän talon ulkoseiniin sisälle villaletkun kanssa.

Kaikkia lattioiden villaa piti käydä painelemassa harjalla piukkaan ennen kuin laitettiin paperit niiden päälle. Se painelu ”on kuulemma helppo tehdä itse”. Olin siinä hommassa surkea, mutta puoliso sai villat tampattua ihan hyvin.

Villat tekivät kerta heitolla talosta todella lämpöisen. Talolla oli aiemmin ollut hyytävän kylmä, mutta villojen tultua sisällä oli pakko riisua päälivaatteet pois. Ja talosta tuli ihan karvainen. Varsinkin yläkerta oli kuin teddykarhu nurinpäin. Alakerrassa oli hieman helpompi hengittää.

Puhallusvillaa tuli kattoon, yläkerran ulkoseiniin, välipohjaan (=yläkerran lattiaan) äänieristeeksi, alapohjaan (alakerran lattiaan.)

Samaan aikaan muurari teki olohuoneen takkaa. Takasta tuli moninkertaisesti hulppeampi kuin olimme ajatelleet… Toisaalta mieli hyrähtää edelleen ilosta joka kerta, kun sen näkee.

Yritin pitkään etsiä valmistakkaa, mutta mikään ei kolahtanut. Moderneja, hyisen

ja happaman näköisiä takkamalleja olisi vaikka jokaiselle oma. Romanttiset versiot taas ovat turhan sieviä, siistejä, kitsimäisiä ja jollain tapaa kylmiä nekin. Halusin jotain, joka a) potkaisee, rähähtää, b) kutsuu, on kodikas, lämpöinen, hellyttävä, c) näyttää joltain ajalta, joltain menneeltä, joltain ei-tältä-hetkeltä.

(Yllätys, yllätys, minulla on vihanpitoa ajattoman tyylin kanssa. Se kun tapaa olla se tyyli, johon pumpataan se osa meidän ajastamme, jolle olemme sokeita. Itse haluan, että esineet vievät minut matkalle jonnekin, ovat aikavajoamia tässä avaruudessa. En pidä tarpeeksi omasta ajastamme, jotta haluaisin aina sinne.)

Selasin kymmeniä kirjoja, lastenkirjoja, museoita ja esitteitä, ja vähitellen tiesin haluavani seuraavia juttuja: Takka olisi tiilipintainen, ja tiililaatu olisi jotain rouhevaa, ei-siistiä, alkukantaista. Takassa olisi suuluukun edessä leveä taso, jolle voisi istua. Suuluukun yläpuolella pitäisi olla jonkinlainen hylly tai taso. Takka ei ole samankokoinen katosta lattiaan. Takkaluukun pitäisi olla holvikaaren muotoinen. Takka sijoitetaan nurkkaan.

Samalla sitten villan päälle laitettiin papereita. Teddykarhu-vaihe päättyi… Lattiassa astuimme harva se päivä paperin läpi, joten teippailla papereita sitten sai.

Kirvesmiehemme laittoivat parvekkeen ja kuistien kaiteet paikoilleen, ja talo sai yhä enemmän omaa näköään.

Sisälle pahvien päälle kattoon ja lattiaan laitettiin harvalaudoituksia ja koolauksia. Ei uskoisi, miten paljon puutavaraa ja

työtunteja seiniin uppoaa, sellaista, mikä ei näy päälle päin. Oheisessa kuvassa näkyy näitä koolauksia; lisäksi näkyy valmista yläkerran sisäkaton pintaa ja sähköjohtospagettia.

Sisäkaton paneelista tuli oma seikkailunsa. En pidä – yllätys yllätys – tässä on kyllä tietty logiikka, että en pidä mistään, mitä kaikki muut laittavat – tavallisista paneeleista. Niissä ei ole minulle tarpeeksi

asennetta ja vieraiden aikojen tuoksua. Kaikki levyvaihtoehdot ovat poissa laskuista, sillä kipsi- ja lastulevyt eivät hengitä ja puukuitulevyt ovat liian huokoisia ja ei-paloturvallisia. Helmipaneeli on kaunis, mutta se on mausteenomainen, jota on käytettävä harkiten. Nautin raakaponttipaneelista, siis sellaisesta, jossa paneelilla ei ole profiilia vaan seinäpinnasta tulee lähes tasainen. Sitä käytettiin ennen vanhoissa taloissa, ja sitä haluaisin lykätä joka paikkaan. Ongelma on, että sitä myydään tällä hetkellä rakennuspuutavarana bitumihuovan alle, ja se on pääasiassa sahapintaista.

Halusin höyläpintaista, ja kävi niin kuin monen puutavaran kohdalla: Soitan eri puutavaraliikkeisiin, ja osassa niistä kerrotaan, että juu juu, tätä höylättyä raakaponttia myydään ihan vakiotavarana, yhä enemmän nuoret sisustavat sillä seiniään, sitä on aina täällä. Kun soitan parin kuukauden päästä ja tilaan tavaraa, sama ihminen on äimissään eikä ymmärrä, mistä puhun. Tätä pitää tilata erikseen, erikoistavaraa, ei ole ikinä tällaista tullut vastaan… Kävin eräässä paikassa katsomassa paikan päällä ja sovittiin, että tätä tulee sitten meille. Kun oli tilauksen aikana, unohdin

itse mainita tilauksessa höyläpinnasta, enkä tarkistanut lautoja, kun ne tulivat tontille (samasta paikasta tuli valtavasti kaikkea muutakin, enkä halunnut vaivata työmiehiä sillä, että paketteja pitäisi avata ja lautoja siirrellä, ja samalla olisi päästetty lunta ja vettä lautoihin). Menin tilaamaan näitä vielä lisää, kun muutin hiukan suunnitelmia sisäpaneeleista. Kun kattopaneeleja sitten laitettiin, olin suu auki. Meille oli tullut vain sahapintaista raakaponttipaneelia. Koko taloprojekti olisi seisahtanut pariksi viikoksi, jos se olisi pitänyt vaihtaa. Niin meillä sitten on yläkerran sisäkattona sahapintaista raakaponttilautaa. Se on ihan hauskan näköistä, loppujen lopuksi… Loput paneelit lähetettiin takaisin ja saatiin höyläpintaiset tilalle. Ylempänä näkyy sahapintaista raakaponttilautaa lähikuvassa.

 

Tajusin myös vasta kun paneelit oli asennettu, että kattolamppujen paikat oli näköjään laitettu jo paikoilleen. Itse asettelen aina tuntikausia kaikkea sitä, mikä tulee seinille tai kattoon, ja nieleskelin tovin tajutessani, että lamppureiät olivat nyt siinä, missä olivat, eikä niitä enää muutella mihinkään muutoin kuin pintasiirtoina. Kaikki sähkömiehen ja putkimiehen tuotokset, joiden vuoksi paneeleita sitten puhkottiin, saivat minut joka kerta kurtistamaan kulmani. Jokaisen niistä olisin laittanut hiukan eri paikkaan. Talolla on vain mahdotonta olla kyyläämässä ja sörkkimässä koko ajan, varsinkin, kun saan vain harvalta työntekijältä kiskottua ulos, minä päivänä he ovat paikalla.

Sitten kuvissa näkyy lämmönluovutuslevyjä ja lattialämpöputkia. Ja SEKIN on oma lukunsa… Ilmeisesti talolla ei tapahtunut tässä kohtaa mitään, missä ei olisi muutettu suunnitelmia,

puolet jutuista mennyt pieleen tai aivosoluja piti vaivata muuten vain. Alun perin lattiarakenteen piti olla sellainen, että siellä olisi ollut kipsilevyä alla ja sitten lattialämpöputket ja sitten kipsilevyä/kipsivalu päällä, ja sitten uivana kiinnityksenä Timberwice-lautaparkettia, joka oli tammea ja rustiikkia

sellaista ja mahdollisimman epätasaisen näköistä. Kipsijutut olivat kuitenkin ihan sikakalliit, ja urakoijamme ehdotti, että halvimmalla pääsisi, jos laittaisi oikean lautalattian ja sen alle lämmönluovutuslevyt. Olin ällistynyt; lautaparketti oli ollut vain korvikeversio. Niin sitten laitettiin kaikki suunnitelmat pikapikaa uusiksi, selvää piti taas ottaa ties mistä ja niin edelleen. Lattialämpöfirma ei olisi halunnut laittaa näitä, koska heillä ei ollut näistä kokemuksia. Ne kuitenkin saatiin paikoilleen. Ja meille tulee näiden päälle sitten oikeat lattialankut.

Jälkimmäisessä lattialämmitysputki-kuvassa näkyy, miltä putket näyttävät pesutilojen lattiassa, ennen betonivalun laittamista. Noiden päälle siis kaadetaan kuravelliä ja annetaan kovettua. Ja takka valmistui samoihin aikoihin. Ja takkaluukku taas on jälleen oma tarinansa, jonka kerron myöhemmin… Ja samoihin aikoihin tuli valtava rahakriisi, kun loppusumma alkoi häämöttää vastaan, en saanut jatkoapurahaa ja koko homma tuntui kaatuvan käsiin.

Suoraan sanottuna tänä keväänä ei ole ollut vain kerran eikä kaksi, kun olen toivonut, että en koskaan, ikinä, milloinkaan, koko elämäni aikana olisi alkanut rakentaa taloa, ja itse asiassa, kunpa en koskaan olisi hankkinut edes lapsia, vaan asuisin yksin yksiössä jonkin vanhankaupungin keskustassa ja viettäisin hörhö-kultturellia ja rahatonta ekoelämää. Tämän kevään yöt ovat tuntuneet siltä kuin olisin jäänyt puoleksi vuodeksi hissin ovien väliin. En tiennyt ennen tätä taloprojektia, miten luistellen olen elänyt koko aiemman elämäni, enkä suostunut uskomaan, että yksi salaisista rakastajistani – vanhat, aidoista materiaaleista tehdyt ja eri ajoista kuiskivat talot – pusertaisi minut näin ahtaisiin asemiin. Toisaalta – tässä sitä vielä ollaan, taloprojekti ei ole vielä kaatunut, ja edelleen teen töikseni jotain, josta nautin. Stressata ja jännittää tosin saan joka yö ja päivä, mutta mitäpä tuosta.

Yläkerran kattoa aloin minä maalata, ja sahapintainen paneeli söi puuvahaa julmettuja määriä. Ylempänä olevassa kuvassa näkyy keskellä käsittelemätöntä puuta; kellertävässä on väritöntä puuvahaa (pahin kellerrys hävisi myöhemmin), harmaa tulee esikoisen huoneeseen, takaosan ruskeanoranssi kuopuksen huoneeseen. ”Ruskeanoranssi”, hmph. Sekoittelin kotona itsekseni värejä, testailin monella tavalla, ja totesin, että kaksi osaa luonnonvalkoista Osmo Colorin puuvahaa ja yksi osa ruskeanoranssia tekee ihanan kerman värin seiniin. Kattoon voisi laittaa saman värin päinvastaisissa suhteissa. Kaikki muut katsoivat värimalleja ja sanoivat, että kas vain, vaaleanpunaista. Minä närkästyin, että tämä on kerman väri, millainen värisilmä ihmisillä oikein onkaan. Ja kun maalasin kermalla sitten seiniä, niistä tuli oikein pinkin

vaaleanpunaiset. Ilmeisesti vaaleanpunaisen väri vainoaa minua jotenkin? Katselin kuopuksen seiniä pari viikkoa, ja kohta näette, mihin päädyin.

Ylemmissä kuvissa näkyy myös, kun betoniauto tuo kuravelliä meidän pesutilojen lattiaan… Ja sitten tässä on kuvia puolison töistä. Hän – josta olimme yhdessä vannoneet, että hän ei sitten rakenna talolla itse yhtään mitään, hän pitää rakentamisesta yhtä paljon

kuin räästä – joutui hommiin, ja minusta tuli taloleski. Ensin työ ei tahtonut lähteä alkuun, ja sitten se lähti täysillä liikkeelle. Hän pääsi paneloimaan seiniä, ja tässä näkyy ensimmäisiä tuotoksia… Muuten: paneeleita on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa laittaa vaakaan kuin pystyyn, ja tietenkin minä haluan ne pystyyn melkein joka huoneeseen. Yhtä kaikki puolison työn jälki on ollut upeaa.

Näissä kuvissa muuten näkyy myös, miltä näyttää HÖYLÄTTY raakapontti. Lasten kanssa laitettiin väliseinävilla-levyjä paikoilleen.

Sitten seuraa maalikuvia. Minulla on kolme värimaailmaa, joista nautin täydestä sydämestä: 1) vanhan puun harmaa, 2) kaikki vanhanaikaisen ja pönäkän mahongin ja konjakin sävyt, 3) kerma. Harmaata yritin saada esiin maaleilla, mutta se oli vähän haastava urakka.

Hiukset nousivat pystyyn, kun kaikkien mallipalakokeilujen jälkeen porstuan seinät näyttivät tuolta kuin ylempänä näkyy. Väri oli huomattavasti tummempi kuin olin laskenut, ja sinisempi. Monien kokeilujen jälkeen löysin sitten sen jälkeen erinomaisen harmaan; sitä on meidän makuuhuone

en seinissä, mutta niistä laitan kuvan tänne myöhemmin. Sen ongelma taas oli, että sepä näytti ihan erilaiselta höylätyllä raakapontilla ja hirsipaneelilla, enkä pitänytkään siitä hirren pinnassa lainkaan. Sen sijaan konjakki-valinnat menivät nappiin. Keskimmäisen lapsen huone näyttää oikein kutkuttavalta. Näiden Osmon puuvahojen kanssa on tosin oltava tarkkana, kun maalaa, ja kannattaa aina maalata luonnonvalossa. Jokainen siveltimenveto jää näkyviin.

Tuo kuva tuossa tämän teksti yläpuolella on sitten kuopuksen huoneesta. Maalasin vaaleanpunaisten hirsipaneelien päälle pähkinäpuun värillä, ja siveltimenvedoilla sain huijattua puun syyt ”takaisin” näkyviin.

Hirsipaneeli ylipäätään vähän yllätti; paitsi että kaikki maalit

näyttävät sen pinnassa aivan toisilta kuin muilla pinnoilla, myös jos sen maalaa peittävällä maalilla, se näyttää ulkoseinältä. Kuopuksen huoneessa näytti vaaleanpuna-versiossa siltä kuin jokin talo olisi kääntynyt nurinpäin ja kaikki huoneet ja sisäseinät olisivat ulkosalla.

Sitten on kuva omasta vaatekomerostani. En ole löytänyt vielä muita sielunkumppaneja tälle, mutta minulla on jokin käsittämätön intohimo myös seinärakenteisiin. Voisin hyppiä ilosta

joka kerta kun menen vaatekomeroon… Vaatekomerojen seiniä ei siis paneloitu molemmilta puolilta vaan vain toiselta, joten seinärakenne jää näkyviin. Sen maalasin Osmon saven värillä (paneelien sahapinta-nurjapuolen vain kuivalla pensselillä), ja minusta tulos on mahtava. Minulla on selkeästi jokin juttu sen suhteen, että ensinnäkin haluan seinän olevan tasan sitä, miltä näyttää (hirsi on hirttä eikä hirsipaneelia, tiili on tiiltä eikä jotain feikki-laattaa), tai sitten haluan nähdä seinän sisään suoraan. Tässä on selvästi jokin kiero psykologinen juttu mukana.

Ja huomattava tietenkin on – lähes kaikki nuo maalailut ovat erään Henri Kestin rakentamilla seinillä. Lopuissa kuvissa näkyy lisää hänen panelointejaan.

¨

19. 2. 2012

Taloon tuli joulun jälkeen puhelinvaihe: yhtäkkiä piti jälleen selvittää ihan kaikkea, päättää uusia asioita, muuttaa suunnitelmia radikaalisti, ottaa selvää siitä ja tästä ja tuosta, soitella tavaroita, ahdistua toden teolla rahanmenosta. Tänne verkkosivuille ei oikein ehtinyt ladata mitään, ja kun olisi ehtinyt, halusi nostaa jalat ylös ja olla ajattelematta koko taloa.

Talomme siirtyi joulun tienoilla aivan uuteen vaiheeseen: sisätöihin. Rakennuksella tapahtuu valtavasti asioita, ja huomenna aamulla olen menossa maalaamaan yläkerran kattopaneeleita. Nyt lataan tänne vanhempia kuvia, ja katsotaan, jos parin päivän päästä saisin tänne uusimmatkin.

Viimeksi kirjoittamani jälkeen talolla alkoi häärätä putkimies, ja kaikkialle ilmaantui kaiken maailman putkea ja pätkää. Yllä olevissa kuvissa näkyy ilmastointiputkia, niitä, joita en todellakaan olisi halunnut koko taloon. Niitä risteilee kaikkialla katoissamme, ja hintaa niillä on aika lailla. Toisessa kuvassa ne on eristetty; vaikka kattoristikoille tulee valtava kerros villaa, ilmastointiputket on silti tarpeen eristää vielä erikseen.

Kolmannessa kuvassa näkyy putkia, joita menee meidän alakerran vessan vieressä. Sininen ja punainen ovat vesiputkia, musta putki on… tuota noin… mikähän se oli? Ilmanvaihtokoneen poisto- tai tuloilmaputkea, jompaakumpaa. Se on niin iso eristyksen vuoksi. Kuvassa näkyy myös vessan lattiaa, johon tulee kosteuseristys ja lattiakaivo. Ensimmäinen betonikerros on laitettu kosteiden tilojen lattiaan, ja kuvassa päällä on odottamassa rautaverkkoa viimeisintä betonikerrosta.

Meidän saunaeteisen lattia osoittautui olevan murheenkryyni. Piirustuksia katsovat luulivat joka kerta, että kyseessä on kodinhoitohuone, johon tulee myös lattiaan kosteuseristys ja lattiakaivo, ja vaikka korjailin käsityksiä vähän väliä, ennen kuin huomasin, lattiaan oli laitettu ihan vääriä rakenteita. Tällä hetkellä lattiarakenne saunaeteisessä on jonkinlainen sekametelisoppa, jossa päällimmäiseksi saamme kuitenkin sen, mitä sinne on tarkoituskin tulla – lankkulattiaa. (Lankkulattia-valinnasta kerron myöhemmin, se on oma, pitkä tarinansa…)

Harkkokuvassa näkyy rakenteilla olevia pesutilojen harkkoseiniä. (Kuvassa ihan oikealla keittiön vastainen tiiliseinä, keskellä suihkuhuoneen ja saunan välinen seinä, vasemmalla vessan ja suihkuhuoneen välistä seinää.) Niitä meillä oli muuraamassa Petri Hämäläinen, joka myös hoiti valut ja vastaavat hommat ja antoi valtavasti erinomaisia vinkkejä.

Toisessa harkkokuvassa suihkujen vesiputket on laitettu paikoilleen. Niille koverrettiin tila harkkoon. Samoin kuvassa näkyy, mitä on tehty piipulle: sen ympärille piti laittaa kosteussuojattua kipsilevyä – tai jotain sellaista – ja koolata piippu siten irti tilasta. Ongelmana kun on, että piippu elää ja liikkuu paljon, jolloin kosteussuojaussaumat aukeavat.

Hirsikuvassa näkyy, mitä sähkömiehet ovat tehneet tontilla. Kuvanottohetkellä sähkömiehet eivät olleet tehneet paljon; seiniin oli tullut koloja ja kuvassa näkyviä putkia oli ilmestynyt sinne tänne. Sen sijaan juuri nyt talo on täynnä johtospagettia, mistä laitan kuvia tänne myöhemmin.

Sähköjen suhteen olen hieman kiemurrellut. Sähköjohtoja laitetaan tulemaan ulos esimerkiksi kattopaneelista lopullisella tavalla, tekemällä reikiä kattopaneeliin, enkä ole kovinkaan varma siitä, että pohjapiirustukseen laitetut lamppujen paikat olisivat ihan täsmälleen oikeilla kohdillaan. Ongelmia tuottaa myös se, että sähkösuunnitelma-paperit ovat hyvin vaikeaselkoiset, ja jälleen ammattimiehet toimivat sen perusteella, miten yleensä taloissa tehdään, jolloin johtoja tulee vääriin paikkoihin meidän kannaltamme, enkä hoksaa tätä ennen kuin on liian myöhäistä. Talolla pitäisi minun pönöttää jatkuvasti kyselemässä ja kommentoimassa.

Vihreäseinäiset kuvat ovat yläkerrasta. Niissä yläkerran lattiasta näkyy vielä läpi, vain lattiapalkit ovat paikallaan. Seinässä on sähköjä paikoillaan. Osaan seiniä on laitettu jo pahvia paikoilleen; siihen jätettiin isot kolot, joista villamiehet konttasivat sisään ja puhalsivat seinään ja kattoon tolkuttomia määriä ekovillaa. Vihreäseinäiseen osaan puhallettiin toisenlaista villaa, kosteaa, joka jäi paikoilleen, ja vasta sitten laitettiin paperit niiden päälle. Vastaavasti pahvia laitettiin alakerran kattoon, ja sitä varten pahvi tarvitsi rimoitusta alleen.

Muurarimme lähti toiselle työmaalle seinien ja piipun jälkeen ja palasi tammikuussa tekemään puuliettä ja takkaa. Tauko tuotti rakennuksilla paljon ongelmia; tiilet oli nostettu isolla vaivalla sisään, ja sitten ne pitikin nostaa taas ulos, koska ne olivat tiellä, ja sitten ne piti nostaa jälleen sisään… Ja tiiliä tulee ällistyttävä määrä ja niillä on ällistyttävä määrä painoa. Lisäksi en ollut tajunnut, miten valtava rakennelma pitää tehdä, jos haluaa muuratut huuvat puuliedelle ja sähköhellalle; käytännössä näiden seinien päälle olisi muurattu uudet tiiliseinät, joiden päällä liesikuvut olisivat levänneet. Muuratuista huuvista luovuttiin – jolloin tontillamme oli yhtäkkiä aivan liikaa tiiliä. Puuliedestä ja olohuoneen takasta tuli kuitenkin upeat; tässä näkyy keskeneräistä puuliettä.

Sitten on kuvia kellarista. Itselleni tuli ensimmäinen moka värien suhteen… Ensin saimme kyllä erinomaiset vinkit siihen, miten betonilattia kannattaa käsitellä. Ongelmana kun on, että ensinnäkin betonilattia täytyy käsitellä jollain, muutoin se pölyää. Toiseksi lattia olisi hyvä maalata nyt, ennen kuin laitteet ovat paikalla teknisessä tilassa. Kolmanneksi betonilattiassa on vielä hiukan kosteutta, minkä vuoksi kaikki betonilattia-maalit tapaavat kuoriutua (=korkata, työmieskielellä) lattiasta irti. Meille ehdotettiin Solmaster-polyuretaanimaalia, joka hengittää. Väri piti valita varsin nopeasti, ja olen maailman surkein nopein päätöksiin. Pähkäilin väriä pari vuorokautta ympäri (värittömänkin olisi voinut ottaa). Kokeilin tuhannella eri tavalla, eri valaistuksissa, nukuin yön yli ja kokeilin taas, laitoin värejä kevytsoraharkkoa vasten ja ties mitä. En halunnut mitään laitosmaista ja perus-autotallimaista, joten suljin kaikki harmahtavat ja vihertävät ja valkoiset pois. Harkitsin tummanpunaista, mutta sitten päädyin vaalean-rusehtavaan, jossa oli hiukan punertavaa mukana. Minusta se näytti todella hienolta kevytsoraharkkoa vasten kaikissa valaistuksissa, hieman linnamaiselta.

Kun sitten maalasin lattiaa, tajusin valinneeni karkki-vaaleanpunaisen, oikein silmiä särkevän ällön-muumilaakso-vaaleanpunaisen, anilliininpunaisen kammotuksen. En tiedä, mitä tapahtui; kun vertaan väriä värikarttaan, näen kyllä, mikä yhteys värikartan ruudulla ja meidän kellarin lattialla on, mutta en ihan oikeasti tiennyt valinneeni tällaista. Todennäköistä on, että olen nyt niin paljon toiminut orgaanisten värien kanssa, että en ottanut huomioon, miten paljon puolihimmeäkin polyuretaani kiiltää. Se näyttää siltä kuin olisi levittänyt jättiläisen purukumin kellarin lattiaan. Tietenkin menin ostamaan koko kellarin lattian verran ainetta jo, valmiiksi sekoitettuja värejä ei voi palauttaa, ja aine oli varsin tyyris. Kiemurtelen täällä vihaisena itselleni, mutta toisaalta puolisoni riemastui väristä todella. Hän kommentoi, että koko muu talo on niin minun näköiseni ja harmoninen ja luonnonmukainen, että hänestä on aivan loistavaa, että koko kellari loistaa jossain ihan hänennäköisessään, ällistyttävässä, pähkähullussa värissä.

Maalasin lattian itse, kun urakoijamme näytti, miten lattiaa telataan. Kuvassa näkyy teknisen tilan seinää (se on kellarin seinistä ainoana eristetty, paloturvallisella kipsilevyllä), jota maalasin myös, lasten kanssa. Kipsilevy on nyt pohjamaalattu (hyvin hullunkurisella tavalla, kuten näkyy). Tarvitsemamme pintamaalit ovat saaressa, ja kevättä täytyy odotella niiden osalta. Joka tapauksessa teknisen tilan seinässä aiomme myöhemmin sitten irrotella lisää. Lapset saavat maalata sinne eri väreillä kaikenlaista kummaa. Saumojen kohdalle täytyy maalata vaikka puita.

Viimeisessä kuvassa näkyy – no, okei, joo joo, ei näy, mutta teoreettisesti näkyy – koko talon läpi: esikoisemme seisoo kellarissa ja katsoo ala- ja yläkerran lattian läpi yläkerran kattoon.

¨

 

d

f

Aiemmat blogikirjoitukset rakennusprojektista:

d

Ensimmäiset hetket

…kun vielä vasta suunnitellaan,

tehdään pohjapiirustusta, etsitään tekijöitä…

d

Rakentamisen toinen vaihe

…kun ensimmäiset paperit on allekirjoitettu,

pankista haetaan lainaa, tontilla jyllää kaivinkone…

d

Rakentamisen kolmas vaihe

…kellarista hirsikerroksiin,

hirsistä kattoon…

d